Konsensuaalisuus
Kun olen kirjoitellut bdsm:stä, olen aina määritellyt sen perustaltaan konsensuaaliseksi eli molemminpuoliseen suostumukseen perustuvaksi toiminnaksi. (En tiedä mikä olisi parempi sana konsensuaalisuudelle, vastavuoroinen suostumus kuulostaa oudolta, ja molemminpuolinen suostumus implikoi että osapuolia on vain kaksi, eikä se välttämättä näin ole. Siksi puhun konsensuaalisuudesta, puhunhan toisaalta myös bdsm:stä, triggereistä, switcheistä ja monista muista finglish-termeistä. Onko hyviä käännösehdotuksia?)
Kenellekään ei varmaan ole yllätys että olen Sinclair Sexsmith -fani, mutta muun ohella hänellä on hyviä tekstejä bdsm:stä ja ihmissuhteista. Yksi niistä on tämä: Consent Obsession
Olen aika lailla samoilla linjoilla Sinclairin kanssa. Olen miettinyt miksi suhtautumiseni julkiseen seksin harrastamiseen ja ekshibitionismiin on niin vaikea, ja luettuani ylläolevan tekstin ymmärsin että se liittyy juuri ajatukseen seksin katsomisen ja siihen osallistumisen vapaaehtoisuudesta. Jotta esimerkiksi bdsm on seksiä eikä väkivaltaa, erottava tekijä on, että kaikki osallistujat ovat leikissä mukana omasta vapaasta tahdostaan. Jos siis sessioin lähipuistossa ja puistossa leikkivät lapset joutuvat sitä katsomaan (ja mahdollisesti traumatisoituvat, itse ainakin muistan lapsuuden itsensäpaljastajien kohtaamiset hyvin ahdistavina), kyse ei ole sivustakatsojien vapaasta valinnasta.
Seksibileet ovat aivan asia erikseen. Astuessani sellaiseen tilaan tietäen mistä bileissä on kyse, teen tietoisen valinnan katsoa ja harrastaa seksiä. Jos minut huijattaisiin seksibileisiin ilman että tietäisin juhlien luonteesta, tapahtuma ei olisi konsensuaalinen.
Kaikesta huolimatta en suhtaudu seksiin itsessään kielteisesti, enkä vastusta pornoa. Vastustan sitä, jos pornoa työnnetään ihmisten kurkuista alas ilman heidän omaa suostumustaan. Ja vastustan sellaista pornoteollisuutta, jossa (useimmiten naiskehoiset) ihmiset pakotetaan työskentelemään ilman heidän suostumustaan.
Ehkä vien yksityisyyteni seksin harrastamisen suhteen liian pitkälle ja olen ylisuojelevainen. Mutta tiedän myös, että itse vaivaudun ja ystäväni vaivautuvat jos joutuvat todistamaan seksikohtauksia baareissa tai muissa paikoissa, joihin menemiselle on muu syy kuin toisten ihmisten seksin seuraaminen.
Toki Kummakerhossakin on pornoksi luokiteltavaa sisältöä. Mutta luulen, että se henkilö joka tänne löytää anaalifistaus-hakusanalla ja löytää tällaista kuivaa teoretisointia seksistä ja feminismistä, tuskin kokee suurta traumaa. Tai ehkä juuri siksi. ;)
Hyvä kiteytys!
Kiinnitin huomiota siihen, että puhut “vaivautumisesta”, ja se herättää kysymyksen, että mistä asioista vaivautuminen sitten on sellaista, joka pitää omassa käytöksessään huomioida. Osa ihmisistä vaivautuu nähdessään vaikka homoparin suutelevan julkisesti, tai vaikka vain kulkevan käsi kädessä, tai yksinkertaisesti siitä että joku ei peittele sitä että hänen kumppaninsa on samaa sukupuolta. En kuitenkaan usko, että katsoisit tällaista vaivautumista niin hyvin perustelluksi, että sen pohjalta pitäisi homosuhteessa (tai muussa ei-normatiivisessa suhteessa) elävien “huomioida” muiden ihmisten tunteet ja jättää kiintymyksensä ja seksuaalisuutensa osoittamatta muissa tilanteissa kuin niissä, joihin ihmiset ovat tulleet aktiivisesti tiedostaen sen, että paikalla saattaa olla (esimerkiksi) homopariskuntia.
Ylipäätään “vaivautuminen” ainakin omasta mielestäni yleensä liittyy nimenomaan epänormatiiviseen toimintaan. Vaivaudumme, kun ihmiset eivät ymmärrä noudattaa yleisiä käyttäytymissääntöjä. Yleisiin sääntöihin kuuluu se, että baari on vain dokaamista varten, ja jos siellä käydäänkin seksuaalisen kanssakäymisen esivalmisteluja, itse seksin pitäisi kuitenkin tapahtua jossain suljetussa ja yksityisessä tilassa.
Tietyllä tavalla ymmärrän huolen siitä, että joku traumatisoituu vastentahtoisesti kohtaamastaan seksistä. Tällainen huoli on kuitenkin ylipäätään mahdollinen vain yhteiskunnassa, jossa seksuaalisuus on tiukasti säädeltyä. Näemme jatkuvasti ympärillämme tietynlaisia kuvauksia ja presentaatioita seksistä, mutta kaikki se seksissä, joka jää näiden kuvausten ulkopuolelle, tuntuu meistä potentiaalisesti vahingollisemmalta. BDSM-suhteet, ei-heterosuhteet, epämonogamiset suhteet ja näihin sisältyvä seksi ovat sellaisia, jotka saavat ihmiset varuilleen – ja vaivautumaan.
Itsensäpaljastajan näkemisen rinnastaminen muiden ihmisten välisen seksiaktin näkemiseen tuntuu mielestäni oudolta, sillä itsensäpaljastaminen on teko, joka kohdistuu katsojaan. Silloin katsojasta tulee haluamattaan seksuaalisen teon osapuoli, mikä voi toki olla traumatisoivaa. Tilanteessa, jossa itsensäpaljastaja odottaa kohteeltaan tietynlaista osallistumista, poistuminen on myös vaikeampaa kuin tilanteessa, jossa sattuu kävelemään paikalle jossa ihmiset harrastavat seksiä.
Lisäksi mietityttää se, miksi nimenomaan seksuaalisuus nähdään niin valtavasti traumatisoivana voimana. Jos uutisoidaan vaikka julkisella paikalla tapahtuvista pahoinpitelyistä, ei näe kommenttiosastoiden pullistelevan siitä, että ihmiset ällistelisivät mitä pahoinpitelijän päässä on oikein liikkunut, kun on sillä tavalla yleisellä paikalla ja vielä mahdollisesti lasten nähden törkeästi loukannut toisen ihmisen fyysistä koskemattomuutta.
Itseäni häiritsee välillä paljonkin vaikkapa liikkua kaupungilla yleisinä dokauspäivinä, sillä muiden ihmisten päihtyneisyys paitsi vaivaannuttaa minua, myös saa minut tuntemaan oloni uhatuksi (mikä lienee yleistä myös julkisen seksiaktin todistamisessa, ainakin jos luottaa vaikka tähän perheenisään joka ei enää halua liikkua Laakson kallioilla). Kuitenkaan en lähtisi vaatimaan julkisen dokaamisen kieltämistä, alkoholin vaikutuksen alaisina olevien pakkohoitoa, tai edes päihtyneenä liikkumisen kriminalisoimista, sillä minulle riittäisi yksinkertaisesti se, ettei omaa fyysistä koskemattomuuttani loukata tai minua kohtaan käyttäydytä muutoin aggressiivisesti.
Lisäksi minusta vaikuttaa siltä, että huoli lapsista ja näiden mahdollisesta traumatisoitumisesta enemmänkin peilaa esittäjänsä omia epämukavuuden tunteita – lapset kun eivät ole sisäistäneet (varsinkaan seksiin liittyviä) sosiaalisia normeja läheskään siinä määrin kuin aikuiset, eivätkä siksi voi samalla tavalla niiden rikkomisesta närkästyä ja vaivautua.
Tietenkin ymmärrän että tästä on erilaisia näkökulmia ja tässä kerroin omani.
“Itsensäpaljastajan näkemisen rinnastaminen muiden ihmisten välisen seksiaktin näkemiseen tuntuu mielestäni oudolta, sillä itsensäpaljastaminen on teko, joka kohdistuu katsojaan. Silloin katsojasta tulee haluamattaan seksuaalisen teon osapuoli, mikä voi toki olla traumatisoivaa. Tilanteessa, jossa itsensäpaljastaja odottaa kohteeltaan tietynlaista osallistumista, poistuminen on myös vaikeampaa kuin tilanteessa, jossa sattuu kävelemään paikalle jossa ihmiset harrastavat seksiä.”
Mun mielestä vertaus ei ole liian kaukaahaettu, koska ekshibitionismissa on myös kyse katsojien osallistamisesta. Katsotuksi tuleminen ja oman seksiaktin performoiminen heille on tärkeässä roolissa. Ja jos tämä tapahtuu tilassa jossa tilanne on kaikille ok ja kaikki ovat siihen suostuneet, en näe siinä mitään pahaa.
Ehkä mä käytän tuota samaa alkoholivertausta. Myös minulle päihtyneet ihmiset tuovat huonon ja uhatun olon, esimerkiksi siitä syystä että he usein eivät kunniota toisten ihmisten rajoja toiminnassaan.
Minulla on esimerkiksi paljon ystäviä jotka ovat eri tavoin päihderajoitteisia. Vaikka itse käytän päihteitä, en yleensä halua käyttäytyä heidän seurassaan päihtyneesti tai hehkuttaa päihdekokemuksiani. Tiedän että se tekee heidän olonsa epämukavaksi. Minulle se ei näyttäydy kontrollointina tai että nämä ystäväni haluaisivat rajoittaa vapauttani. Sen sijaan ajattelen heidän tunteitaan ja koen, että rajoittamalla käytöstäni tässä tilanteessa teen tilanteesta mukavamman kaikille.
Samalla tavalla ajattelen seksielämässäni muiden ihmisten huomioimista.
Okei mr. Sexsmith menee aika pitkälle kun ajattelee jo naapureitaankin, mutta minusta kyse on nimenomaan toisten huomioonottamisesta.
Ja sitten tuosta kädestäpitämisesimerkistä… voidaan päätyä pitkälliseen keskusteluun seksin rajoista. :)
Tällaisista asioista puhuminen ei ole suosittua seksuaaliradikaalien piireissä, joissa helposti leimautuu seksivastaiseksi jos puhuu kaikkien osapuolten suostumukseen perustuvan seksin puolesta.
Mun mielestä kaikkien julkisella paikalla seksiä harrastavien lokeroiminen ekshibitionisteiksi ei ole perusteltua. Ei kyse ole mitenkään välttämättä siitä, että haluaa nimenomaan katsojia omalle toiminnalleen, vaan esimerkiksi siitä että sattuu vaan siinä hetkessä panettamaan sen verran että haluaa tehdä jotain, ja on aika samantekevää että näkeekö joku vai ei. Tai että haluaa harrastaa seksiä jossain tietyssä paikassa, mutta se paikka voi olla sellainen, jonne saattaa muitakin ihmisiä sattua paikalle. Kysymys ei silti ole mitenkään välttämättä nimenomaan katsojien hakemisesta, ja julkisellakin paikalla voi pyrkiä olemaan piilossa katseilta, vaikka se onkin epävarmempaa kuin omassa kodissa lukkojen takana oleminen.
Ei muuten ole kovinkaan kauan aikaa siitä, kun tässäkin maassa suuri osa ihmisistä oli sen verran köyhiä, ettei asunnoissa ollut välttämättä kuin yksi huone. Aika monet lapset ovat siis olleet paikalla kun heidän vanhempansa ovat harrastaneet seksiä. Lisäksi jossain vaiheessa julkinen seksinharrastaminen on voinut olla jopa norminmukaista: esimerkiksi avioliittojen täytäntöönpanoa on välillä ollut todistamassa suurikin joukko ihmisiä.
Kun normit vaihtuvat, niin vaihtuvat myös ne asiat, jotka ihmiset kokevat vaivaannuttavaksi – ja jopa ne asiat, jotka koetaan (potentiaalisesti) traumatisoiviksi. Myös seksuaalisuuden pitäminen yksityisessä tilassa ja piilossa katseilta tuottaa vaivaantuneisuuden ja häpeän tunteita, esimerkiksi sitä kautta kun joku yksityiseksi tarkoitettu asia vahingossa paljastuukin. Jos asenneilmasto olisi sellainen, ettei muiden ihmisten seksiä pidettäisi kamalana ja vaikeana asiana, niin ei itsekään tarvitsisi hävetä vaikka sitä että huomaa makuuhuoneen ikkunan jääneen auki ja kaiken kuuluneen kadulle.
Itse ainakin mietin tekojani yleensä sen mukaan, millaisessa maailmassa haluaisin elää; sellaisessa, jossa omaa ja muiden seksuaalisuutta joutuu jatkuvasti vartioimaan tai varomaan, vai sellaisessa, jossa ei ole niin kamalaa vaikka joku sattuisi näkemään kun minulla on kivaa. Jos haluan pyrkiä jälkimmäiseen, en usko että pääsen siihen ensinmainitun maailman sopivaisuussääntöjä noudattamalla.
Mä vaan huomaan että me ollaan niin eri linjoilla tässä. :) Paitsi viimeisestä kappaleesta allekirjoitan tämän:
“Itse ainakin mietin tekojani yleensä sen mukaan, millaisessa maailmassa haluaisin elää”
Se maailma, jossa minä haluan elää, on maailma jossa ihmiset miettivät toistensa huomioonottamista toiminnassaan. Itsemääräämisoikeus seksin suhteen on mulle luovuttamattoman tärkeä feministinen periaate. Esimerkiksi tämä konsensuaalisuuspointti on mulle tosi tärkeä premissi. Seksin harrastaminen ei ole oikein elleivät kaikki osapuolet (katsojat tai aktiiviset osallistujat) ole suostuneet siihen.
Ja mitä tuohon “joskus vaan panettaa” -argumenttiin tulee, niin minusta se ei ole hyvä peruste. Sen sijaan olen kyllä sitä mieltä, että pitäisi olla paljon enemmän julkisia tiloja, jotka on määritelty seksin harrastamiseen. Esimerkiksi seksibileitä, dark roomeja jne. WC-tilat kun soveltuvat aika harvoin seksin harrastamiseen kovin hyvin… Tällöin ihmisten ei tarvitsisi harrastaa seksiä vain omissa makuuhuoneissaan (entä jos on asunnoton?)
Joka tapauksessa näissä tiloissa on olennaista se, että niihin menemällä ihminen tekee tietoisen valinnan mennä tilaan jossa harrastetaan seksiä.
Pidän tuosta pohjana käyttämästäni Sugarbutch-tekstistä erityisen paljon sen takia, että minusta on piristävää jos ihminen jota ei millään muotoa voi käsittää seksikielteiseksi, esittää näkemyksiä joissa hän määrittelee omia rajojaan seksin suhteen. Se on minusta äärimmäisen tärkeää; rajanvetokeskustelu ja myös toisten ihmisten rajojen kunnioittaminen.
..Ja tähän rajojen kunnioittamiseen liittyy toinen asia eli turvallisuus. Mä haluan toimia sellaisen maailman puolesta, jossa ihmiset voivat tuntea olonsa turvallisiksi toisten seurassa. Ja siihen turvallisuuteen olennaisesti liittyy toisten rajojen kunnioittaminen (kuten tuossa humalaisiin liittyvässä esimerkissä tuli esiin).
Mut edelleen haluan esittää kysymyksen siitä, kuinka pitkälle muita ihmisiä pitää huomioida, ja mitkä on ne asiat, mitkä pitää jättää tekemättä, jos joku ei halua niissä mitään osaa? Jos jotakuta ärsyttää mun ulkonäkö, pitääkö mun huomioida sen mielipide ja muuttaa itseäni siedettävämmän näköiseksi? Jos joku ei halua katsoa, kun suutelen jonkun kanssa julkisella paikalla, pitääkö mun lopettaa? Entä jos joku on tullut seksibileisiin tietäen että ne on seksibileet, mut ei ole valmistautunut näkemään just sitä asiaa mitä oon siellä tekemässä, pitääkö mun silloin lopettaa?
Miten voi ylipäätään kuvitella tietävänsä muiden ihmisten rajoja? Pitääkö jokaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa on samassa tilassa, keskustella jokaisesta asiasta, jonka tekee, siltä varalta että se on häiritsevää? Ja jos ei pidä, niin millä perusteilla valitaan ne asiat, joihin pitää saada selkeä suostumus?
Tässä artikkelissa mä puhun seksistä. Seksin määrittely on tietysti monipiippuinen asia, foorumilla on siitä keskustelu jos joku haluaa ottaa osaa ;) http://www.kummakerho.net/foorumi/viewtopic.php?f=12&t=35
Ja nimenomaisesti puhun sellaisesta seksistä, jossa mennään tietoisesti julkiseen tilaan sen vuoksi, että siitä tulee kiksejä. Eli ekshibiotionistisesta seksistä. Uskoisin että ihmiset jotka menevät harrastamaan tällaista seksiä, ajattelevat kyllä kyseessä olevan seksin harrastamisen.
Toisia asioita jotka mulle tulevat mieleen ovat erilaiset bdsm-leikit jotka ovat potentiaalisesti traumatisoivia katsojalle sekä vaikka se kännissä örveltäminen. Aikuinen täysvaltainen toimija on tietysti vastuussa käytöksestään aina, mut erityisesti näissä tapauksissa on mun mielestäni tärkeää miettiä omaa käytöstä muiden kunnioittamisen näkökulmasta.
Seksibileissä esimerkiksi kannatan, että bdsm:lle on varattu oma huone, koska kaikki eivät nauti sen katsomisesta.
Mun mielestä kaikenlaisessa sosiaalisessa kanssakäymisessä on muutenkin tärkeää seurata miten oma käytös vaikuttaa muihin ihmisiin. Jos kukaan ei huomioi muiden tunteita, se ei ole mikään mun unelmamaailmani.
Mulle kaikkein tutuin esimerkki tilojen seksualisoimisesta ja mun rajojen rikkomisesta on yleinen tilanne heterobaarissa, jossa joku heteromies alkaa lähestyä mua. Usein se tapahtuu niin, ettei iskijä välitä lainkaan mun itsemääräämisoikeudestani esimerkiksi ruumiilliseen koskemattomuuteen, vaan “iskee kiinni”. Voisin kuvitella että hänellä voisi olla samankuuloinen “mut ku mua panetti” -argumentti. :(
Pitää muistaa että jos ei huomioi muiden tunteita ja rajoja, asettautuu tiettyyn valta-asemaan heihin nähden. Nämä valta-asemat ovat myös etuoikeuksia, etuoikeuden tunnuspiirrehän on se ettei “tarvitse” välittää muiden kokemuksesta, tai reflektoida miltä oma käytös muista tuntuu.
Olen samaa mieltä zorron kanssa. Minusta kaappiheteron feministinen ajatusmaailma heijastelee sitä maailmankuvaa, että on olemassa jatkuva puskaperverssin tekemä raiskauksen uhka. Tämä kuitenkin on osoittautunut valheeksi, osa raiskauksista paljastuu bluffiksi rikostutkinnassa ja ihan aitoja, tulen kestäviä raiskauksiakin tapahtuu harvoin, mikä harmittaa sellaisia feministejä, jotka luottavat pelottelutaktiikkaan.
Juopuneenkin uhka on lähinnä satunnaista ja pääosin kaduilla vaeltavat juopuneet muodostavat uhan toisille juovuksissa oleville.
Moisilla pelotteluilla pönkitetään eroa pervojen ja “kunnollisten” parisuhdeihmisten välille.
No mä otan toisen esimerkin. Usein tämä tilanteiden seksualisoimisen valta on valkoinen heteromies-positiossa olevalla koska elämme patriarkaatissa, mutta se ei ole ainoa valta-asema.
Käsittääkseni aika yleinen mutta luojan kiitos ei mun osalleni osunut tilanne on sellainen, jossa pomo asettaa kätensä alaisen reidelle työpalaverissa. Tässäkin on kyse valta-asemasta, joka antaa pomolle mahdollisuuden seksualisoida tilanne. Ehkä tällä pomolla on haaveissa maailma jossa ihmiset ilmaisevat avoimesti seksuaalisuuttaan työpaikalla?
Sehän voisi olla vapauttavaa, mutta metsään mennään siinä vaiheessa jos alaisella ei ole valtaa tilanteen määrittelyyn, ts. hänen suostumustaan ei kysellä tai rajojaan haluta ottaa selville.
Tilanteiden seksualisointi on valtaa, ja vallan mukana tulee myös vastuu.
Queer-aktivismissa tätä hyödynnetään siten että esimerkiksi mennään johonkin ei-seksuaaliseksi lukeutuvaan paikkaan ja seksualisoidaan se. Tällä tavalla otetaan haltuun jotain joka ryhmältä puuttuu, esimerkiksi seksuaalinen itsemääräämisoikeus jos on kyse alistetusta ryhmästä.
Mä kirjoitinkin tämän tekstin pohtiakseni omia rajojani, ja oman aktivismini rajoja. Mitkä ovat niitä tärkeitä määrääviä premissejä mun toimissani?
Havaitsen, että lähtisin mukaan tilojen seksualisoimisen kautta tehtävään aktivismiin vain siinä tapauksessa, että tilanne todella tehtäisiin niin performatiiviseksi, että yleisöllekin välittyisi kyseessä olevan performanssi eikä esimerkiksi pahoinpitely, jos kyse on bdsm:stä.
…ja Stacy, mä en pelannut raiskaus-korttia. Se on mielestäni aika kulunut kortti feminismi vs antifeminismi -keskusteluissa. Kuten Hitler-kortti missä tahansa keskustelussa. :)
Oon eri mieltä Stacyn kanssa tosta raiskausasiasta, niin kuin olen kai aiemminkin tuonut ilmi. Puskaraiskauksilla pelottelu on mun mielestä turhaa sen takia, että suurin osa raiskauksista tapahtuu yksityisessä tilassa tuttujen tekeminä – ja puskaraiskausten mieltäminen ainoiksi “oikeiksi” raiskauksiksi hankaloittaa muiden raiskausten selvittämistä. Poliisitutkinnassa näyttöä löytyy harvoin, koska esimerkiksi posttraumaattista stressireaktiota ei pidetä todisteena, vaan jonkinlaisena naisille tyypillisenä irrelevanttina käyttäytymisenä – raiskatun kun pitäisi poliisitutkijan mielestä toimia loogisesti, siis tehdä heti rikosilmoitus, mennä tutkittavaksi peseytymättä jne. Käytännössä se on kuitenkin aika mahdotonta. Useat tuntemani ihmiset ovat kertoneet minulle, että heidät on raiskattu, enkä todellakaan epäile heidän kertomuksiaan koska sillä, että jakaa oman kokemuksensa jonkun kanssa johon luottaa, ei varsinaisesti pyri saavuttamaan oikein mitään saati sitten tekemään jotain propagandaa. Jos joku kertoo tulleensa raiskatuksi, hän saa yleensä osakseen epäilyä ja syyllistämistä, joten jo asiasta kertominen vaatii aika paljon. Vaikka tää ei millään tavalla liity aiheeseen, niin mun mielestä on tärkeää puhua sellaista puhetta vastaan, joka väittää ettei raiskauksia tapahdu tai että ne ei ole niin vakavia.
Mut nyt kaappiheterolle: jokaisella on oltava oikeus fyysiseen koskemattomuuteen, se on ihan selvää. Kenelläkään ei oo oikeus koskea toiseen, jos toinen ei sitä halua, tai tavalla jolla hän ei halua tulla kosketetuksi. On kuitenkin täysin eri asia puhua fyysisestä koskemattomuudesta kuin siitä, että muiden nähden ei saa tehdä asioita, jotka tuntuvat näistä potentiaalisesti epämukavilta. Edelleen haluaisin tietää, millä tavalla julkisen seksin harrastamisen rajoittaminen esittämilläsi ylevän kuuloisilla perusteluilla loppujen lopuksi eroaa vaikka homoparien julkisten kiintymyksen eleiden kieltämisestä uskonnollisilla tai muuten vaan no-kun-se-loukkaa-mua-ja-on-ällöttävääkin -perusteluilla?
Puhut myös jatkuvasti julkisessa tilassa harrastetusta seksistä nimenomaan ekshibitionistisena seksinä. Kuitenkaan kaikkea seksiä julkisessa tilassa ei harrasteta siitä syystä, että nimenomaan haluttaisiin katsojia. Koska tunnut käyttävän katsojien hakemista perusteluna sille, että seksin näkijästä tulee sen osanottaja (josta olen edelleen eri mieltä), niin haluaisin kysyä, onko mahdollisessa traumatisoivassa vaikutuksessa eroa sen mukaan, onko seksiä lähdetty harrastamaan katsojia hakien vai katsojia haluamatta?
Palatakseni aikaisempaan alkoholivertaukseen haluaisin myös sanoa, että ymmärrän toki että niiden ihmisten seurassa, joiden tietää kokevan päihtyneet ihmiset ahdistaviksi, on kohteliasta olla olematta päihtynyt tai edes puhumatta siitä, mitä on kännissä sekoillut jne. Vertauksen pointtina oli kuitenkin enemmänkin se, että jos todella suhtautuisit päihtyneisyyteen yhtä suuren epämukavuuden tuojana kuin ei-toivottuun seksin näkemiseen, sinunkin pitäisi olla liikkumatta julkisissa tiloissa päihtyneenä.
Lisäksi haluaisin tietää, miksi näköaisti nousee päällimmäiseksi tai oleellisimmaksi aistiksi tässä keskustelussa muiden seksin seuraamisesta. Onko seksi tosiaan niin kauhean näköistä, että jos sitä joutuu todistamaan niin siitä traumatisoituu? Vai onko kysymys enemmänkin siitä, että visuaalisuuteen keskittyvässä kulttuurissamme oleellista on nimenomaan pitää kiusaannuttavat asiat ensisijaisesti “poissa näkyvistä” tai “näkymättömissä” ja vasta toissijaisesti pois kuuluvista – sillehän ei ole edes vastaavaa tunnistettavaa ilmausta. Onko muiden seksin kuuleminen siis vastaavanlaista siihen tahtomattaan osallistumista? Jos kuulen naapurieni panevan, tai kuljen avoimen ikkunan tai vaikka teltan tai pusikon ohi, ja kuulen ääniä ja tiedän mistä ne johtuvat, olenko silloin ollut tahtomattani osallisena aktissa? Itse en koe kuulemisen enkä näkemisen johtavan osallistumiseen, ellei ole tehty sopimusta siitä, että joku on aktiivisesti mukana kuuntelemassa tai katsomassa.
Mun mielestä toi baarissa pokaileva mies tai työpaikalla ahdisteleva pomo on molemmat esimerkkejä, jotka hämärtää sitä mistä tässä keskustelussa on oikeastaan kysymys. Kuten aluksi sanoin, oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja mahdollisuuteen määrätä omista rajoistaan on oltava jokaisella. Se, mitä näen kaupungilla, ei kuitenkaan ole asia, josta minulla on tai tulisikaan olla minkäänlaista oikeutta määrätä, sillä silloin puuttuisin muiden ihmisten oikeuteen tehdä omilla kehoillaan mitä haluavat.
Musta tuntuu, että puhut seksin määrittelystä niin kuin se olisi joku epäoleellinen pikkuseikka, kuriositeetti, tän keskustelun kannalta. Kuitenkin jos puhe on siitä, että julkisella paikalla ei saisi harrastaa seksiä, niin mun mielestä on aika helvetin oleellista että mitä se nyt sitten käytännössä tarkoittaa. Mihin vedetään rajat niistä asioista, joita saa ja ei saa tehdä? Ja miten voidaan varmistua siitä, että mun loukkaantumisen rajat, tai edes rajat sille, jonka voin kuvitella loukkaavaksi, on läheskään samat kuin jonkun muun? Ei mitenkään!
Rikoslaki säätää sukupuolisiveellisyyden julkiseksi loukaamiseksi teon, joka “aiheuttaa pahennusta”. Eli toisin sanottuna “jos se ei ketään häiritse niin mikäs siinä”. Tämä on lainsäätäjälle aika epätyypillinen ratkaisu, sillä yleensä teon laillisuus ei ole kiinni teon näkijän moraalikäsityksistä. Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että johonkin tekoon ryhtyessään ei ole mitään käsitystä siitä, onko se laillinen vai ei, sillä sitä ei edeltäkäsin voi määritellä.
Lainsäätäjällä on siis ollut käsissään ihan sama ongelma kuin meillä tässä: mihin vedetään rajat? Jos, kuten toteat viimeisimmässä kommentissasi, tarkoituksenasi oli nimenomaan pohtia omia rajojasi seksin harrastamisen ja katsomisen suhteen, olisi sen ehkä voinut ilmaista jotenkin selkeämmin jo alkuperäisessä tekstissä. Minulle ainakin on välittynyt sellainen olo, että puhut yleisellä tasolla käyttäen omia kokemuksiasi esimerkkinä. Olet kuitenkin esimerkiksi määritellyt, miten ekshibitionistista seksiä yleensä harrastetaan, ja puhunut muutenkin muiden puolesta. Jatkaisin tätä kommenttia vielä, mutta nyt on aika kiire, joten jatketaan taas ensi viikolla sitten…
Mun mielestä tossa alkuperäisessä tekstissä aika selkeesti pohdittiin omaa toimijuutta ja konsensuaalisuutta siitä lähtökohdasta. Toi ajatus että pitäis paranoidisti miettiä mikä toisia voi loukata ihmisessä itsessään on aika eri asia kuin miettiä niitä rajoja minkä sisässä mennä tietoisesti toisten eteen harrastaa seksiä. Tai performoida sitä.
Toi traumatisoivuuskin on vähän eri suuntaan siinä. Jos tälleen lähdetään toimijuudesta niinkuin tekstissä tehtiin, niin eikö olisikin ihan loogista miettiä mitkä omat toimet voivat ottaa tilan haltuun niin että toisille ei jää siihen mahdollisuutta vaikuttaa. Siis ihmisille jotka läsnäolollaan ovat osallisia, halusivatpa sitä tai eivät.
Katu on aika vapaa tila liikkua siinä mielessä että siellä on helppo kääntyä pois. Se on vaikea ottaa kokonaan haltuun, koska siellä ihmisten sosiaalisuus ei ole samalla tavalla rajattua. Mut tilannehan on ihan eri vaikka kotibileissä, kahvilassa, baarissa, jne. missä konsensuaalisuus muuttuu yhtäkkiä olennaisemmaksi siinä tilassa oleville.
Kaupallisissa tiloissa tämä yleensä tarkoittaa, että paikan pitäjä tulee heittämään ulos jos käytös ei vastaa heidän ymmärrystään sopivasta. Kuitenkin heti kun mietitään sellaisia tiloja joita luodaan yhdessä, ilman selkeää omistajaa niin tälläinen laajempi konsensuaalisuudesta on voitava sopia jollain toisella tavalla. Musta tää on kysymys siitä miten tehdä tiloista turvallisia.
Ei niinkään traumojen pelossa, vaan sen takia että tunnistetaan että kaikilla ihmisillä ei kuitenkaan ole samanlaista mahdollisuutta itseilmaisuun kuin toisilla. Ja että ihmiset joilla on halu olla sosiaalisia, eivät välttämättä halua tavata kavereita aina seksualisoiduissa tiloissa.
Mielestäni nykytilanne on usein sitä, esim. baarit on seksualisoitu heteromiesten toimesta niin että jos heterobaarissa hetkeksikään rentoutuu niin eiköhän joku örveltäjä tule iskee tyttöystävää kun ne vaan haluu tehdä niin ja tunnistaa vain yhdenlaisia haluja ja pareja. Seksualisoiminenkin voi olla tapa pakottaa kanssakäyminen tietyille uomille ja samalla kieltää joidenkin toisten toimijuus koko tilassa ja tilanteessa.
zorro: Kyllähän mä tuossa ap. tekstissä koko ajan loogisesti puhun minä-muodossa..? Ja pohdin omia rajojani, ja omaa suhtautumistani julkiseen seksin harrastamiseen sekä pornoon. Ja mietin mikä mulla siinä tökkii ja aiheuttaa niitä rajoja jotka mulla sen suhteen on. Päätyen tähän konsensuaalisuuteen, ja siihen miten tärkeä toimintaa ohjaava periaate se mulla on.
Ja puhun nimenomaan ekshibitionistisesta seksistä, jonka harrastajat (siis esim. mä jos lähtisin harrastamaan ekshibbari-seksiä julkisesti) käsittävät seksinä. Voin mä tässä alkaa akteja luetella jotka minusta luetaan seksiksi, mutta mun pointti on lähinnä miettiä omalta kohdaltani, millä ehdoilla lähtisin harrastamaan julkisella paikalla seksiksi omassa päässäni lukeutuvaa toimintaa. Kuten olen tehnytkin ap tekstissä ja miettinyt miksi ajatus minusta tuntuu niin vaikealta.
Mä taas en ymmärrä miksi olet vetänyt keskusteluun homoparien kädestäpitämisen. Minusta ihmisillä ei ole mitään oikeutta loukkaantua siitä jos erilaisia ihmisiä on olemassa ja he kävelevät kadulla, vaikka käsistä kiinni pitäen *ooh*.
Tärkeää on kuitenkin miettiä ja reflektoida omaa käyttäytymistä ja sitä ohjaavia periaatteita.
Nuo heteromies- ja pomo-esimerkit nousivat siitä että minusta tuntui että sinä zorro lähdit viemään eksplisiittisesti ekshibitionisti-seksiin liittyvää artikkelia kohti yleisiä käyttäytymissääntöjä, joten vastasin sinulle siihen miksi koen tilanteiden seksualisoimisen mulle ahdistavaksi.
Suurin osa tilojen seksualisoimista tehdään kuitenkin hetero-positiosta lähtien. Mä mieluummin katselisin homojen cruisailukulttuuria kuin heteromiesten tyttöjen vokottelua, mutta pitää ymmärtää että jos tiloja seksualisoidaan, se tapahtuu useimmiten heteromaailman ehdoilla, eikä mun. :/
Se syy miksi en rajaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta fyysiseen koskemattomuuteen liittyy ekshibitionismin määrittelyyn. (Ja myös siihen että tällöin itsensäpaljastajien toiminta määriteltäisiin ihan ok:ksi, mitä se ei mun mielestä ole.) Ekshibbari haluaa yleisönsä, joten yleisö on olennainen osa seksiaktia. Ja edelleen, jos yleisö on tilanteeseen suostunut, ei siinä mitään pahaa ole. Voyerismi on ihan ok juttu sekin ja iso ilo on, jos ekshibbari löytää voyerinsa.
Sen sijaan ihmisillä, kuten mulla, on oikeus olla julkisissa tiloissa pelkäämättä että joku tekee minusta osan seksiaktiaan alkamalla minun toiveistani välittämättä harrastaa ekshibbari-seksiä, tai vaikka bdsm-sessiota, edessäni. Sitähän se konsensuaalisuus juuri tarkoittaa, kaikkien osapuolten suostumusta ja myöntymistä meneillään olevaan tilanteeseen.
zorro on 18/04/2010 at 13:20
“Rikoslaki säätää sukupuolisiveellisyyden julkiseksi loukaamiseksi teon, joka “aiheuttaa pahennusta”. Eli toisin sanottuna “jos se ei ketään häiritse niin mikäs siinä”. Tämä on lainsäätäjälle aika epätyypillinen ratkaisu, sillä yleensä teon laillisuus ei ole kiinni teon näkijän moraalikäsityksistä.”
Ehkä se on epätyypillinen, mutta ei ainutkertainen, sillä samanlainen toisen osapuolen mielipide oli kastroimislain §1:ssä.
Tuota “pahennusta” oli vaikea määritellä yhtään missään, mutta Lepakkolaakson keskustelussa Vaeltaja 2006 ottaa siihen kantaan: “Jos joku pahoittaa mielensä ja ilmoittaa poliisille nähneensä alastoman jossain kallion kolossa, poliisi tulee ja kehottaa panemaan enemmän vaatetta päälle. Jos nakuilija ei suostu pukemaan, tulee muistutus. Tällaiset pykälät, joissa vedotaan pahennuksen herättämiseen, ovat mielivaltapykäliä.
Eilen aamuyöstä kävelin kotimatkalla ullanlinnan kallioiden korkeimmalle kohdalle. Siinä tähtitornin vieressä poika-tyttö-pari oli liki alasti seksitouhuissa. He eivät välittäneet ohikulkijoista. Seksileikit jatkuivat tunnin, kunnes poika pani valkoiset housut valkoisten pakaroiden peitoksi. Kenessäkään siellä liikkuvassa ihmisessä ei herännyt pahennus. Entä jos poliisiauto olisi ajanut kohdalle. Olisiko se herättänyt poliiseissa pahennusta. Samppa kertoi että pahennus syntyy kun joku ilmoittaa poliisille.”
Eli aika kovasti saa tehdä töitä Helsingissä nykyään, jotta syntyisi “pahennus”. Kukaan ei halua leimautua kukkahattutädiksi?
“Useat tuntemani ihmiset ovat kertoneet minulle, että heidät on raiskattu, enkä todellakaan epäile heidän kertomuksiaan koska sillä, että jakaa oman kokemuksensa jonkun kanssa johon luottaa, ei varsinaisesti pyri saavuttamaan oikein mitään saati sitten tekemään jotain propagandaa. ”
Sillä mustamaalaa miehen tämän loppuiäksi. Sen takia minusta olisi hyvä hankkia se todiste, koska muuten kaikki muut joutuvat luottamaan jomman kumman sanaan ja selityksiin. Tietysti jos raiskattu kertoo raiskauksesta ilman että mainitsee syyllistä tunnistettavasti niin hän on vilpitön.
“Jos joku kertoo tulleensa raiskatuksi, hän saa yleensä osakseen epäilyä ja syyllistämistä”
Kyllä, se johtuu siitä, että raiskaukset ovat harvinaisia.
“mun mielestä on tärkeää puhua sellaista puhetta vastaan, joka väittää ettei raiskauksia tapahdu tai että ne ei ole niin vakavia.”
Jos voidaan luottaa blogin False Rape Societyn kirjoittajan puheisiin, niin hän on saanut kiitosta niiltä, jotka ovat tulleet oikeasti raiskatuiksi. Oikeasti raiskatut haluavat tehdä eron niihin, jotka ovat ryypiskelleet ollen ehkä samassa huoneessa miehen kanssa eikä sittenkään muista illasta yhtään mitään, mutta kaduttaa kuitenkin tai niihin, jotka ovat jonkun feministin mielestä raiskattuja, mutta ei heidän omasta mielestään.
Miksi koet tästä asiasta puhumisen tärkeäksi? Minä taas koen tärkeäksi sen sanomisen, ettei tarvitse pelätä raiskausta, raiskaus kun se tapahtuu ei ole mikään maan tapa, vaan aivan jotain poikkeuksellista ja törkeää.
Minä sanon sen entisenä prostituoituna. Minua ei raiskattu kertaakaan, tosin joidenkin feministien mielestä jokainen työkeikka oli minuun kohdistunut raiskaus. Kirkkain silmin sanon ettei minulle jäänyt prostituutiosta mitään traumoja. Toisin olisi jos minut olisi raiskattu. Seksi toki oli joskus rajua, vähän niin kuin muukin ruumiillinenkin työ on sellainen, että jää känsät käteen ja lihaksia särkee. En kuitenkaan kehota ihmisiä prostituutioon.
Minä koen pelottomuuden vapaudeksi. Terveysasemalla on lankaa, ne voivat ommella minuun tikkejä jos käy huonosti, mutta sitä ennen en murehdi lainkaan.
Raiskausjuttujen nettikommentoijat muuten usein kauhistelevat raiskatun loppuiäkseen pilatuksi. Eivät tietenkään kaikki, mutta muistaakseni jokaisessa lukemassani keskustelussa olisi esiintynyt tämä mielipide.
Vähän sama kuin sanoisi että liikenneonnettomuuden uhrihan on lopullisesti prakannut, ei tule kalua siitä enää.
“Sen sijaan ihmisillä, kuten mulla, on oikeus olla julkisissa tiloissa pelkäämättä että joku tekee minusta osan seksiaktiaan alkamalla minun toiveistani välittämättä harrastaa ekshibbari-seksiä, tai vaikka bdsm-sessiota, edessäni. Sitähän se konsensuaalisuus juuri tarkoittaa, kaikkien osapuolten suostumusta ja myöntymistä meneillään olevaan tilanteeseen.”
Eikö tää juuri ja nimenomaan tarkoita, että sun mielestä kaikkien ihmisten pitäisi rajoittaa käyttäytymisensä tiettyjen sääntöjen mukaiseksi, tai muuten se on tuomittavaa? Saman oon lukenut ainakin rivien välistä myös alkuperäisestä tekstistä, mutta ehkä se on mun oma ongelma että jos ihminen perustelee jossain jotain moraalisia päätöksiä niin oletan, että hänen ihannetilanteessaan muutkin toimisivat samoin.
Musta tuntuu, että tää keskustelu ei etene yhtään mihinkään. Ehkä me sitten puhutaan ihan eri asioista. Itse puhun julkisesta seksin harrastamisesta, muusta seksuaalissävytteisestä kanssakäymisestä ja sen herättämän pahennuksen rajoista. Sen takia esimerkiksi julkisesti toisilleen hellyyttä esittävät homoparit on mun mielestä oleellinen osa tätä keskustelua; ihan samalla lailla siinäkin on monien mielestä kyse asioista, joilla vain “haetaan huomiota” tai jotka pitäisi pitää oman talon seinien sisällä. Mun mielestä se, miten tai ketä heteromiehet iskee baareissa taas ei liity tähän aiheeseen oikeastaan mitenkään, enkä mäkään ymmärrä miksi sä ja nallem puhutte siitä niin paljon. Ehkä voidaan sit vaan jättää koko homma tähän, ja todeta ettei meillä ilmeisesti ole mitään yhteistä kieltä jolla puhua asioista.
Stacylle haluaisin huomauttaa, että yksikään ihminen joka on mulle kertonut raiskauksestaan, ei ole kertonut sen tekijää niin että mä voisin niillä tiedoilla sen tunnistaa. Stacyn määritelmien mukaan siis jokainen, joka on mulle kertonut, on vilpitön. Ja se jo yksin todistaa, että raiskaukset ei todellakaan ole harvinaisia – tai sitten mun tuttuihin on jostain syystä sattunut normaalia huomattavasti enemmän raiskattuja… Jos ei itse ole joutunut raiskatuksi, on siitä turha vetää sellaista johtopäätöstä ettei ole kukaan muukaan, tai että ainakin tosi harva.
Se, että haluan puhua siitä, että raiskauksia tapahtuu, ei todellakaan tarkoita että haluaisin lietsoa jotain pelkoa. Mun mielestä on kuitenkin aika oleellista tunnistaa ja tunnustaa ongelma, jotta sille voi tehdä jotain. Vaikeneminen ei oo mikään ratkaisu. Puhumalla voidaan selvittää sekin, jos asia on oikeasti niin, että raiskaukset tosiaan ovat harvinaisia. Väittäisin kuitenkin, että aika monessa raiskautapauksessa (ja huomattakoon että tähän olin kirjoittaa lisäksi sanan hyväksikäyttö, koska itsestäni tuntuu siltä ettei minulla ole oikeutta viitata omiin kokemuksiini “raiskauksena”) siihen, kokeeko henkilö tulleensa raiskatuksi vai ei, vaikuttaa se, miten hän kokee omat oikeutensa. Monella voi olla esimerkiksi suhteessa pitkään jatkunutta alistamista ja vähättelyä, joka hämärtää ajatusta siitä, onko itsellä edes oikeutta sanoa ei.
Yhden nettisivun käyttäminen todisteena sille, että raiskaukset ovat harvinaisia ja että väitteet niistä yleensä tehdään miehen maineen pilaamiseksi, on aika älytöntä, kun on olemassa viitteitä sille, että raiskauksista (ehkä jopa alle) kymmenesosa ilmoitetaan poliisille, ja tilastoja siitä että näistä vain noin kymmenesosa johtaa tuomioon – joka sekin on yleensä ehdollista vankeutta. Eikä tämä todellakaan ole todiste siitä, että nämä väitetyt raiskaukset eivät olisi tapahtuneet, vaan ainoastaan siitä, ettei tapauksissa ole löytynyt riittävää näyttöä. Joka ei ole ihme kulttuurissa, jossa raiskauksestaan rikosilmoitusta tekevä saatetaan nauraa ulos poliisiasemalta.
Television viihdeohjelma “Teräspallit” on kaupallistanut julkiset heteroseksiaktit. Samalla se näyttää missä kohden toleranssi menee heteroiden kohdalla. Sivullisen reaktiosta tehdään kaupallista viihdettä. Jos itse akti nolostuttaa niin vielä nolompaa on päästä töllöttimeen toisten naurettavaksi.
Zorro: En ole puhunut lainkaan määristä. Feministien mukaan pari prosenttia raiskausilmoituksista olisi vääriä, mutta on todennäköistä, että prosentti on suurempi. Heather MacDonald, josta on sanottava se, että hän on konservatiivien sylikoira, on kirjoittanut raiskausten paisuttelusta kampuksilla: http://www.city-journal.org/2008/18_1_campus_rape.html
Yhdysvalloissa ei myöskään raiskauksesta selviä pelkällä kädelle läppäisyllä, sen takia väärän raiskausilmiannon tekemiselle on kannustin, tai toisin päin, koska Suomessa on raiskauksista saatavat tuomiot niin lieviä, harvalle tulee mieleen tehdä ilmianto kostotarkoituksessa. Suomessa on ikään kuin sisään kirjoitettu se, että osa syytetyistä raiskaajista onkin syyttömiä.
Koska Yhdysvalloissa on raiskauspelkokulttuuri, sen lieveilmiönä esiintyy tällainenkin ilmiö: http://feed.belowthebelt.org/2010/01/pod.html
Mitä tulee moralismiin, niin ite kuvittelisin että jos puhutaan konsensuaalisuudesta niin kyse on asioiden keskustelusta ja sopimisesta jollain tavalla. Ei kaikenkattavien säännösten tai minkään “yleisen paheksunnan” taakse piiloutumisesta. Konsensuaalisuuden ei ole vain yksisuuntaista. Se mistä taas Zorro tunnut puhuvan on juuri yksisuuntaista määrittelyä.
Tiloissa ei usein ole mitään tapaa sopia asioista. Ei yhtään enempää jossain Peijakkaassa, kuin jossain tavan baarissa. Se on mun mielestä harmi, sillä sehän tarkoittaa että ne tilat on rajattuja juuri jonkun yleisen paheksunnan tai normaalin kautta eikä minkään sopimisen tai paikallaolijoiden jollain tavalla esille tulleen mielipiteen kautta, niinkuin vaikka seksibileissä.
Ja juuri se yleinenhän tarkoittaa, että konsensuaalisuutta ei haeta ja että tilat on seksualisoitu tiettyjen yhteiskunnallisesti enemmän valtaa omaavien ihmisten ehdoilla.
Et en oikein ymmärrä miten näät juuri ton moralismin ja paheksunnan tossa ylläolevassa tekstissä kun monella tavallahan se juuri estää minkään keskustelun siitä mitä ihmiset lopulta _itse_ haluaa tehdä eri tiloilla, eli konsensuaalisuuden saavuttamisen.
Stacy: onneksi en katso telkkaria…
zorro: jos haluat nähdä moralismina sen, että olen feministi ja painotan ihmisten seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja oikeutta vetää rajoja myös seksin suhteen, sitten olen moralisti.
Minua kiinnostaisi tietää, mihin sinä vedät seksuaalisen itsemääräämisoikeuden rajat. Itse argumentoin tuolla aiemmin että en vedä sitä fyysiseen koskemattomuuteen, koska tällöin itsensäpaljastajien toiminta määrittyisi ongelmattomaksi.
Vedän rajan ihmisten seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen siihen, että heillä on oikeus tulla kuulluiksi tilanteissa, joissa harrastetaan seksiä. Siis esimerkiksi tietää etukäteen, jolloin he voivat halutessaan poistua, tai välttää halutessaan tilaa jossa seksiä harrastetaan (kuten dark roomien kohdalla), tai osallistua seksiaktiin katsojana tai osallistujana omasta vapaasta valinnastaan.
Tämä rajanveto liittyy nimenomaan tilanteisiin joissa tietoisesti harrastetaan seksiä. Siis jos lähtisin harrastamaan julkista seksiä, miettisin näitä asioita etukäteen.
Lisäksi jos halutaan ajatella laajemmin kuin seksiä, tämä konsensuaalisuus-pohdinta liittyy laajempaan sosiaalisten tilojen muodostamiseen. Itse haluaisin luoda yhteisöjä joissa tilojen turvallisuus tuotetaan osallistujien mukaan, siis muodostaen konsensus tilojen käytöstä. Se on mulle tärkeä feministinen ja anarkistinen tilojen luomisen käytäntö.
Jos haluat redusoida tämän kristillis-konservatiiviseen toisten moralisoimiseen, niin yhtä lailla voin kritisoida omaa näkemystäsi ultraliberalistisena “minä teen mitä tahdon muista välittämättä koska vapaus” -argumentaatioon, jolla ei ole mielestäni anarkismin kanssa mitään tekemistä. Se johtaa vain valtaapitävien ryhmien toisten tallaamiseen. Siitä tämä vhm-esimerkki, tiedämmehän että jo nyt yhteiskunnassa on ryhmiä joilla on enemmän vapauksia kuin toisilla ryhmillä. Erityisesti näihin etuoikeutettuihin ryhmiin kuuluvien tulisi olla kaikkein sensitiivimpiä näille kysymyksille.
Stacy: BINGO!
Vastaan nyt kaappiheterolle sillä uhalla, että toistan itseäni edelleen. Tuntuu kuitenkin siltä, että yksikään pointtini ei ole mennyt läpi, joten sanotaanpa sitten vielä kerran:
Se, mitä kritisoin tässä, on ajatus siitä, että jonkinlainen toiminta (nyt puhuttaessa “seksi”) olisi jollain tapaa enemmän muiden suostumuksen varassa kuin jokin toinen. On välillä vaikea vetää rajoja siihen, mitä “seksi” edes on, joten millaiset asiat ovat sellaisia, joiden tekemisestä jossain tilassa pitäisi etukäteen tiedottaa? Totesit itse, että kenelläkään ei ole oikeutta loukkaantua siitä, jos jotkut vaikka kulkevat käsikkäin tai suutelevat julkisessa tilassa – miksi “seksin” harrastaminen on eri asia, ja millä tavalla?
Seksi ja seksuaalisuus ovat erityiskysymyksiä. :) Ne ovat yhteiskunnallisia erityiskysymyksiä ja erityisesti feministisiä erityiskysymyksiä. Siitä hyvä esimerkki on tämä raiskauskeskustelu, johon aina päädytään ennemmin tai myöhemmin feministisissä keskusteluissa. Miksi näin olisi ellei seksi ja seksuaalinen itsemääräämisoikeus olisi erityinen feministinen kysymys?
Mulle seksuaalisuus on erityiskysymys sen vuoksi että se on hyvin henkilökohtainen asia (toki myös poliittinen ja sillä tavalla sillä on yhteisen piiriin tuleva ulottuvuus). Seksuaalinen itsemääräämisoikeus on niin luovuttamattoman tärkeä sen vuoksi, että seksuaalisuus jos mikä on mielestäni asia, jossa ihmisellä tulee olla mahdollisuus rajojen vetämiseen ja niiden kunnioittamiseen. Se on turvallisuuskysymys ja se on luovuttamaton eettinen periaate minulle. Jos näin ei olisi, niin sen pitäisi olla minun kannaltani aivan sama, koskettaako joku ventovieras minua julkisessa tilassa käsivarteen vai rintoihin.
Seksuaalinen itsemääräämisoikeus on myös queerfeministisesti tärkeä poliittinen kysymys. Ja sitä olen tässä kommenttikeskustelussa tuonut esiin heteromies-esimerkillä. Tilojen seksualisoiminen ja toisten ihmisten itsemääräämisoikeuden kyseenalaistaminen on asia, joka on tässä yhteiskunnassa oikeutetumpaa toisille ryhmille kuin toisille. Oikeus määritellä tiloja toisten ihmisten puolesta ei ole kaikille yhtä vapaata, eikä yhtä ongelmatonta kuin etuoikeutetuille ryhmille. Sen vuoksi konsensuaalisuus eli se, että jokainen tilassa oleva voi osallistua tilan määrittelyyn on tärkeä feministisen järjestäytymisen periaate.
Minusta tämä keskustelu on ollut äärimmäisen hyvä sen vuoksi että siinä käsitellään perustavanlaatuisia kysymyksiä feminismistä ja anarkistisesta tilojen järjestämisestä. Arvostan myös sitä, että tämä keskustelu tulee kolmantena Googlen hakutuloksissa kun haetaan anaalifistausta. :)