Tytöttely
Myytinmurtaja kirjoitti joku aika sitten miehistä jotka neuvovat naisia: 
He tulevat pyytämättä neuvomaan sinua tietokoneen käytössä. He pintautuvat uimahallissa kritisoimaan uintitekniikkaasi. He nalkuttavat pelkääjänpaikalla ajotyylistäsi, napu, napu, loputtomiin! He kertovat auliisti, mikä persoonassasi on pielessä. He tietävät aina paremmin kuin sinä, kuinka astiainpesukone tulee täyttää.
Olen asiasta samaa mieltä. Pyytämättä besserwisseröiminen on erittäin ärsyttävää. Sen sijaan en väittäisi, että ominaisuus on ainoastaan biomiehillä. Oman erinomaisuutensa korostaminen muita lannistamalla voi liittyä sukupuolen kautta saatuun valta-asemaan, mutta valta-asemia on myös muita: iän tuoma, yhteiskunnallisen statuksen kautta saatu jne.
Haluankin nyt sanoa sanasen tytöttelystä. Tytöttely on valta-aseman ylläpitoa, joka kohdistuu nuoreksi ja naispuoliseksi katsottua henkilöä kohtaan. Tytöttelijät eivät aina ole keski-ikäisiä miehiä, mutta usein tilanne syntyy juuri iäkkäämmän miehen ja nuoremman naisen välillä. Tytöttelyssä on kyse paitsi oman arvoaseman pönkittämisestä iän kautta, myös alentavan sukupuolimääreen käyttämisestä.
Tytöttely loukkaa minua niin monella eri tasolla. Ensinnäkään en enää “tässä iässä” koe tarvitsevani tuollaista nuoremman iän mollaamista, toiseksi ageismi on mielestäni raivostuttavaa. Eniten minua kuitenkin loukkaa tytöttelyssä sen taustalla oleva ajatus sukupuoli-identiteetistäni. Mistä tytöttelijä tietää, että identifioidun naispuoliseksi? Oletus on minusta cis-keskeinen ja erittäin loukkaava. Tytöttäminen perustuu heteronormin vahvistamiseen, siihen, että on olemassa kaksi ja vain kaksi toisilleen vastakkaista sukupuolta ja minut vielä alistavalla tavalla asemoidaan siihen vähäpätöisempään.

Parasta lääkettä vanhemman miehen harrastamaan tytöttelyyn on kokemukseni mukaan iskeä samalla lailla vyön alle: ottaa julmasti käyttöön pelätty “setä!”.
Jotkut keski-ikäiset äijät nimittäin pitävät itseään mielellään nuorina, komeina sonneina. Vaikka siis kävivisivät kuudettakymmenettä. Heille pahin reality check on se, kun nätti nuori nainen vittuuntuneena niiata niksauttaa ja heläyttää: “Kiitos, kiltti setä!”
Vanhemmat naiset minun kokemukseni mukaan suoraan tytöttelevät nuorempiaan harvemmin juuri siksi, että ovat tietoisia siitä, kuinka helppoa tuo ikäkysymys on kääntää heitä itseään vastaan.
Täytyy kyllä sanoa, että minulla on huomattavan paljon hyviä kokemuksia oman miesvaltaisen alani vanhemmista miehistä. Tytöttelyä ei juuri ole tullut vastaan.
Samoin myös iäkkäämmät naishenkilöt ovat useimmiten olleet ystävällisiä ja kannustavia. En siis tahdo antaa sitä kuvaa, että ikäsyrjijät minusta esimerkiksi kyttäisivät joka nurkan takana.
Mutta jos ikäsyrjintää tulee vastaan, suhtaudun siihen samoin kuin mihin tahansa muuhunkin syrjintään. Ikäsyrjijäthän itse tekevät tyhjäksi kaikki puheet siitä, että vanhempia ihmisiä automaattisesti “pitäisi kunnioittaa” jokin mystisen periaatteen perusteella. Kunnioitus on tietenkin ansaittava, niin vanhusten kuin nuortenkin.
Eivätkö ihmiset voi muuten vain asettaa itseään muiden yläpuolelle ilman stereotyyppisesti “korkeampiarvoisena” (miesssukupuoli, heterous, kansalaisuus, pituus, ikä) pidettyä asemaa?
Myytinmurtaja: eiks tossa ollu kyse muustakin kuin iästä? Tulee mieleen se Hesarin kulttuuriosaston kunniakas kirjoitus missä suomalaisia transnaisia kutsuttiin “karuiksi Suomen miehiksi” (Helsingin Sanomat 24.1.2010 Kulttuuri C1 Jin Xing).
Tytötellessä määritellään paljon enemmän kuin ikä – siinä vahvistetaan myös tietty sukupuolijae, jossa “tyttö” (tai vastaavasti “karu mies”) merkkinä tarkoittaa usein toista ja eriarvoista. Eli sellaista jota kohtaan ei tarvitse tuntea solidaarisuutta ja kohdella tasavertaisena ihmisenä. Ja jolla ei tilanteessa ole itsellään oikeutta määritellä itseään, oli se sitten naiseksi, tai ihan vaan ihmiseksi. Ja onhan monia jotka ei koskaan pääse “tytöiksi”..
http://www.youtube.com/watch?v=4Q-RVl_Qc1I
Wormsie: Voivat, ja siksi kritisoinkin Myytinmurtajaa yksinkertaistamisesta.
Mutta väitän kuitenkin että tytöttelyssä on kyse aivan tietynlaisesta “toisen yläpuolelle asettumisesta”: iästä ja sukupuolittamisesta. Tietysti cis-ihmiset usein ottavat tällaisen kyseenalaistamattomana, eivätkä esimerkiksi ajattele loukkaavansa toisen sukupuoli-identiteettiä.
Myytinmurtajalle: Sedittely ei muuta tätä sukupuolittamista yhtään mihinkään (tietysti voisin alkaa täditellä, mutta se olisi oikeastaan heidän tasolleen asettumista ja sitä en halua; en halua käyttää sukupuolta lyömäaseena).