Etuasemassa
Privilegiot eli etuoikeudet ovat viime aikoina mietityttäneet minua toden teolla. Olen joutunut useisiin riitoihin ihmisten kanssa, ja aina riidan aiheena on ollut jonkun etuoikeutettu asema. Olen ottanut asian esiin ja osoittanut, millä tavalla toinen keskustelija ei huomioi omaa etuoikeuttaan. Seurauksena on ollut riita ja loukkaantumisia puolin ja toisin.
Kaikki tämä on saanut minut mietteliääksi. Toisaalta olen mielestäni toiminut oikein, kun olen puolustanut omaa tai toisten asemaa keskusteluissa, ja tuonut etuoikeuksiin liittyviä teemoja esille. Toisaalta olen miettinyt, onko lainkaan oikea strategia “paljastaa ” ihmisille heidän etuoikeutettu ajattelunsa, varsinkaan tavoilla, jotka johtavat heidän puoleltaan defensiiviseen käytökseen.
Mielestäni etuoikeus voidaan kääntää tarkoittamaan solidaarisuuden puutetta. En koe mitään velvollisuutta olla solidaarinen ihmisiä kohtaan, joiden alistettu asema tuottaa minulle ja minun kokemukselleni etua. Heteroprivilegio tarkoittaa esimerkiksi heterokokemuksen universalisoimista kaikkia koskevaksi. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt voivat olla osa heteromaailmaa, kunhan eivät häiritse legitiimiä järjestystä. Alistetun ryhmän on siis taivuttava voimakkaamman tahtoon. Ei ole mitään syytä miksi vallanpitäjän pitäisi miettiä omia tekosiaan toisten näkökulmasta.
Jos ajattelen omalta osaltani, minulle on helppo ymmärtää omat etuoikeuteni, kun ne liittyvät keskiluokkaisuuteeni, cissukupuolisuuteeni ja heteronormatiivisuuteeni. Olen hyväksikäyttänyt esimerkiksi heteroasemaani sekä menneisyydessä että todennäköisesti myös tulevaisuudessa – joskus järjestelmä tuottaa etuja jopa minun kaltaiselleni luopiolle.
En kuitenkaan tullut tietoiseksi poliittisesta queeriydestä ennen kuin minut pakotettiin siihen: Kohtasin niin räikeää homofobiaa etten voinut enää verhoutua heterokulissiin. Minun piti tulla “ulos” poliittisena queerinä. Olisinko tullut vastaavaan lopputulokseen, jos olisin keskustellut jonkun kanssa, joka olisi sanonut minun olevan epäsolidaarinen, ellen toimi poliittisesti queerinä? Ainakin näin jälkeenpäin ajattelen, että pitäisin kyseisellä tavalla toimivaa henkilöä rohkeana.
Sen sijaan valkoinen privilegioni tuottaa minulle päänvaivaa. Olen oikeastaan herännyt pohtimaan aihetta vasta viime aikoina. Suomessa katukuva on vielä vuonna 2009 niin homogeeninen, ettei näitä kysymyksiä tule välttämättä ottaneeksi esiin. Lapsuuteni elin sysisuomalaisessa pikkukaupungissa, jossa monikulttuurisuus ei ole kovin pitkälle edennyt. Nykyään toimin erilaisissa poliittisissa liikkeissä, ja niiden toimijoista valkoisia on lähelle 100 % (mukaanlukien queer-liike). Rotukysymykset eivät tule minun elämässäni esille, ne eivät ole merkityksellisiä, eikä niitä tarvitse arkielämässä pohtia.
Ilmiselvä merkki etuoikeudesta.