Feminismi ja bdsm vol. 3: eläinten oikeudet
Eläinten oikeudet ovat minulle tärkeä aihe, koska eläinoikeusliike on tavallaan se henkinen koti, johon ensimmäiseksi lähdin mukaan ja joka oli minulle tärkein poliittisen vaikuttamisen areena 90-luvun puolivälistä lähtien (niin kuin monelle muullekin, kuten ympäristöaktivismin “aaltoihin” tutustuneet sosiologit tietävät). Minulle esimerkiksi veganismi on arvo, johon olen täysin sosiaalistunut ja jota en omassa elämässäni edes ajattele. Olen ollut vegaani monta vuotta.
Mutta kun kirjoitan bdsm:stä ja eläinten oikeuksista, en tavallaan ajattele eläinten oikeuksia sinänsä. Minua kiinnostavat elementit suhteessa eläinten oikeuksiin ja bdsm:ään ovat vaikeat halut ja niiden toteuttaminen, sekä se kulttuurinen asenne, jota eläinleikit peilaavat.
Jos ajatellaan valtavirta-bdsm-skeneä, sitä ei voi pitää kovin sensitiivisenä eläinten oikeuksille. Bdsm-kulttuuri yhdistetään lehmännahkafetisismiin ja seksikauppojen s/m-lelut sisältävät lähinnä pelkästään nahkaisia välineitä. Vegaanina tämä tuntuu luotaantyöntävältä.
Tiedän kyllä myös vegaaneja, joilla on aatteestaan huolimatta nahkafetissi. Siinä on mielestäni kyse vaikeasta halusta; kuinka toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan eettisesti, jos fetisismi kohdistuu epäeettiseen tuotteeseen? Vegaanit ovat yrittäneet luoda omia vaihtoehtojaan, esimerkiksi tämän Veganerotica-tuotemerkin alla. Kuulemma keinonahka ei kuitenkaan ole sama asia.
Vegaanit ja nahkafetissi voivat tuntua marginaaliselta kysymykseltä, mutta minusta sen kautta voi hahmottaa tarkemmin bdsm:n merkityksia yksilölle itselleen. Usein leikeissä on kyse tabuista ja niiden rikkomisesta. Jos vegaani kiihottuu nahkaruoskasta, samalla tavalla voi ymmärtää hierarkioita vastustavan anarkistin kiihottumista poliisi-, vartija- tai muilla auktoriteettiasemilla leikkimisestä.
Toinen eläinten oikeuksiin liittyvä kiinnostava kysymys ovat eläinleikit. En tarkoita zoofiliaa vaan eläinhahmon omaksumista leikkiessä, esimerkiksi puppy play- ja pony play-skenarioita. Puppy play-skenaariossa ideana on, että alistuva osapuoli asettuu koiran asemaan, käyttää pantaa, hänellä ei ole lupa puhua jne. Pony playssä alistuvaa osapuolta voidaan kohdella taakkoja vetävänä hevosena, näyttelyeläimenä tai hänellä voidaan ratsastaa. Yhteisenä piirteenä näissä on, ettei eläimen asemaan alistettavalla ole lupa puhua, turvasanaa lukuunottamatta.
Kinkpedia kirjoittaa kiinnostavasti:
For the dominant partner there are several reasons to want to dehumanize his subject. The feeling of power you can have ordering around a person who will not even be able to talk or move upright is higher than most other forms of domination. Dehumanization also lowers the threshold for many people – many people are able to treat an animal much harsher than a human being.
Mielestäni tässä kerrotaan jotain hyvin olennaista ihmisen ja muiden eläinten välisestä yhteiskunnallisesta suhteesta. Koska eläin ei pysty puhumalla puolustamaan itseään, sitä on luvallista kohdella paljon huonommin kuin ihmisyksilöä. Eläinoikeusfilosofiaan perehtyneet tietävät, että jako on spesistinen – esimerkiksi pienillä vauvoilla on puhekyvyttömyydestään huolimatta ihmisoikeuksia, toisin kuin kognitiivisesti kehittyneemmilläkin lajeilla, kuten ihmisapinoilla. Puppy- ja pony play -leikit kertovat omalta osaltaan, mitkä ominaisuudet (tai ominaisuuksien puute) olennoissa koetaan merkittävinä, jotta heitä voidaan alistaa ja kohdella väkivaltaisesti.
Tässä kirjoitussarjassa aion kirjoittaa vielä race playstä, eli rasismiin liittyvien skenaarioiden leikkimisestä. Luulen, että seuraavan tekstin tuottamiseen kuluu kauemmin aikaa kuin muihin sarjan teksteihin, koska oma ajatustyöni aiheeseen liittyen on vielä niin kesken. Valkoinen privilegio on tavallaan niin voimakkaasti itsestäänselvyys minulle ja ympärilläni oleville valkoisille suomalaisille, että vaatii aika paljon pohdintaa käsitellä aihetta bdsm-kehyksessä. Toivon kuitenkin, että jo ensi vuoden alussa saisin tekstin aikaiseksi ja kommentoitavaksi sivuille.
Minusta nahkafetisismi on aina ollut varsin kammottava – varsin lähellä uhrilampaiden tyyppiä joka halusi tehdä “mekon oikeista naisista” tosin tässä tapauksessa kirjaimellisesti eläimistä.
Täs vois varmaan käsitellä erikseen vielä furry/furries tyyppejä? Siis heitä jotka samaistuvat tai haluavat inhimillistettyä eläinhahmoon/oa. En tiiä kyseisestä alakulttuurista hirveesti, mutta varmasti BDSM on siinä vielä oma alahaaransa.
Minkälainen ois semmonen eläinhahmon ja myös toimijuuden ottava dominoiva? Tai kahden tai useamman eri eläimen välinen leikki? Luulen, että furries tyypeillä voi olla monimutkaisempi suhde eläimiin kuin nahkafetisisteillä..
Joo, kiintoisaa: http://www.pounced.org/
Mua ilahduttaa ihmisten seksuaalisuuden monimuotoisuus :)
Hei,
Erittäin mielenkiintoisia ja provosoivia ajatuksia. Toimitan tällä hetkellä kirjaa ekofeminismistä ja siihen tulee myös eläinoikeudet ja feminismi- osio. Olisitko kiinnostunut kirjoittamaan lyhyttä kirjoitusta näistä kysymyksistä tai vastata kysymyksiin osana haastattelua jos et ehdi kirjoittamaan. Olisi tärkeä saada nämä asiat nostettua esiin kirjassa josta saattaa tulla naistutkimus-oppikirja. Terv. Kaarina Kailo, http://www.kaarinakailo.net
Hei,
kiitos kirjoituspyynnöstä. Eo-feminismi ei ole minun juttuni, mutta välitin viestiä eteenpäin aiheesta enemmän tietäville! Toivottavasti he tarttuvat asiaan.
“Jos vegaani kiihottuu nahkaruoskasta, samalla tavalla voi ymmärtää hierarkioita vastustavan anarkistin kiihottumista poliisi-, vartija- tai muilla auktoriteettiasemilla leikkimisestä.”
Nahkafetissillä on roolileikkeihin nähden se olennainen ero, että rooli on fiktiivinen, kun taas nahkaruoskan tms. hankkiminen on konkreettisen eläintuotteen kuluttamista.
Toisaalta on myös poliittisia anarko/vasemmistolaisia aktivisteja, jotka hakeutuvat poliisiväkivallan uhan piiriin poliittisissa aktioissa enemmän tai vähemmän tiedostetun, suoremman tai epäsuoran seksuaalisen latauksen vuoksi (nk. mellakkarunkkarit!). Siinä kyse ei ole enää sopimuksenvaraisesta roolileikistä, vaan oikealla tulella leikkimisestä. Tilanne on luonnollisesti monitahoisempi, mutta seksuaalisuuden kannalta tarkasteltuna mellakkafetissi on siitä hauska, että se on vahvasti sosiaalinen seksuaalisuuden muoto. ;-)
Joku tällä foorumilla kirjoittikin aikaisemmin omaan transprosessiinsa liittyen, että sadomasokistinen fantasia auktoriteettihahmosta tai -symbolista voi toimia voimauttavana suhteessa todellisessa elämässä kohdattuun repressioon. Olen kirjoittajan kanssa samoilla linjoilla. Tällaiset tunnetason ristiriitaa purkavat fantasiat ovat kuitenkin olennaisesti fiktiivisiä, eli menettäisivät kiihottavuutensa välittömästi, jos fantasia uhkaisi toteutua (raiskaus on fantasiana yleinen, mutta toteutuessaan traumatisoiva ja vahingollinen). Tämä on mielestäni tärkeä ero, ja asettaa myös rajan, jonka toiselle puolelle jää vegaaninen nahkafetisisti.
Voi tietysti olla montaa mieltä siitä, onko nahkafetisistin realisoitu fantasia yhtä synkkä väkivallan muoto kuin oikea raiskaus, jos hankkii nahkatamineensa esim. kirpputorilta, mutta logiikka on sama: tarvitaan aitoa tavaraa, fantasia nahasta ei riitä. Se ei “tunnu samalta kuin oikea”.
Mihin vegaanisen nahkafetisistin fantasia kohdistuu? Onko se syntynyt ennen vai jälkeen vegaaniksi ryhtymisen, liittyvätkö mielikuvat olennaisesti tietoisuuteen sen elollisesta alkuperästä vai toiveesta päästä takaisin tilaan ennen eläinoikeustietoisuuden heräämistä, jolloin nahka oli “pelkkä” auktoriteettiestetiikan symboli ja tieto sen julmasta alkuperästä vain orastavaa?
Kuvittelisin kyllä, että nylkeminen on olennainen tekijä nahan fetissiarvon luomisessa lihaaneille nahkafetisisteille, vaikka tuskin kovin selkeinä mielikuvina. Toisesta irrotetun ihon kantaminen merkitsee selkeää valta-asemaa, myös silloin, kun se puristuu ympärille valjaina tai korsettina. Olisiko eläimen nahkaan puristautuminen tai nahkaruoskalla lyödyksi tuleminen pyrkimystä kohdata seksuaalisella tasolla ristiriita, johon vegaani joutuu ollessaan osa yhteiskuntaa, joka päivittäin hyödyntää toisten lajien ruumiita?
Omalla kohdallani nahkafetissi jäi lyhytaikaiseksi, joten tämä on kaikki arvailua. Se korvautui eläinoikeustiedon lisääntyessä hyvin nopeasti pvc-päähänpinttymällä, jonka koen myös esteettisesti vetoavampana. Siihenkin liittyy kyllä sama rappion ja tabuisuuden vetovoima, sillä muovi symboloi minulle hyvin vahvasti ekologista tuhoa ja ihmiskunnan viimeisiä bileitä. Muovi vetää puoleensa fantasialla tilasta, jossa nämä ekologiset ja tuotannolliset faktat eivät ole läsnä, vaan korvautuvat korostetun keinotekoisesta pinnasta kiihottumisella, jolla on ominaisuuksia myös kehoa muokkaavana materiaalina. Pvc-rakkaus on minulle esteettisen viehätyksen ohella fantasia materiaaliset rajat ylittävästä olomuodosta, jossa keho on muokattavissa ja resurssien loppumisesta ei ole huolta, jos edes tietoisuutta: tavallaan kyse on emotionaalisesta sovituksesta kulutusyhteiskunnan fantasian ja oman, ekologista syyllisyydentuntoa potevan voimattoman minäni välillä.
Hei tästä bdsm-kirjoitussarjasta ollaan tekemässä paperista zineä. Jos et halua, että kommenttiasi käytetään zinen pohjana niin älähdä!
Uusi community blog eläinten oikeuksista ja bdsm:stä kiinnostuneille:
http://consensualcages.org/
Seuraamme mielenkiinnolla. :)