Tarkoituksista

Kun kiire painaisi niskaan ja kaikkialla on ja olisi tehtävää, sanottavaa ja mietittävää päädyn tänne. Pahoittelen jos harhailen. Tänään mietin miksi olen itse politisoitunut. Usein minunlaisia ihmisiä kutsutaan aktivisteiksi. On aktivistivaatteet, -aatteet ja -skenet. Mutta harvoin minua sellaiseksi kukaan tunnistaisi tästä habituksesta, vaikka toiminta onkin minulle tärkeää.

Aktivisti on oikeastaan tietynlainen herooinen nimike. Kai kaikelle on annettava joku sana, pitää pystyä tietämään ollakko runoilija vai soturi? Pyrkiikö rakentamaan vai tuhoamaan? Huutamaan vai kuuntelemaan? Queeraktivismi kuullostaa aivan yhtä erotellulle. On ne jotka tekee ja ne jotka ei. Mutta tekemistä on niin monenlaista. Olisi mustavalkoista nähdä että oikeita tapoja toimia ja tehdä olisi vain yksi niinkuin aktivisti sana tuntuu ilmaisevan.

Mielestäni poliittisessa tekemisessä on kyse kaikesta meidän elämässä. Ei ole mitään eroa mihin siirtyy vaikka moni tunteekin olonsa turvallisemmaksi selkeästi tunnistettavissa aktivistireleissä ja toimissa. On vain valinta joka tulee uudestaan ja uudestaan vastaan.

Kun kerta toisensa jälkeen on jossain hiljennetty, tai vailla mitään relevanttia sanottavaa kun kaikki normaali on oman elämän ulkopuolella. Kun näkee että ei ole jonkun toisen silmissä ihminen vaan joku ruuminosa, tai joku hoitoprosessi, ehkäpä pelkkä seksuaalinen suuntautuminen. Kun kuuntelee tyhmiä vihapuheita ja ei voi sulkea korviaan. Kun kestää agressiivista uhoa ja käskyjä olla hiljaa ja tehdä jotain oikeaa (eli totella). Niin monissa hetkissä tulee vastaan valintoja.

Ollakko hiljaa? Vai sanoako jotain? Kenelle on hyötyä sanoa? Miksi jaksaa taistella? Mistä sitä taistelee? Olisiko sitä vain onnellisempi jos vain antaisi olla ja muuttaisi maisemaa? Ehkä rakentaisi jotain jonnekin muualle sen sijaan? Vai kahtoisiko telkkua?

Lopulta valinta on, ottaako tämä maailma ja se paikka mikä siinä on itselle muodostunut sellaisenaan, vai tehdäkö siitä jotain omaa.

Politiikka usein määritellään toisiin vaikuttamiseksi. Usein se käsitellään tapahtuvaksi julkisesti, niinkuin esimerkiksi tämä teksti näillä sivuilla. Usein oletetaan että politiikka voi tapahtua vain valtiollisessa kontekstissa: lobbaajat, edustajat, julkiset puhujat ovat siellä missä politiikka on.

Mutta ei minulla ole mitään sanottavaa valtiolle. Ei mitään erityistä viestiä kenellekkään kansanedustajalle. Eivät he edusta minua, eivät toimi minun puolestani. Minun asiani ovat heille liian kaukaisia ja marginaalisia, eikä niitä voi ratkaista valiokunnissa. Queerpolitiikasta voi tietenkin tehdä uraa siinä missä muustakin, mutta ei minulla ole urakiitäjillekkään mitään sanottavaa. Minä en yksinkertaisesti elä samassa maailmassa.

Se missä minä näen kaiken olennaisen on omassa elämässäni. Minä haluan taistella rakkaitteni puolesta ja haluan rakentaa yhteisön ja maailman yhdessä ihmisten kanssa joilla on minulle merkitystä. Minä haluan queerkommuuneja, joissa on aivan omat perhekuviot. Minä haluan hämyisiä BDSM bileitä, joissa ei myydä BDSM releitä vaan toimitaan, jaetaan ja opitaan.

Minä haluan kortteleita, kaupunginosia, kokonaisia kaupunkeja ja maailmoja missä minä voin olla turvassa ja kaunis ja rakastettu. Ja tietää että muutkin ovat. Haluan paikkoja mitkä eivät ole kaupallistettuja. Minä haluan poliittisia liikkeitä, joissa vallankumous on tapahtunut ja vainoharhaiset machot on suistettu vallasta. Minä haluan istua iltaa mitä erilaisempien ihmisten kanssa ilman että kukaan yksi ihminen voi sanoa mistä on soveliasta puhua, mistä ei. Ei näitä asioita voi tehdä vain yhdellä tavalla, vain julkisesti, tai järjestöissä.

Enkä minä halua rajata itseäni shoppailuun, tai perinteiseen perheeseen, enkä edes lehtien kansikuviin, tai uraan ja ammattiin. En etsi tunnustusta niiltä, jotka eivät voi ymmärtää että haluan muuttaa koko maailman, enkä tyydy yhtään vähempään.

Minä haluan olla olemassa ja minulle se tarkoittaa sitä että minä kirjoitan, piirrän, toimin ja teen, rakastan ja nautin. Ja minä haluan että vastaavasti mahdollisimman moni muukin olisi olemassa (siis muutkin kuin L-Koodin keskiluokkaiset lesbot tai tietenkin heteroiden romanttiset Ydinperheilijät joita ei täällä pääse karkuun melkein minnekkään).

Monet sanovat että eivät ymmärrä mitä queer on, joten aukaisen käsitettä lyhyesti:

Queer on sitä että on jotenkin poikkiteloin suhteessa normiin, normaaliin. Queertilat ovat niitä tiloja missä normaalin elämän säännöt rikkoutuvat. Queeraika, missä normaalin elämän aika ja rytmi vinoutuu ja muuttuu. Queerpolitiikka on se missä tämä outous tehdään näkyväksi, tuodaan tietoisesti omaksi voimaksi. Queer on pervoa, se on kummallista.

Joten minun politiikkani lähtee tietoisuudesta, että minua ei voi kukaan muu auttaa. Minun kokemukseni on minun omani ja koska se on outoa, ei valtiolla ole muuta tapaa toimia kuin kontrolloida sitä. Se on mitä valtiot tekee. Minun poliittinen toiminta on se valinta haluta tehdä omasta elämästä parempaa, mielekkäämpää, minun omista lähtökohdista.

Ja on niin monia tapoja toimia, Queerfestit ovat tulossa ja varmaan istun taas kohta kokouksissa niinkuin monet tutut ja rakkaat. Poimin kutsun tähän loppuun jostain:

Levittäkää kutsua!

Queerfest Helsinki!

Tervetuloa suunnittelemaan ensi kesän Queerfestiä torstaina 5.11. klo 18, paikkana Uuden ylioppilastalon A-rapun 3. krs. Queerfest on DIY-festivaali, jonka tarkoituksena on luoda uusia tiloja ja mahdollisuuksia erilaisille sukupuolille ja seksuaalisuuksille. Tehdään se yhdessä!

Tags: kokous, politiikka, queer