“Voi että!”- transsukupuolisen naisen salainen opas

Taustaa: Kunnioittamani Jennifer Diane Reitz on joutunut kiistoihin kehittelemänsä sukupuolitestin takia. Ilmeisesti Jennifer Reitzin täysin epätieteellinen testi häiritsee psykologian ammattilaisia koska sen ero ammattilaisten tekemiin tieteellisesti päteviin psykologisiin sukupuolitesteihin kuten Docterin Cross-Gender Questionnaireen, jota on käytetty Suomessakin jää uhrille epäselväksi. Jos kerta Jennifer ei kelpaa, niin minä haluan olla oikeammassa ja kertoa sen, mikä on oikeasti hyödyllistä tietää sukupuolta korjatessa.

Suomessa perinteinen, ihannoitu miehen kasvatus on kurmuuttamista, nöyryyttämistä ja alistamista.  Kiiskinen kirjoittaa HS 3.9.2009:

“Kaverini puisteli päätään ja sanoi:

”Tuntuu kuin suomalaisista pojista kasvatettaisiin tietoisesti sotilaita.”

Se osui mielestäni naulan kantaan, vai pitäisikö sanoa kuin nyrkki naamaan.

Soturin kasvatusresepti on yksinkertainen: lapsi nujerretaan, niin että hän oppii vihaamaan. Sen jälkeen hänet jätetään yksin vihansa kanssa.

Hän oppii, että apua ei pyydetä eikä tarjota. Silti hän kaipaa salaa isähahmoa, joka hyväksyisi hänet. Niin kuin esimerkiksi Mannerheimia.

Sitten he voisivat vihata yhdessä vihollista. Se on ainoa sallittu tapa rakastaa isää.

Nykyään suomalainen soturi on hukassa. Sodasta on liian pitkä aika, eikä yhteiskunnassa pärjätä rynkkyä heristämällä. Mitä soturi tekee? Hän etsii kavereita joiden kanssa vihata. Mutta jos hän on syrjäytynyt, hän hautoo vihaa kotona ja odottaa Mannerheimia, vaikka Mannerheimia ei kuulu. “

Keskeistä transsukupuolisen naisen toipumisessa on oman henkilöhistoriansa parantaminen, ikään kuin tuota alistamishistoriaa ei olisi lainkaan, ei olisi soturia eikä Mannerheimia. Minusta sotilaan puku on kuin burkha. Sotilaiden liikkeet ovat jäykkiä ja muodostelmat suoria, yksilöt alistettu kasvottoman koneiston osaksi. Keskeistä tälle aivopesulle on viha ja katkeruus. Tyypillistä esimerkiksi rasisteille (jotka kutsuvat itseään “maahanmuuttokriittisiksi”) on kyyninen suhtautuminen ihmisiin ja ihmisyyteen. Tällainen kyyninen maailmankuva on sukupuolittunut miehiseksi, se oikeuttaa armeijat ja poliisin, miehiset ammatit. Minulle on sanottu: “Hullu uskoo Jumalaan, pähkähullu ihmiseen”. Tällaiseen pähkähulluuteen minä kehotan, koska uskon karmallisuuteen.

Raamatussa Luukkaan 16 luvussa on merkillinen tarina, johon ei olla kiinnitetty paljon huomiota. Taloudenhoitaja uhkasi jäädä vaille työtä ja hän pohdiskeli: “Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa. – Nytpä tiedän! Järjestän niin, että toiset ottavat minut taloonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani.” Hän rupesi sitten antamaan anteeksi isäntänsä lainoja. Jeesuksen kommentti tästä varmaan yllättää monet: “Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset. Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.” Jeesus toisin sanoen kehottaa hankkimaan alhaisten suosiota rikkailta varastetuilla rahoilla. Sotilaaksi kasvatettu miepuolinen toimii päinvastoin, hierarkian muodostelmaan puristamana, nöyränä vallanpitäjän nyrkkiä kohtaan, häijynä itseään heikommassa asemassa oleville.  Varmin tapa kumota sotilaskasvatus on kaataa hierarkia kärjelleen, antaa arvo taviksille ja ruveta luottamaan heihin.

Kyynisyyden ja epäilemisen vastakohta on avoimuus ja luottamus, uteliaisuus. Mitä enemmän asettautuu alttiiksi ihmisille, sitä paremmin oppii luottamaan intuitioonsa. Mitä paremmin tuntee intuitioonsa, sitä epätodennäköisempää on, että ihmiset pääsevät haavoittamaan. Anthony de Mello kirjassaan “Havahtuminen” puhuu kuuntelemisesta, s. 18. “Mutta kuunteletteko saadaksenne vahvistusta ajatuksille, joita jo ajattelette? Vai kuunteletteko löytääksenne jotain uutta?”. De Mello sanoo, että me vihaamme uutta, me vihaamme etenkin sellaista, johon sisältyy muutos tai johon liittyy levottomuutta.

Minä olen hyvin ylpeä ihminen. Minuun käy se totuus, mitä on sanottu Ray Blanchardista: kun olen kerran ollut oikeassa, ajattelen aina olevani oikeassa. Tarinani on tyypillinen ajalta ennen translakia, jouduin kokemaan ongelmia joista jokainen pystyisi upottamaan yksinään ihmisen saati sitten kaikki ne yhdessä. Kun tunnen liian suurta tyytyväisyyttä itseäni kohtaan muistelen niitä transihmisiä, jotka eivät selvinneet vaikka yrittivät myös tosissaan. Ennen kaikkea järjen on voitettava tunteet, tärkeintä on kuunnella, laskeutua pilvistä alas katutasoon, koska moninaisuudessa ja ihmisten värikkyydessä on voimamme. Pilviä hipovina jättiläisinä meidät huomataan, meidän sukupuolemme kyseenalaistetaan. Ei ole naispuolista Mannerheimia.

Vaikka naiseus ei ole mieheyden puutetta, niin kun kasvatus sotilaaksi negatoidaan, tuloksena on sellainen luonnollinen ihmisyys, joka yleensä liitetään naisiin.

Tunne vihollisesi!

Kun on oppinut kuuntelemaan, on transfobian käsitteleminen helpompaa. Seranon “Whipping Girl” on perusteos kaupallisen median transvihan ymmärtämiselle, mutta media vain lyö rahaa ihmisten alitajuisilla peloilla. Mainittujen lisäksi transnaisten tai homojen mustamaalaamista on käytetty asemaltaan uhanalaisten miesten statuksen pönkittämiseen käyttämällä katalysaattorina varsin kyseenalaista puskaperverssin raiskausuhkaa. Tämä käy ilmi myös katolilaisen kirkon viimeaikaisista lausumista, jossa pedofiilisesta hyväksikäytöstä on yritetty tehdä homoseksuaalisuutta. Ilman uhkaa kuvitteellisista raiskauksista on vaikea ymmärtää jatkuvia transnaisten wc:n käyttöskandaaleja Yhdysvalloissa kuten esimerkiksi tätä.

Uskonto tuntuu olevan tekosyy monille olla hyväksymättä transsukupuolisia, mutta useimmilla Raamattuun vetoavilla Raamattu ei todellakaan ole hiirenkorville luettu, selkeästi transsukupuolisuutta puoltavia Raamatunkohtia ei olla luettu. Kysymys näiden ihmisten kanssa on siitä, etteivät he halua oikeasti olla kuuntelijoita. Tällaisten ihmisten kanssa pitää ymmärtää rajansa ja vetää töpseli pois seinästä, ei ole tarkoituksenmukaista ottaa kaikkea maailman likaa vastaan, tuli se vaikka omalta suvulta.

Cissukupuoliset naiset harrastavat psykologiaa, mutta transnaisen pitäisi tietää paremmin. John Naish arvostelee kirjassaan “Enough” tätä onnellisuusteollisuutta, jossa ihmiset jatkuvasti yrittävät kehittää itseään onnistumatta koskaan. Anthony de Mello kirjassaan “Havahtuminen” arvostelee psykologiaa sivulla 13: “Useimmat ihmiset käyvät psykiatrien ja psykologien luona saadakseen lievitystä kipuihinsa. Toistan: saadakseen lievitystä, eivät päästäkseen eroon kärsimyksestään”. De Mello sanoo, että kaikki ovat hulluja ja meitä ei suljeta laitokseen vain siksi, että meitä on niin paljon. Heräämisen merkki on hänestä siksi sen kysyminen, onko itse hullu vai ovatko kaikki muut hulluja. Kirjasen Sivuraide numero 1½ mainitsee psykologian keskeiseksi ongelmaksi sen, että ihmiset määritellään heidän ongelmiensa kautta. Niinpä transsukupuolisen kaikki ongelmat määrittyvät transsukupuolisuuden kautta, masentuneen koko elämä keskittyy masennuksen ympärille, persoonallisuushäiriöisen kaikki ihmissuhteet ovat suhteessa hänen persoonallisuushäiriöönsä. Olen joskus sanonut, että juutalaisia tuhonnut SS-mies söi vaimonsa kanssa puistossa ja pelasi palloa lastensa kanssa. Oliko hän silloin hyvä natsi vai hyvä isä?

Cissukupuoliset naiset eivät joudu niin voimallisesti tekemisiin psykologian kanssa kuin transnaiset. Uhka onnellisuudelle on jos koko elämä nähdään psykologian kautta. Minusta suurin uhka mielenterveydelle on mielenterveyden menettämisen pelko. Varmasti jos koko ajan pelkää mielenterveysongelmia, ahdistuu ja vahtaa sitä onko oma käytös “normaalia” ja lopulta sairastuu. On kuitenkin totta, että “elämä kantaa”. Ennen sukupuolenkorjausta kävin lapsena ja nuorena erilaisilla psykoammatinharjoittajilla, jolloin minulle kehittyi vahva käsitys itsestäni mielenterveysongelmaisena nuorena josta tulee mielenterveyseläkeläinen aikuisena. Toisin kävi, nuorten naisten mielenterveysongelmista uhkaa tulla eläkepommi kun taas minusta tuli sen eläkepommin kustantajia. Osaltaan tämä mielenterveyden epäily johtui projektiosta, minun vanhempani projisoivat omia mielenterveyden ongelmiaan minuun, transihmiset myös on perinteisesti nähty sairaampina kuin mitä me olemmekaan.

Cissukupuolisten naisten cissukupuolinen privilegio eittämättä antaa heille päivät aamutakissa kahvikuppi kädessä huokaillen, kun taas transnaisten selviämiselle kasataan kohtuuttomia vaatimuksia. On kuitenkin hyväksi mietiskellä tätä kohtuuttomuutta ja politisoida se.

Transnaiset ovat keskimääräistä paljon älykkäämpiä. Itselläni on ollut onni olla todellinen blondi, mitä tulee aktivistien itsensä ilmoittamiin älykkyysosamääriin, olin tyhmin aktivisteina toimineista transnaisista. Tyhmyyden mukana tulee sen ymmärtäminen, että lähes puolet ihmisistä voittaa minut älyllä, joten älyllisessä kädenväännössä jään tappiolle. Toisaalta, on sanottu että 30 pisteen ero älykkyysosamäärässä tekee kommunikoinnin mahdottomaksi. Voimani tulee aina olemaan vaistossa, siinä, että tunnen yhteyttä suurimpaan osaan ihmiskunnasta, kun taas liian älykkäät joutuvat elämään älynsä kanssa yksin, luottamaan älyynsä enemmän kuin ihmistuntemukseensa. Ihmistuntemus on kuitenkin asia, jota mielestäni voi kehittää, kunhan ei rajoita itseään siihen, että elämä on kuin jokin lauseke liitutaululla.

Lopuksi

On pakko huomata, että esittämäni viisaudet elämästä olivat miesten lausumia, Anthony de Mellon, John Naishin, Jeesuksen Kristuksen tai Luukkaan. Se on kuitenkin sama kuin jos pitäisimme Amerikkaa Kolumbuksen keksintönä. Naisilla ei ole koskaan ollut kiinnostusta kirjoittaa näitä asioita ylös aivna kuin intiaaneilla ei ole ollut kiinnostusta kertoa esikolumbiaanisen ajan kulttuuristaan, vaan miespuoliset ovat kirjanneet nämä ylös muka uusina ja oivaltavina huomioinaan. He ovat astuneet ulos sukupuolensa rajoitteista ja vapautuneet, siihen ei tarvita sukupuolen korjausta.

Sukupuolen korjauksessa naiseksi haaste on se, että ensin on tiedettävä paitsi se, että on nainen, myös se, mikä nainen haluaa olla. Tähän yhtälöön en ole löytänyt ratkaisua. Loppujen lopuksi ei ole sisäsiistiä tapaa käydä läpi murrosikää vaikka sen tekee toista kertaa. Onnellisuus ei loppujen lopuksi ole minusta asia, joka löytyy jotain lisäämällä vaan päin vastoin, se löytyy vaatimattomasta elämästä. Kerron esimerkin: Minulla on vain polkupyörä. Olen usein huomannut ettei minulla ole mahdollisuutta raijata kaupasta tavaraa enemmän kuin mitä polkupyörällä saan kannettua. Miten olisi jos minulla olisi auto, farmariauto, pakettiauto? Varmasti hukkuisin tavaroihini! Kuitenkin on niin etten ole koskaan tuntenut jääväni mistään paitsi. Sama suhtautuminen minulla on esimerkiksi kirurgiaan. Olen luonut elämäni onnelliseksi tällä kirurgialla mitä olen saanut, miksi tarvitsisin yhtään enempää. Jos minulla olisi ollut enemmän rahaa, olisi ollut enemmän kirurgiaa, mutta tuskin yhtään enempää onnellisuutta!