Quutisia #5

18/08/2009
By diktat

NoPantsDay2004_IMakeBoysCrySUOMI. Vartti kertoo ryöstöstä. Mies nukahti erotiikkaliikkeeseen “seurattuaan erotiikkaa” (arvelisin tämän tarkoittavan suomeksi sitä että mies katsoi pornoa pornokaupan videohuoneessa) ja joku ilkeä ihminen vei hänen housunsa, takkinsa ja lompakkonsa. Mies menetti rahaa, KELA-korttinsa sekä itsekunnioituksensa, ja joutui matkustamaan kotiinsa taksilla ilman housuja.

PORTUGALI. Portugalin perustuslakioikeus on hylännyt samasukupuolisen parin vetoomuksen saada tunnustus liitolleen. Portugal on kieltänyt samansukupuolisten liitot mutta perustuslaki kieltää myöskin sukupuoleen perustuvan syrjinnän. Pari aikoo jatkaa asian ajamista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.

YHDYSVALLAT. Hedelmöityshoitojen avulla lapsen saaneet naisparit voivat olla lapsensa lailliset vanhemmat Washington, D.C.:n alueella. Myös lapsen ei-biologinen vanhempi voidaan nyt kirjata lapsen vanhemmaksi syntymätodistukseen. Vuonna 2009 voimaan astunut lakimuutos perustuu hedelmöityshoitojen avulla lapsen saaneiden heteroparien vastaavaan oikeuteen.

KIINA. Kiinalaisten lesbojen ryhmä kerää allekirjoituksia vetoomukseen, jossa vaaditaan sukupuolivähemmistöille oikeutta luovuttaa verta. Punaisen Ristin perustelut ovat myös Kiinassa yhtä heikot kuin muualla – Punainen Risti väittää edelleen, että sukupuolivähemmistöt kantavat enemmän tauteja. Kaikki veri testataan joka tapauksessa riippumatta luovuttajien seksuaalisista preferensseistä, ja Kiinassa HIV on levinnyt erityisesti veripankkien välityksellä.

MAAILMA. Kamerunilainen 62-vuotias nainen on sairastunut uudentyyppiseen HI-virukseen. Uusi HIV on tutkijoiden mukaan peräisin gorilloista, ja virus on siirtynyt naiseen toisesta ihmisestä. Tutkijat sanovat, että ei ole syytä uskoa uuden virustyypin aiheuttavan uudenlaisia ongelmia.

MAAILMA. Uuden tutkimuksen mukaan herpestartunta kaksinkertaistaa riskin sairastua HI-virukseen. Herpesrakkuloiden alueelle jää parantumisen jälkeenkin jopa 37-kertainen määrä sellaisia soluja, jotka ovat erityisen alttiita HI-virukselle. Synkiltä vaikuttavista tuloksista huolimatta tutkimus saattaa avata uusia uria herpesviruksen ja jopa rokotteen kehittämisessä.

ETELÄ-AFRIKKA. Lesboja raiskataan Etelä-Afrikassa yhä enemmän. Raiskauksia ilmoitetaan poliisille noin kymmenen viikossa, ja useimmat raiskaukset jäävät todennäköisesti pimentoon. Raiskausten motiivina on “korjata” naisten seksuaalisuus. Etelä-Afrikan lääketieteellisen tutkimuslautakunnan tekemän kyselyn mukaan neljäsosa etelä-afrikkalaisista miehistä on raiskannut jonkun, ja lähes puolet heistä myöntää raiskanneensa useammin kuin kerran. Noin kolme prosenttia vastanneista myöntää raiskanneensa miehen.

IRAK. Amerikkalaissotilaita syytetään osallistumisesta Irakilaisten homojen teloituksiin. Kaksi irakilaismiestä on esittänyt valokuvatodisteita irakilaisten homojen teloituksista sekä ihmisoikeusrikkomuksista ihmisoikeusjärjestö HRC:lle. Nimellä Hassam esiintyvän syytteiden esittäjän mukaan suurin osa homofobisesta väkivallasta on shiataistelijoiden vastuulla, mutta amerikkalaissotilaat ovat omalta osaltaan luoneet homofobista ilmapiiriä muun muassa pystyttämällä parakkiensa ulkopuolelle kylttejä, joissa luki “Fuck Off Fags”. Pentagon ei ole toistaiseksi myöntänyt eikä kieltänyt mitään.

ISO-BRITANNIA. Transsukupuolinen nainen on haastanut Britannian vankilajärjestelmän oikeuteen päästäkseen naisten vankilaan. Hänet on sijoitettu miesten vankilaan, vaikka hänen laillinen sukupuolensa on nainen. Miesten vankilaan hänet on sijitettu siksi, ettei hän ole läpikäynyt koko sukupuolenkorjausprosessia. Prosessia hän ei voi käydä loppuun ilman, että on elänyt naisena tietyn ajan, ja miesten vankilassa hän ei voi niin vapaasti tehdä, sillä viranomaiset ovat kieltäneet häntä käyttämästä naisellisia vaatteita tai näkyvää meikkiä. Hän vetoaa nyt Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklaan 8, joka takaa kunnioituksen ihmisen oikeudelle nauttia perhe- ja yksityiselämästä.

JAPANI. Yhä useampi japanilainen mies identifioituu ‘herbivoriksi’. ‘Herbivori’ on tosin sanomalehtikolumnistin kehittelemä pilkkanimi, mutta käytän sitä paremman tiedon puutteessa. Japanlaiset herbivorit hylkäävät perinteisen aggressiivisen miehisyyden ja markkinatalouden vaatiman kunnianhimon. Herbivorisuus liittyy heidän elämässään myös seksuaalisuuteen: japanialiset herbivorimiehet ovat passiivisia naisten suhteen tai jopa välttelevät “lihaa” myös seksuaalisessa mielessä. Mainosalan ammattilaiset yrittävät nyt epätoivoisesti löytää tapoja markkinoida tuotteita näille epätavallisille miehille.

Amy Wolfe

Amy Wolfe

YHDYSVALLAT. Amy Wolfe Pennsylvanian osavaltiosta aikoo mennä naimisiin 1001 Nachts -nimisen huvipuistolaitteen kanssa. Hän on objektiseksuaali, ja on rakakastanut kyseistä laitetta jo kymmenen vuotta. Sukunimensä hän aikoo vaihtaa Weberiksi laitteen valmistajan mukaan.

Tags:

4 Responses to “ Quutisia #5 ”

  1. zorro on 20/08/2009 at 14:07

    Nainen vai mies? Caster Semenya joutui valtavan sukupuolikohun kouriin

    http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1721745

    Ilmeisesti kysymys on jostain “epäselvyydestä” kyseisen henkilön kromosomeissa, eli toisin sanottuna siitä että hänen kromosominsa saattavat olla jotain muuta kuin xx.

    Tietenkään uutisessa tai siinä lainatuissa kommenteissa ei kyseenalaisteta poissulkevaa jakoa kahteen sukupuoleen, vaikka sille ei biologiastakaan löydy kovin selkeitä perusteita (ne mainitut kromosomit voivat esimerkiksi olla paitsi xx tai xy, myös vaikkapa x, xxx, xxy tai jopa xxxxy).

  2. diktat on 21/08/2009 at 09:16

    Uutisointi ja kommentointi on aivan naurettavan kauheaa Semenyan suhteen. Biologia nostetaan siksi määrittäväksi tekijäksi sukupuolessa samaan aikaan kun Semenyaa arvostellaan lähinnä siitä, että hän näyttää liian miehekkäältä ja juoksee liian nopeasti ollakseen nainen. Miehekkäältä näyttäminen taas riippuu paljonkin kulttuurisesta kontekstista – monen mielestä varmasti esimerkiksi naiskehonakentajat näyttävät hyvinkin miehekkäiltä, mutta ei heidän sukupuoltaan kyseenalaisteta tällä tavalla, koska kehonrakennuskulttuurin jäsenyys antaa heille luvan poiketa sukupuolittuneista kauneusnormeista, jotka liittyvät kehon muotoon.

    Semenya aiheuttaa hämmennystä ja aggressioita erityisesti niissä mieskatsojissa, jotka suhtautuvat naisten urheiluun ainoastaan silmänruokana. Mitä ihmettä timmien pimatsujen seassa tekee urheilija, joka ei tee itsestään länsimaisen kaunista katsojia varten? Semenyan ulkomuoto rikkoo hauraan illuusion siitä, etteivät naisurheilijat olisi oikeita urheilijoita jotka kisaavat tosissaan. Näen tässä kohussa cisseksismin ja sukupuoliessentialismin lisäksi aimo annoksen perinteistä seksismiä.

    Pistää miettimään, kuinka moni “tavallinen” ihminen läpäisisi kromosomitasolle menevät sukupuolitestit? Ja miksi tämä koko asia on ylipäätään päästetty julkisuuteen? On tarpeeksi loukkaavaa ja nöyryyttävää joutua kestämään epäoikeudenmukaista oman sukupuolensa kyseenalaistamista yksityisesti. Maailmanlaajuinen mediakohu asiasta aiheuttaa varmasti aikamoisen henkisen paineen Semenyalle. Häneltä on viety kaikki oikeudet yksityisyyden suojaan.

  3. kaappihetero on 24/08/2009 at 09:18

    Tässä hyvä kommentti Semenyan tapauksesta:

    http://feministi.wordpress.com/2009/08/23/sukupuolipoliisi-iski/

  4. kaappihetero on 11/09/2009 at 10:53

    Semenya-case vaan jatkuu :( nyt hänet on kansainvälisessä lehdistössä leimattu hermafrodiitiksi: http://www.news.com.au/story/0,27574,26056981-401,00.html (samasta uutisoi Hesari tänään, tosin onneksi käyttäen edes termiä intersukupuolinen).

    Tämä tapaus on todella surullinen esimerkki paitsi yhden ihmisen julkisesta riepottelemisesta, myös urheilumaailman kamppailusta kahden biologisen sukupuolen puolesta (ja epäonnistumisesta). Lainaus yo. artikkelista:

    “There’s all sorts of scans you do. This is why it’s complicated. In the past you used to do a gynaecological exam, blood test, chromosome test, whatever. That’s why they (the findings) were challenged, because it’s not quite so simple.”

    No, it’s not quite so simple indeed…

Leave a Reply