Mä koen sanojen “huora” ja “lutka” haltuun ottamisen voimaannuttavana. Olen joskus lukenut Myytinmurtajan blogia ja siellä on puhuttu *vitun* voimasta. No, ne naisia alistamaan, hallitsemaan ja huonoksi määrittelemään pyrkivät huorat, lutkat, sun muut toimii hyvin sängyssä, koska ne on kiellettyjä. Jos mun ihana rakastava mieheni omii sellaiset sanat ja kuiskii niitä mulle, käytännössähän hän sanoo, että “sulla ei ole mulle mitään arvoa, sä olet pelkkä panopuu”. (Välillä hän toki sanoo niinkin.) Kaksijako (huora-madonna) tulee näkyväksi, mutta se ei ole totta – ja me molemmat tiedämme sen. Mä olen molempia, ja vielä enemmän, sitäkin jakamatonta iloani, (biseksuaalisuuttani ja maskuliinisuuttani) jotka *saan* tarkoituksella jättää käyttämättä, kun leikimme alistusleikkiä. Olen todella vahva (mostly cis)nainen, minua pidetään vahvana, luotettavana ja empaattisena. Mutta sängyssä pitäisi uskaltaa olla itsekäs. Alistusleikissä saankin olla jotain aivan muuta, heittäytyä olemaan heikko ja tietämätön ja siten vastuuton (koska kyvytön osallistumaan tai päättämään itse) ja se vapauttaa minut toisen lukkoon minut lyövästä huomioimisesta, ennakoimisesta ja tilanteen hallitsemisen tarpeesta. Luovun siitä, että kaiken pitäisi mennä täydellisesti tai jollain tietyllä tavalla ja annan välillämme olevan dynamiikan huuhtoa minut.

Mä en mitenkään identifioidu miksikään pervoksi (kaikella lämmöllä kutsumme toisiamme joskus sillä nimityksellä) tai BDSM-eläjäksi. Koin pahimman kriisini, kun luin BDSM-juttuja ja oma seksuaalisuuteni joutui yhtäkkiä jonkinlaisen muovisen ja valmiiksi valetun muotin alle, johon en siis kokenut sopivani ja koin sen jopa jossain määrin loukkaavaksi ja ahdistavaksi. On vain yhdenlaista BDSM:ää (toi Kaappiheteron “Virallinen BDSMtm on just mua vaivaava ajattelutapa) ja se tuntui olevan nimenomaan varsin kylmää ja sopimalla laskelmoivaa erilaisten tunnettujen toimintojen, fetissien tai “juonien” läpi käymistä (puhumattakaan avoimen suhteen, polyamorisuuden ja kaikenlaisen muun pakkosallimisen oletuksesta). Oli selvää, että en ole vanilja, mutta koin, että BDSM-kulttuurin silmissä olin taas ihan yhtä paska ja väärinrakennettu koneisto kuin aikanaan bisseyteni tajutessani.

En sopinut kuvaan, vaikka kiihotun alistumisesta, kivusta ja tilan rajoittamisesta. Kuka nyt ei olisi joskus sitonut petikumppaniaan, mutta kuinka moni haluaa tulla rakkaansa kuristamaksi, kun katsoo tätä samalla rakastavasti silmiin? Entä, kun alan itkeä onnesta ja rakkaudesta ja yhteenkuuluvuuden tunteesta, kun mieheni tukahduttaa mut alleen, eikä anna mun hengittää? Entä kun mieheni lyö mua kasvoihin, vaikka alan itkeä, ja kolmannella lyönnillä saan orgasmin? Jos joku muu tekisi näitä asioita mulle, se saisi kirveestä – tai vähintääkin tarvitsisin traumaterapiaa sen jälkeen. Olennaista ei ole mikään “sopimus” teoista tai valta-asetelmista meidän välillä, vaan meidän kahden välinen rakkaus ja empatia ja tuntemus, joka saa tunnistamaan, missä toisen rajat menee – ja ennen kaikkea – mistä toinen nauttii. Siinä on sitten mahdollista ottaa käyttöön vaikka minkälaista kulttuurisesti latautunutta kuvastoa (clueles teinityttö ja kokenut, isompi mies tjsp hassua) ja käyttää sitä hyväkseen, mutta se kuvasto ei missään vaiheessa ole meidän välillämme todempaa kuin me itse – ja se on vain käyttömateriaalia. Me molemmat kiihotumme siitä, että toinen kiihottuu siitä, mitä juuri minä hänelle teen.

Mä rakastan miestäni ja olen huomannut, että meidän ruumiidemme ja mieliemme yhtymäkohtaan tämä sopii kaikista parhaiten. Olemme sukupuolistereotypioiden väärät ääripäät – minä se “maskuliininen, hallitseva, kova”, hän se “feminiininen, emotionaalinen, joustava”. On ihanaa heittäytyä hänen käsivarsilleen heikoksi, antaa hänen olla vahva ja määräävä, sillä jostain syystä – paino, voima, koettelemus, rajojen määrittäminen – saavat minut kokemaan itseni rakastetuksi. Rajojen asettaminenhan (ei-ruumiillinen) onkin mielestäni yksi olennaisin rakkauden teko: mitä sinulta ja itseltäni odotan, mitä lupaan. Esimerkiksi seksuaalisuuden eksklusiivisuuden vaatiminen (esimerkkinä) ei voi olla vailla seurauksia omaan vastuuseen toisen seksuaalisesta hyvinvoinnista. Enkä nyt sano, että toinen “on pakko tyydyttää”, mutta sanon, että toisen hyvinvointi ei ole yhdentekevä asia, eikä sille voi kääntää selkäänsä. Olen emotionaalisesti muutenkin vastuussa kumppanistani – jos torjun halin (läheisyyden tarve), hän saattaa loukkaantua, ja kaikki ovat samaa mieltä siitä, että niin ei tulisi toimia. Jos torjun hänen seksialoitteensa (seksuaaliset tarpeet), hän saattaa loukkaantua, ja tilanne on nähdäkseni aivan sama – paitsi, että sukupuolisen itseriittoisuuden ja itsemääräämisoikeuden nimissä siitä ei oikein voi puhua.

Sama ongelma tuntuu vaivaavan tätä BDSM-keskustelua kaikkialla. On jotenkin niin epäsopivaa haluta heittäytyä rooliin, joka on alisteinen, että siitä ei vaan ole tapaa puhua ilman, että joku asianosainen taho hyökkää niskaan. (Tai alistajan rooliin – miettikää miltä herkästä feministimiehestä tuntuu, kun hän ei muuta haluakaan kuin alistaa rakastaan – ihan turha on problematisoida vain alistujan/naisen roolien yhteneväisyyksiä, sillä etuoikeudestaan tietoisen miehen seksuaalinen pakkoroolitus on ihan yhtä ahdistava paikka. Se on niin väärin, ettei siitä sovi edes puhua. Niin kuin miesten raiskaamisfantasiatkin…)

BDSM asettautuu niin äärimmäiseen paikkaan, että minä en enää sovi sen kuulijakuntaan, vaikka olen, elän ja hengitän haluani alistua. Turvajärjestelyt, -sanat, ja käsittelypaikka niille vaikeille tunteille on tietenkin itsestään selvästi tämä rakkaudellinen suhteemme. Siitä ei tarvitse sopia, kun molemmat haluavat nimenomaan tätä – ja samalla toisen nautintoa ja hyvää.

Meidän välillämme ei pelata tyypillistä valtapeliä, vaan meidän välistämme valtapeliä. Se että vahvempi alistuu ja heikompi määrää, on vapauttavaa. Se että meillä sattuu olemaan tietyn settiset sukukalleudet on yksi huomioitavista asioista, mutta ei määräävä siinä, mitä teemme toisillemme. Ehkä yhtenä olennaisena ei-cis-puolenani pitäisi mainita, että fantasioissani olen yleensä mies tai kiinnostunut lähinnä miehen tunteista ja toimista; minulle olennaista on alistaminen tekona, sen dynamiikka on kiihottava. Toki tietynlainen eläimellinen lajityypillinen (naaras)alistumisen oikeanlaisuuden tunne saattaa ohjata minua, mutta olemmeko me ylipäänsä erotettavissa sellaisista osasta perimäämme ja itsejämme? Olennaista minulle on se, että tunnen ja tiedän, kuinka todellisuudenvastainen on fantasioimamme leikkitila. Todellisuudessa olen aina niin sosiaalisesti ja emotionaalisesti herkkä, että heittäytyminen vaatii minulta kovan ponnistuksen, tietoisen sellaisen – ja toisaalta toisen ohjattavaksi alistuminen on auttanut näkemään monia huonoja (maskuliinisina pidettyjä) puoliani ja katastrofaalisia selviytymistapojani, joista olen leikkimme ansiosta alkanut jossain määrin riistäytyä eroon. Olennaisimpana minulle ehkä minkäänlaisen naisellisuuden ja pehmeyden näyttäminen itsessäni ja toimissani, johon en ole pystynyt sen jälkeen, kun tajusin, että koska en ole poika, en saisi toimia niin kuin luonnostani toimin. Nyt olen huomannut, että oikeassa ympäristössä saan toimia *aivan niin kuin haluan*, eikä vastine muutu siitä miksikään. Mikä vapaus. Soisin sen kaikille ihmisille.

Tuo valtarakenteiden huomaaminen on minusta ihan validi pointti, ja se on hyvä että bdsm tarjoaa työkaluja yhteiskunnallisten ja yksilöiden välisten valtasuhteiden huomaamiseen. Tärkeä kysymys on kuitenkin, mitä niille valtarakenteille tekee. Jos ne vain fetisoi ja tuottaa uudelleen, se ei ole minusta kovin subversiivista.

On tavallaan kaksi toisistaan erillistä mutta vahvasti toisiinsa kietoutuvaa vallan kenttää. Toinen on yhteiskunnallinen valtarakenne, esim. (hetero)seksistiset valtarakenteet, luokkaerot, rasismi jne.
Toinen on yksilöiden välinen, tavallaan yksityisen piirissä oleva dynamiikka, joka tietysti väistämättä kietoutuu edelliseen kun ihmiset ovat suhteissa tietyistä positioista lähtien.

D/s voi olla toimiva tapa paljastaa ja purkaa molempia valtarakenteita, karnevalisoida ne, toistaa toisin, tuottaa jotain erilaista, tai se voi johtaa niiden vahvistamiseen ja epäterveisiin dynamiikoihin.

Esimerkiksi yksityisissä suhteissa ihmisten välillä on aina piileviä ja esiinnousevia dynamiikkoja, jotka johtuvat osapuolten persoonallisuuksista ja edeltävistä kokemuksista. Samalla kun d/s tarjoaa mahdollisuuksia paljastaa ne ja neuvotella niistä, se voi myös tuottaa epäterveitä rakenteita suhteessa. Esimerkiksi subin roolissa leikkivä voi kokea ettei pysty artikuloimaan omia toiveitaan ja halujaan, tai vastaavasti domma voi kokea ettei pysty olemaan kosketuksissa omien halujensa kanssa (tästä dominant drop -ilmiöstä on hyvä teksti täällä: http://www.steel-door.com/Dominant_Drop.html )

Switch – switch -suhteessa halujen artikulointi se vasta vaikeaa onkin, kun dynamiikat voivat liikkua vaihdellen niin moneen suuntaan.

Bdsm radikaalisti ajateltuna ei todellakaan ole mikään yksinkertainen ilmiö, tai vain harmitonta neljän seinän sisällä puuhastelua.

Itse elän d/s-suhteessa, eli meidän “leikkimme” ei rajoitu seksiin. Meillä ei ole piileviä valtarakenteita, koska kaikki suhteemme valtarakenteet on yhdessä rakennettu ja keskusteltu. Säännöistä yms. voidaan myös keskustella ja niitä voidaan muutta molempien suhteen osapuolien aloitteesta. Jos jostain asiasta ei ole olemassa sovittuja sääntöjä, niin silloin kumpikin toimii niin kuin itse haluaa.

Meillä on välillä käynyt niin, että minä olen alistuvana osapuolena yrittänyt tehdä kaiken “oikein”, jolloin tilanne on lopulta kärjistynyt konfliktiksi. Epämiellyttävistä valtarakenteista ei voi keskustella rakentavasti, jos niistä ei ole edes sovittu. Olen joutunut kantapään kautta huomaamaan, että valitus siitä “kun sä kuitenki haluut että mä toimin niin ja musta se on perseestä” ei oikein toimi jos toinen ei ole sanonut mitään siihen suuntaankaan.

Nyt olen kuitenkin oppinut siihen, että teen miten lystään jos ei toisin ole sovittu. Vaikeinta on se, että ei ota moitteena sitä, jos toinen haluaa keskustella toimintatapojen muuttamisesta. Toinen vaikea asia on se, että pystyisin suhtautua alistajaani ihmisenä, joka myös yrittää tehdä asiat niinkuin minä haluan. Helposti sitä sortuu syyttelemään toisen toimintatapoja ja heittäytymään marttyyriksi vain sillä perusteella, että toinen muka saa kuitenkin aina päättää.

Ylipäätään tämä elämäntap tuntuu mulle tosi mukavalta. Ei tarvitse miettiä toisen tunteita ja tarpeita, koska niistä keskutellaan ja niiden hoitamisesta sovitaan. Mitään hirveän epämiellyttäviä meidän säännöt ei ole, niitä on esim:
- Domi kulkee ensin ovista, ellei tilanne vaadi muuta tai subi saa lupaa kulkea ensin
- Domi ottaa ensin ruokaa, ellei subi pyydä lupaa ottaa ensin
- Domille ei saa tapellessakaan huutaa tai puhua “huutavalla” äänensävyllä (1,5 vuoden harjottelun jälkeen tää ei vieläkään oikein tahdo sujua =D )
- Domi tarkkailee subin elämäntapojen terveellisyyttä, alkoholin käyttö ja tupakointi olisivat luvanvaraisia, ellen olisi lopettanut niiden käyttöä kokonaan suhteen alkaessa
- Subi harrastaa liikuntaa vähintään neljästi viikossa (voidaan joustaa esim. sairastumisen vuoksi)
- Yleiesti domi vaatii subilta samoja asioita, joita hän kontrolloi omassa elämässäänkin, eli domi ei makaa sohvalla juomassa bisseä kun subi on lenkillä

Seksissä meillä ei ole sääntöjä, paitsi että pitää varoa ettei domi tunne itseään alistetuksi jos haluaa että hän saa seksistä tyydytystä.

Mun mielestäni on myös ongelmallista, että bdsm-neuvottelut käydään Virallisen Bdsm-Ideologian mukaisesti jossain imaginäärisessä tasa-arvoisessa tilassa. Mut tää on ideologian luonne, se ei koskaan toteudu aktuaalisessa maailmassa, oli sitten kyse uskonnollisesta ideologiasta tai muusta.

Ideologisen kilven kiillottamisen sijasta on mun mielestä tärkeetä tarkastella niitä oikeita käytäntöjä ja rakenteita, joiden kanssa jengi esimerkiks harrastaessaan vaikeita bdsm-sessioita painii.

Aatelkaa millasta on olla vaik israelilainen, joka diggaa race playsta. Sellaisen ihmisen tilanne tuntuu tosi vaikeelta, jos ajattelis että olis anarkisti, vastustais Israelin oikeistolaispolitiikkaa ja palestiinalaisten vainoa ja omassa elämässään tykkää leikkiä.. no, vaikeilla asioilla. Ja race play on muutenkin hyvä esimerkki vaikeiden asioiden käsittelemisestä bdsm:n avulla. Onks se harmitonta ja ihan ok? Entä jos se tosiaan “valuu” oman yksityiselämän ulkopuolelle, niin että joku vaikka näkee pahoinpitelykohtauksen? Kuvitelkaa tällaista tapahtumaa poliittisesti hyvin herkällä alueella, kuten vaikka just Lähi-Idässä. Ihmiset oikeesti painii hirveen vaikeiden kysymysten parissa queerien seksuaalisuuksien kanssa. Se ei oo missään tapauksessa kenenkään henkilökohtainen puute tai vajavaisuus, vaan monitahoinen poliittinen kysymys.

Mä haastan kaikki queerit kinky-ihmiset järjestämään erilaisii työryhmii ja keskusteluja näistä teemoista. Nettikeskustelu ei oo ehkä paras foorumi. En oo kuullut että Suomessa ois vielä järjestetty tänkaltaista.

Ainakin BDSM sisältää nallem:n kuvaaman ihanteen, ja kuten ideologioihin näyttää kuuluuvan, BDSM:n harjoittajat samastuvat tuohon ihanteeseen sen verran voimakkaasti, että se kuvitellaan voimassaolevaksi lähes automaattisesti – vaikka näin ei taatusti ole.

Heitän vertauskohdaksi lähes minkä tahansa isomman uskonnon. Kaikista löytyy jonkinlainen ihanteellinen olemisen tapa, mutta kaikissa niissä myös myönnetään, että ihmiset eivät käytännössä suurelta osin elä tämän ihanteen mukaisesti. Osa uskonnon kannattajista kuitenkin elää ehkä lähempänä tätä ihannetta, ja osalla tämä lähempänä eläminen on lähinnä henkilökohtaista harhakuvitelmaa omasta erinomaisuudesta. Tosin tälle harhaisuudelle on myös yleensä jokin käsite – esimerkiksi kristityt puhuvat synnistä tässä yhteydessä. Silti isolle osalle kannattajista (tai jäsenistä, miten vaan) oman pahuuden tai puutteellisuuden tunnustaminen on vaikea asia, vaikea teoriassa ja vielä vaikeampi käytännössä. Väittäisin, että kinkyjen näkökyky oman pahuuden ja huonouden suhteen on ihan yhtä vaurioitunut kuin muillakin, ja vaikka ihanne olisi miten hieno, käytäntö ei ikinä yllä sinne asti. Ehkä parempi kysymys onkin se, kuinka tähän puutteellisuuden kanssa eletään.

Tän kuvion puhtaus menee ulos ikkunasta jos vaikka ihastuu, rakastuu, myy/ostaa seksiä, on humalassa, tai kohtaa jonkun jolla on enemmän kokemusta, sisäpiirin tietoa, rahaa, valtaa, jne, jne, jne. Jollon, jos vaikka tulee epätasasen tilanteen takia paska nakki käteen, BDSM kuvioiden ideologia näyttää sen yksilöiden omana vikana (ei oltu tarpeeksi Vapaita, Tiedostavia, jne), eikä tällöin laajempaa vallankumousta tapahdu sitä harrastavien elämässä. Yhteiskunnassa on kuitenkin muitakin valtarakenteita, kuin lisääntymiskehotus.

Mäkin nään seksin leikkinä, niinkuin Kuutti. Mutta mä nään leikkimisen aika vakavana asiana. Yhtälaillahan lapset kokeilee vaikka jossain leikissä eri rooleja ja käsittelee tekojen kautta tilanteita. Ja se pätee yhtälailla perhe leikkeihin kuin poliisi ja rosvo leikkeihin. Sanoisin, että se on leikkimisen luonne. Ja sanoisin että se on merkittävä osa sitä miten ihmiset käsittelee asioita, tapahtui ne pään sisässä tai makuuhuoneessa . Ja siten jos se on ihmiselle itselleen tärkeää, jos se on sosiaalisesti merkittävää niin se on myös poliittisesti merkittävää.

Esimerkiksi miten pelko kiinnijäämisestä vaikuttaa BDSM leikkeihin? Suomessahan ei kai tarvita “uhrin” suostumusta syytteen nostamiseen pahoinpitelystä, saati sitten jos tapahtuu kuolema.. Leikit ei ole ikinä missään puhtaassa paikassa, vaan osa just tätä maailmaa ja toteutettu tiettyjen rajotteiden puitteissa..

Hyvä pointti myös lutkasta ja huorasta, mä olen vähän kuitenkin lueskellut ja heteroilla tosiaan nuo kaksi sanaa ovat mukana sessioissa, enkä mä oikein ymmärrä, että mitä kiihottavaa niissä on kummassakaan. Ymmärrän kyllä, että molemmilla sanoilla on vahva negatiivinen lataus, mutta kun ne eivät tunnu henkilökohtaisesti oikein miltään, niiden funktiota on vaikea ymmärtää. Ehkä joku hetero voisi valottaa asiaa?

Salasäädöt, varsinkin tuohon suuntaan, joita zorro kuvaili, kuulostavat aika masentavilta: sitoutumisen ja eksklusiivisen parisuhteen teeskentely on ihan typerää jos sitä ei kerran halua tai voi elää. Musta on moraalitonta (tahallinen sanavalinta, kalskahtaa hyvältä) valehdella toisille. Jos kerran on kinky, niin onhan se nyt ihan perseestä että sitä ei voi sanoa ääneen, vaan pitää teeskennellä olevansa vaniljaa ja sitten säätää jotain vaniljapuolison selän takana. Kaapissa eläminen on ihan ok mun puolestani, mutta valehtelu ei, ja musta vaniljasuhteen pitäminen kinkyjuttujen ohella, ilman asioista sopimista, on ihan silkkaa valehtelemista ja huijaamista. Ei ok.

Siitä oon samaa mieltä, että ne merkitykset kulkee siellä mukana aina, mutta miten sisäänrakennettuja ne on, on toinen (analysoimisen arvoinen) juttu.

Normaaliuden ja hyväksyttävyyden rajat on varmaan aika keskeisiä tekijöitä siinä, miten (ehkä) erityisesti cisheterot kinkyt käsittelevät kinkyyttään, ja luulen, että noiden rajojen (julkisen) ylittämisen pelko ajaa cisheteroita huijaamaan itseään ja muita siitä, mitä he käytännössä tekevät. Ei sillä, että queeriys antaisi erivapauden pahuuteen tai tyhmyyteen, mutta oma kummuus on edesauttanut suhtautumaan itseen rennommin ja pikkaisen pienemmällä tuskailulla – ja ennenkaikkea myöntämään sen, että mun täytyy kantaa vastuu omasta elämästäni ja ratkaisuistani ihan aikuisten oikeasti itse, että mä en voi vaan sanoa että kun kaikki muutkin tekee näin, tai että ois muka ok elää montaa elämää ja samalla selittää yksittäisille ihmisille että niillä on joku kokonaisote muhun, vaikkei olekaan.

Tiedän myös, että sellaisia kanssaihmisiä, joiden kanssa voi avoimesti ja kiertelemättä olla ihan sadalla prosentilla läsnä, on tosi vähän, ja jos joskus tarvitsisin (tuskin tartten, mutta spekuloidaan nyt) sellaista “perinteistä” mies-nainen -heterosuhdetta, sitä miestä saisi hakea aika pitkään ja hartaasti, koska ympäröivä maailma on melkoinen jyrä kaiken olemisen suhteen, ja hetero-oleminen vaikuttaa erityisen prässätyltä touhulta: vastassa on kuitenkin varsinainen heteroteollisuus, joka pyrkii halkomaan ihmisistä kaiken itsensä kannalta epäilyttävän maton alle, jossa se epäilyttävä saa sitten vähän rimpuilla. Mä en suostu halottavaksi, vaan olen kokonainen vähintäänkin itselleni.

Vielä pikkuisen feminismi-BDSM -maastosta: ehkä se on niin, että jos tietää, mitä tekee, vapausasteita on enemmän kuin jos ei tiedä, eli valtaleikkejä voi leikkiä vapaammin kun tietää leikkivänsä. Automaattinen, “esitietoinen” tekeminen kuulostaa mun (feministisiin) korviin aika epäilyttävältä, koska niissä jutuissa yleensä piilee valtakulttuurin kyseenalaistamattomia, ikäviä kummallisuuksia, niinkuin vaikka just toi zorron mainitsema lutkittelu ja huorittelu.

Sit toinen kysymys on vielä se, että oon törmännyt useampaan sellaiseen tapaukseen, jossa bdsm:ää harrastavalla miehellä on vaimo, jonka kanssa eletään normaalia vaniljaelämää, mut sit jotain satunnaisia, tai pysyvämpiä, naispuolisia salasäätöjä yms, joiden kanssa sit toteutetaan sitä toisenlaista seksuaalisuutta. Näkisin tässä sellasta vanhaa huora/madonna-jakoa, sillä ilmeisesti useille miehille vaimon valinnassa painaa jotkut ihan muut perusteet kuin se, että voi harrastaa sellaista seksiä kuin haluaisi.

Ja mun mielestä seksi kantaa aina muitakin merkityksiä kuin nautinnon ja halujen tyydyttäminen. Ei ole mahdollista harrastaa seksiä esimerkiksi ilman jonkinlaista käsitystä siitä, mitkä halut on normaaleja tai hyväksyttäviä, mistä asioista voi saada nautintoa jne. Puhumattakaan siitä, miten vahvasti sukupuolittunutta seksi ja seksuaalisuus ja sen toteuttaminen on.

Tohon kontekstikysymykseen haluisin viel sanoa, että se voi olla eri jokaiselle tilanteen kokijalle; usein käy esimerkiksi niin, että kun joku näkee jossain vaikkapa seksismiä, niin joku toinen näkee siinä vain normaalia käytöstä tai kohteliaisuuden.

En myöskään ymmärrä, miten jonkinlainen seksi voisi olla seksististä (perus-, hetero- tai cis-) sinänsä, jos seksille ei anneta mitään ylimääräisiä merkityksiä nautinnon ja halujen tyydytyksen lisäksi. Totta kai ihmiset käytännössä antavat niitä merkityksiä, mutta musta on hyvä, ainakin analyysin kannalta, vähän erotella esim. seksiin liittyviä tekoja ja niille annettuja merkityksiä toisistaan. Mun pääkopassani teoilla on merkityksiä vain kontekstinsa kanssa. Pelkkä piiskanlätkäisy ei ole merkityksellinen, jos sen kontekstia ei tiedä, ja konteksti riippuu myös katsojasta.

Musta toi sun vertaus cisseksismistä vs. heteroleikeistä on tosi kiinnostava, koska tossahan just tulee esille ne privilegiot jotka toisella siinä tilanteessa on (esim cissukupuolisuus). Niiden purkaminen leikkimällä on sinänsä mahdotonta, mut oon samaa mieltä siitä että leikkimällä pystyy käsittelemään tavallaan mahdottomia tilanteita ja saamaan niissä toimijuutta ihan eri tavalla. zorron juttu oli kans mielenkiintoinen.

Olen samaa mieltä siitä että yksittäisten leikkien analysoiminen olisi tosi kiinnostavaa, tämä nyt oli eka teksti. Jatkakaa toki, areena on vapaa, ystävät hyvät :) Mullakin on kyllä mielessä kiinnostavia leikkejä analysoitaviksi. Ehkä seksuaalipakolainenkin voisi taas joskus raottaa seksielämänsä mystiikan verhoa ja kirjoittaa jotakin meille analysoitavaksi?

“Kuten subversive submissive -blogin pitäjä toteaa, suuri osa bdsm-seksistä on seksististä.

‘A lot of people who engage in BDSM are sexist. ‘”

Suuri osa ihmisistä, jotka harrastavat BDSM:a on seksistejä. Ja sehän on ihan totta. Sen lisäksi, iso osa BDSM:sta toistaa patriarkaalisia, (cishetero)seksistisiä valtarakenteita, ainakin pinnalta katsoen. Mutta en olisi kauhean kärkäs sanomaan, että BDSM itsessään on seksististä tai tukee seksismiä noin yleensä.

Valtarakenteiden toisintaminen BDSM:ssa varmaan kertoo jotain siitä, kuinka sortorakenteet toimivat, tai ainakin kuinka niistä saa rakennettua (hyvälläkin tavalla) perverssiä toimintaa: ritualisoitu ja/tai rajattu alistuminen ja alistaminen on kuitenkin eri asia kuin konkreettinen, rajoittamaton sorto.

Ihan vaan vertailun vuoksi: minuun kohdistuva cis- ja heteroseksistinen sorto on kyllä vähän toista kuin jos sessioisin heteromiehen kanssa ja alistuisin hänelle ja näin rakentaisin oikein ultrapatriarkaalisen asetelman. Edellisessä ei ole minkään valtakunnan rajoja tai keinoja lopettaa sortoa yhteisillä sopimuksilla, jälkimmäistä ei tapahdu, jos näitä rajoja ja keinoja lopettaa, kumman tahansa niin halutessa, ei ole. Edellinen on todellisuutta, jälkimmäinen on leikkiä. Tietysti, helppo mun on länkyttää kun en ole heterosuhteessa, joten yhteiskunnan prässi ei pääse sitä kautta makuuhuoneeseeni.

Tietysti myös leikin luonnetta voi analysoida, ja hyvä onkin. Varmasti BDSM -leikin asetelmat kertovat yhtä ja toista ympäröivästä yhteiskunnasta ja leikkijöistä. Sen selville saaminen tarvitsee kuitenkin konkreettisten leikkien analysoimista, ja sitä analyysiä en ole nähnyt (enkä meinaa, että kumman pitäisi olla se paikka, jossa tää tehdään, mutta en vaan oo nähnyt).

Vielä zorron kommenttiin: juuri niin. BDSM -fantasiat voivat toimia myös voimauttavina, niissä voi kääntää konkreettisen sorron mekanismeja toimimaan itsen puolesta eikä itseä vastaan.

Mietin siis, miksi asetan itseni fantasioissani asemaan, jossa en haluaisi oikeassa elämässä missään nimessä olla, ja ensimmäistä kertaa tulin jonkinlaiseen johtopäätökseen: koska tuollaiset asiat, tutkittavana ja alisteisena ja penetroitavana (sekin on vielä konkreettisesti edessä sisätutkimusten muodossa) oleminen, ovat sellaisia joita joudun kohtaamaan tässä asemassa, niiden tuominen fantasiatasolle antaa minulle valtaa käsitellä niitä tavoilla, jotka muuten olisivat ulottumattomissani.

Fantasioissani lääkärin törkeä tunkeutuminen yksityiseen tilaani tapahtuu minun nautinnokseni, ei sen vuoksi että minut voitaisiin luokitella johonkin kategoriaan ja – tahallisesti tai tahattomasti – nöyryyttää sitä tehdessä. Voisin kuvitella, että poliisifantasiat toimisivat samanlaisena vallan ottamisena itselle, tietynlaisena selviytymiskeinona – kun poliisin hahmo muuttuu yhteiskuntajärjestyksen väkivaltaisesta ylläpitäjästä oman seksuaalisen nautinnon tuojaksi ja takaajaksi, on myös todellisessa tilanteessa helpompi muistaa, ettei poliisi ole ainoa, jolla on valtaa.

Yhtä lailla kuin subin voi ajatella käyttävän valtaa, myös domman voi ajatella olevan palvelija dominointitilanteessa. Asia ei ole yksiselitteistä. Mua kiinnostaa se, miksi tietyt valta-asetelmat fetisoituvat.

Enkä suinkaan ajattele minkään suhteen olevan yksisuuntainen, valta on monimutkainen suhteiden järjestelmä. Kirjoitin ylläolevan lauseen vähän ärsyyntyneenä usein kuultuun kommenttiin, että se mitä tapahtuu yksityisessä piirissä, on henkilökohtaista. En ajattele näin ,mutta ilman muuta suhde on myös toisinpäin; esimerkiksi se millaisessa yhteiskunnassa elämme muokkaa selvästi, millaisista asioista fantasioimme.

No tästä mä nyt aattelin kirjottaa myöhemmin lisää, mut esimerkiksi musta on kiinnostavaa miten moni anarkisti fetisoi poliiseja ja poliisiunivormuja ja poliisiväkivaltaa; asioita, joita monet poliittisesti toimivat oikeasti kohtaavat esimerkiksi mielenosoitustilanteissa. Fetissi ei ole sattumanvarainen, vaan oikeasti syntynyt ihmisten kokemuksista.

Olen samaa mieltä siitä, että yksityinen on poliittista. On kuitenkin eri asia sanoa, että sillä, mitä makuuhuoneessaan harrastaa, on sosiaalisia “seurauksia” – tuskinpa vaikutussuhde on yksisuuntainen.

Yksityisen ja poliittisen vastavuoroinen suhde tulee tunnustaa. Samaan aikaan on osattava nähdä seksi “vain” leikkinä – halu ottaa jokin rooli ei ole missään suoraviivaisessa suhteessa ihmisen yhteiskunnalliseen positioon. Tämä on problemaattista, jopa paradoksaalista, mutta tarpeellista.

Kysymys siitä, mitä ylipäätään on “feministinen seksi” on oikeasti monimutkainen. Siksi mielestäni tarvitaan tarkempia erotteluja ja kielenkäyttöä. Asiaa ei voi latistaa yksinkertaistavasti syiksi ja seurauksiksi.