Seksuaalipakolaisen seikkailut #2
Olin ollut jonkinmoisilla sokkotreffeillä erään nuorukaisen kanssa aiemmin ja päädyimme parin kaljan jälkeen jollekin klubille bilettämään. Jossain vaiheessa hän kuitenkin alkoi haluta tehdä muutakin kuin juhlia, joten vein hänet miestenvessaan.
Hän pisti minut seinää vasten ja suuteli minua voitonriemuisena – olin vihdoin hänen (tai niin hän ajatteli). Avasin hänen sepaluksensa ja aloin hyväillä häntä, vedin hänet kiinni itseeni.
Meitä vastapäätä olivat vessan pisuaarit. Suurin osa ihmisistä kääntyi ovella, mutta joitain miehiä uskaltautui pisuaareille. Katselin heitä samalla kun hyväilin seuralaistani. Miehet näyttivät vaivaantuneilta meidän läsnäolostamme ja puuhistamme vessassa. Kukaan ei kehdannut sanoa mitään, mutta selin meihin he tuntuivat jännittävän sekä yrittävän rentoutua koko kropallaan samaan aikaan.
Minusta tuntui, että miehet joita katselin olivat vahvoja ja haavoittuvaisia samaan aikaan. Heidän horjumaton asentonsa ja määrätietoisuutensa oli jatkuvan hyökkäyksen alaisena. Me olimme vallanneet heidän pyhättönsä ja tehneet siitä virittyneen, jännittävän, seksuaalisen. Jokin heissä vetosi minuun, ehkä jopa enemmän kuin nuorukainen syleilyssäni.
Hymyilin heidän väkinäiselle keskittymiselleen. Katselin kuinka heidän piti tavallista enemmän vältellä katselemasta ympärilleen, meitä ja toisiaan. Tunsin heidän vaivaantumisensa, vetäytymisensä. Käsissäni, nuorukainen voihkaisi. Kiihotuin siitä miten tunsin täyttäväni samalla heidän tietoisuutensa, että kieltäväni heiltä oikeuden katsella. Koko vessa ja kaikki siellä olijat olivat sormieni välissä, vallassani, hyväilyssäni. Kusella käyvien miesten jokainen ele pyöri minun ja nuorukaisen ympärillä, vältellen, kierrellen, tunnustaen.
Yhtäkkiä hän sai ja halusi tehdä minulle sen mitä olin tehnyt hänelle. Kieltäydyin ja lähdin baarin puolelle, nuorukainen vielä hetken matkassa.
