Musta on ihan uskomattoman perseestä, että joudun Mamassa perustelemaan *ääneen* siellä olemistani, kun nykyisin menen sinne kumppanini kanssa, joka on näkyvästi eri sukupuolta kuin minä. Hän saattaa olla cis-heteromies, mutta on niin avoin, että hyväksyy sen, etten minä ole, eikä myöskään pelkää leimautuvansa homoksi. Minä sen sijaan leimaudun hänen kanssaan heteroksi. Niin kuin koko sukupuoli-identiteettini olisi puolisostani kiinni, enkä enää olisi tervetullut. Kerran Mamassa yksin ollessani kaksi homoa kysyi minulta, olenko lesbo, ja kun vastasin ei, he katsoivat toisiaan ja sanoivat, että aijaa, sä sit vaan kruisailet. Kiitos vaan. Mitä myrkkyä onkaan tunnustaa olevansa bisse. Kaverini (homo) poikaystävä oli sitä mieltä, että kaikki bisset ovat vain in denial ja oikeasti homoja. Sen sijaan hetskumiesten mielestä bisseys on sitä, että haluaa seksiä (mutta ihan oikeesti tietty vaan vähän pussailua ja tissinhiplaamista) kolmisin FFM, mutta vain heidän käskystään. Tällaisessa asenneympäristössä mieluummin on sitten vaikka utelias hetero.

Tuohon kirjan asenteeseen sanon vaan, että olen tavannut homoja, joiden mielestä naisen systeemit ovat tosi kiinnostavia ja toisaalta heteroita, jotka eivät halua niistä tietääkään. Minä en ymmärrä siitä mitään, mielestäni kaikki on kaunista ja haluttavaa, ja siksi luotan vain heidän sanaansa. Jos mustavalkoiselle yäk en syö -linjalle pitää lähteä, epäilen, että kyse on kaappitapauksesta. Ihanaa on, kun ihminen saa kantaa itseään niin kuin tuntee hyväksi. Se on houkuttelevaa sukupuolesta, ruumiinosista ja seksuaalisuudesta riippumatta. Ainakin musta.

Äh vakavasti puhuen mulla on taas ollut pessimistisempi kausi ja olen ollut sitä mieltä että koko heteronormi on tullut jäädäkseen, “resistance is futile”. Siihenhän tuo koko HLBT perustuu, ja elää ja voi hyvin.