Heteronaisten halusta
Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa heteronaisista ja heteronaisten halusta. Heteroista kirjoittaminen ei ehkä ole muodikasta queer-piireissä, mutta itse arvostan heteronaisia paljon :) ja toiseksi ajattelen, että myös heteroilla voi olla hyvin queeriyttäviä kokemuksia. Yksi niistä on kokemus olla seksuaalisesti aktiivinen heteroseksuaalisesti suuntautunut nainen.
Tarkoitukseni on kirjoittaa kulttuurisesta kategoriasta heteronainen, siksi en tässä yhteydessä problematisoi sen enempää heteroseksuaalisuutta kuin naisen käsitettä.
Väitän, että lesbo- ja queernaisilla on sen vuoksi helpompi paikka neuvotella seksuaalisuudestaan, että he ovat joutuneet törmäämään epänorminmukaisuuteensa, ja sen vuoksi tarkastelemaan seksuaalisuuttaan erilaisin silmin. Lesbo- ja queernaisilla on omissa yhteisöissään suurempi vapaus määritellä omaa seksuaalisuuttaan, ulostulon kokemuksen kun voi ajatella olevan myös itsen ja oman seksuaalisuuden tarkastelun ja pohdinnan prosessi. Heterosuhteessa elävillä naisilla ei välttämättä löydy samanlaista perspektiiviä eritellä omaa tilannettaan, eikä yhteisöä joka jakaisi heidän kokemuksensa.
Heteronaisen halu on ehkä yksi voimakkaimmin kulttuurisesti säännellyistä. Perinteisesti naisen seksuaalisuus on nähty jonkinasteisena uhkana, ja monet naisia kontrolloivat instituutiot ovat perustuneet tämän uhan rajoittamiseen. Tuntuu oudolta ajatella asiaa vielä vuonna 2010, mutta samat mekanismit ovat läsnä edelleen.
Seksuaalisesti hyvin aktiivinen heteronainen saa osakseen kaikenlaisia sanktioita. Liian aktiivinen nainen leimataan helposti huoraksi (eli alempiarvoiseksi) tai epätoivoiseksi. Heteromiehet kavahtavat liian aktiivista naista, ja heterosuhteiden dynamiikkaan liittyy monia tilanteita joissa naisen odotetaan olevan passiivinen osapuoli. Nainen odottaa miehen iskevän hänet baarissa, naisen ei “kuulu” soittaa miehen perään, nainen odottaa miehen kosintaa jne.
Näin ulkopuolelta tarkasteltuna kuulostaa kammottavan normatiiviselta ja vanhakantaiselta, mutta sitten esimerkiksi naisten- ja tyttöjen lehdet ovat täynnä vastaavanlaista opastusta. Seksivalistus (hetero)naisille perustuu ajatukseen, että heteromiehet yrittävät käyttää heitä hyväkseen ja naisten on oltava siveytensä vartijoita. Raiskausdiskurssi perustuu samaan ajatukseen: naisen on suojeltava itseään heteromiehen halulta pukeutumalla oikein, kulkemalla oikeita reittejä oikeisiin aikoihin ja muilla tavoin rajoittamalla käytöstään.
Millä tavoin heteronaiset voisivat emansipoitua? Mielestäni queer-yhteisön ei tulisi sulkea pois heteroita, joilla on erilaisia queeriyttäviä kokemuksia. Myös kinky-piireistä voi, jos käy hyvä tuuri, löytyä uudenlainen vapaus oman seksuaalisuuden neuvottelemiseen. Lisäksi näkisin erilaisten seksuaalisuuteen positiivisesti suhtautuvien feminismien tärkeyden asiassa: vain lopettamalla seksuaalisen halun demonisoimisen myös heteronaiset voivat vapautua moralisoinnista.
Todella hyvä kirjoitus! Kiitos tästä.
Olen itse varsin perushetsku. En osaa ottaa kanta muilla tavoin suuntautuneiden kokemuksiin tai varsinkaan roolipaineissa navigoinnin helppouteen – mutta tuo mainitsemasi joidenkin heterokokemusten queeriyttävyys kyllä kolahtaa minussa. Yritän vähän analysoida tuntemuksiani ja myöhemmin varmaan kirjoittaa itsekin aiheesta.
Heteromaailma on kummallinen. Se on pinnalta helppo, mutta sisältä se on ristiriitoja täynnä. En oikein tiedä, mitä minun tarkkaan ottaen “olisi sopiva” haluta. Minulle on tarjolla lähinnä Cosmon kansikuvatyttöjä. Mutta enhän halua heitä, enkä halua olla he. Miehiä en “saa” himoita, koska heteronaiset “eivät piittaa” esimerkiksi ulkonäöstä. Naisia “saisin” himoita, mutta “oikea lesbo” en sentään todellakaan saisi olla.
Mistä minun siis pitäisi kiihottua? Ilmeisesti lähinnä siitä, että joku (heteromies) haluaa minua. Minun on ilmeisesti tarkoitus olla jonkinlainen taide-esine. Ehkä palkintopokaali. “10 Subliminal Tricks That Make People Adore You!”
(Ei ole tarkoitus tunkea tänne heterovalittelemaan, etuoikeutettuhan minäkin kuitenkin olen. Mutta kun kirjoitus kumminkin oli tästä aiheesta.)
Hienoa että heteronaisiin kohdistettavat seksuaalisuusvaatimukst on Nostettu esiin myös tällaisessa queer-julkaisussa.
Omat kokemukseni heteronaiselta vaadittavasta seksuaalisuudesta kuitenkaan vastaa kaappiheteron huomioita. Itse muistan Cosmon vihjeet, joissa naisen tuli haluta olla haluttava. Näinollen heteronaisen seiksuaalisuus määrittyisi kokonaan miesten miellyttämishalusta, ei siis suinkaan siveydestä lähtien. (Hetero)naista ohjataan olemaan miehisen katseen ja halun kohde sen sijaan että luotaisiin seksuaaliskulttuurista tilaa, jossa naisilla olisi tilaa luottaa omiin peilaamatta niitä muihin.
Me ei-heterot voimme, kun meillä se on vähän helpompaa, luoda omannäköisemmästä halusta lähtevää seksuaalisuutta ja tarjota oman elämämme kautta mallia muille suuntautumiseen katsomatta. :)
Ex-hetero: Musta onkin tärkee huomio että ne vaatimukset ovat monelta osin ristiriitaisia. Sen takia tossa onkin Cosmon kansi jonka laitoin siihen tietoisena ristiriidasta. :)
Oon samaa mieltä siitä että mielestäni Cosmon seksijutut käsittelevät heteronaisten seksuaalisuuden sijaan heteromiesten seksuaalisuutta – kysymys on siitä, mistä mies tykkää, eikä siitä mitä nainen itse haluaisi. Mutta mielestäni samaan aikaan on myös siveysvaatimus, joka kohdistuu aivan eri tavalla heteronaisiin kuin esimerkiksi heteromiehiin tai queer-ihmisiin.
Antu Sorainen huomautti kiinnostavasti Tulvassa 1/2010 keskustelussa pornosta, että itse asiassa porno on yksiä ainoista areenoista, joilla (hetero)naiset pääsevät performoimaan seksuaalista haluaan. En kyllä ole ihan varma siitä, etteikö heteroporno määrittyisi aivan samanlaiseksi kuin Cosmossa, ja naisen seksuaalisuus on tarkoitettu vain heteromiestä miellyttämään. Pidän kuitenkin siitä että erilaisia kulttuurituotteita yritetään lukea monesta eri näkökulmasta.
Vaikka olen feministi, en ole pornovastainen. Jos sanotaan että kaikki porno on antifeminististä, se olisi sama kuin sanoa, että koska on olemassa niin paljon paskaa musiikkia, kaikki maailman musiikki olisi paskaa. :)