No mä sivuutan nyt sun ad hominem-argumentit, mutta sanon tän taas kerran Hesetan toimijoille: on ongelmallista että Setan jäsenjärjestö, eli yhdistys jonka pitäisi ajaa koko HLBT-kentän oikeuksia, järjestää jatkuvasti vain nimenomaan (cis)naisille sopivaa toimintaa. Jos Heseta järjestäis miestenbileitä kuten naistenbileitä (Prideillähän tämä jo nähtiinkin, oh noes) niin kritisoisimme varmasti sitäkin. Siinä unohtuu aika monta ihmistä jotka kuitenkin kuuluvat noiden kirjainten piiriin.

Lesbobileet, nuo suomalaisen identiteetti- ja seksuaalipolitiikan kilpistymät, nousevat usein teemaksi queer-keskusteluiden kritiikissä.

Usein mietin, missä ovat “toiset miehet”? Missä on kritiikki homobileitä kohtaan, missä on kritiikki sitä tilaa kohtaan, joka (homo)miehillä on esimerkiksi kaupallisessa ja julkisessa tilassa käytössään niin sukupuolensa kuin seksuaalisuutensa toteuttamiseen.

Toivon todellakin, ettei keskustelun vähäisyys johdu siitä, että queer-keskustelua käyvät nimenomaan (cis)naiset, entiset, nykyiset tai tulevat naiset, joiden on helppo puhua siitä, mikä on tuttua ja lähellä.

Se, tunnistetaanko omaa identiteettiä on jännä kysymys. Itse olen pohtinut tuota tunnistamattomuuden dilemmaa esim. tässä femmeys-tekstissä: http://www.kummakerho.net/2010/01/12/radikaali-femmeys/

Ihmiset tekevät loppujen lopuksi paljon, jotta heidän identiteettinsä tulisi näkyväksi muille. Musta toi lesbotukka-vertaus on aika toimiva. Lesbo on se, jolla on se tukka. ;)

Mutta on myös monia tilanteita joissa ihmiset määrittelevät itsensä identiteettien kautta. “Mä olen se ja se ja oon lesbo/bisse/hetsku tms.”. Tuntuu että se identiteettipaikkaan asettautuminen on tosi tärkeää.

“Minusta olisi ihanteellista, jos joskus ihmiset hoksaisivat luokittelujensa satunnaisuuden ja mielivaltaisuuden, ja osaisivat suhtautua niihin joustavasti: “luokittelin sinut eilen lesboksi ja olinkin väärässä – ei se mitään, säädetäänpä vähän ajatuksia.” ”

Tää olis upeeta, jos ihmiset tekisivät samoin omille identiteeteilleen. :) Mulle tulee mieleen tää Lewis Carrollin ihana lainaus:

-Who are YOU? -This was not an encouraging opening for a conversation. I — I hardly know, sir, just at present — at least I know who I was when I got up this morning, but I think I must have been changed several times since then.
-Lewis Carroll

Kannattaa pitää mielessä millaista vallankäyttöä on ulkoapäin määritellä toiselle ihmiselle ominaisuuksia ja identiteettejä. Tuntemattomasta päätteleminen on yhtä perusteetonta kuin etunimen arvailu – on vain hyväksyttävä että mitenkään muuten ei saa toisesta luotettavaa tietoa kuin kysymällä ja keskustelemalla. Siitä huolimatta, vaikka vaatii paljon työstöä päästä eroon ennakkoluuloihin perustuvien oletusten tekemisestä.

Oma identiteetti ei välttämättä kanna kovin pitkälle, jos kukaan muu ei tue sitä ja jos sitä ei tunnusteta muussa yhteisössä melko välittömällä, lähes itsestäänselvällä tavalla. Muu yhteisö identifioi ja lokeroi ihmisiä heidän toimintansa perusteella, koska se on useimmiten ainoa saatavilla oleva tieto. Eli lesbosuhteessa eläminen tekee minusta lesbon toisten ihmisten silmissä – en usko että he kysyvät minulta lupaa tuohon identifiointiin, ja koska valtasuhteet ovat mitä ovat, heillä on paljon enemmän (bio)valtaa identifioida minua kuten tykkäävät.

Se, mitä ajattelen itsestäni on enimmäkseen yhdentekevää satunnaisissa kohtaamisissa, enkä muutenkaan tykkää, että joutuisin toisten ihmisten ajatuspoliisiksi, tai että vaatisin heitä jotenkin käsitteiden tasolla kunnioittamaan minun ajatuksiani itsestäni enemmän kuin omia ajatuksiaan. Jos he kunnioittavat, kiva – se tarkoittaa, että meillä on jotain mahdollisuuksia olla enemmänkin tekemisissä, mutta jos eivät kunnioita, minulla on herttaisen vähän mitään mahdollisuuksia pakottaa heidän ajatustapaansa muutoin kuin elämällä kuten tykkään, välittämättä heidän lokeroinneistaan.

Minusta olisi ihanteellista, jos joskus ihmiset hoksaisivat luokittelujensa satunnaisuuden ja mielivaltaisuuden, ja osaisivat suhtautua niihin joustavasti: “luokittelin sinut eilen lesboksi ja olinkin väärässä – ei se mitään, säädetäänpä vähän ajatuksia.” voisi olla minusta aika kiva ajattelutapa, ja yritän viljellä sitä itsekin. Vastavuoroisuus olisi myös mukavaa, siis niin, että pystyy joustamaan toisten luokittelussa, ja että omat, itseä koskevat luokittelut ovat samoin joustavia ja elävät vuorovaikutuksessa. Musta nämä luokittelut ovat kollektiivisia prosesseja.

Lesbosuhteessa eläminen ei tee kenestäkään lesboa ellei ihminen näin valitse, kuten ei heterosuhteessa eläminen tee heteroa. Sen sijaan ihmisten valitsemat identiteetit usein kahlitsevat heidän toimiaan – indentiteetiltään lesbo ei voi vaikka antaa itselleen lupaa tuntea halua transmiestä kohtaan ettei hänen lesboidentiteettinsä järkkyisi.

Mä promoan sitä että kuka tahansa voi pitää identiteettinsä millaisena haluaa, riippumatta siitä kenen kanssa heilastelee. :)

“Pointtini on ehkä se, että jo sana “lesbo” kantaa mukanaan heteroutta ja uskoa dikotomiseen sukupuolijakoon, ja minä en oikein pysty uskomaan noihin kumpaankaan millään essentiaalisella tasolla.”

Tästä olen samaa mieltä.

Sitten on se toisenlainen rakentaminen, joka tehdään kieltämisellä ja ulossulkemisella. Se on houkutteleva tie, jota itsekin paikoin kuljen: sanon helposti että “en ole hetero”. Kuulostaa näppärältä tavalta kiertää määrittelyjä, mutta itse asiassa noin sanoessani kiinnitän itseni nimenomaan heterouteen: jos heterous laajenee jollekin alueelle, minun täytyy pysyä poissa sieltä, jotta vosiin olla ei-hetero. Laajalta tuntuva alue ei olekaan enää niin laaja, eikä edes minun vallassani. Lisäksi minulla on pakko olla jonkinlainen heterouden käyttömääritelmä. Koko homma on tietysti ihan naurettavaa, koska mikäs pakko minun on niitata itseäni kiinni edes ei-heterouteen, ainakaan itsemäärittelyn tasolla.

Ongelmia seuraa kuitenkin muiden ihmisten kanssa, ja kun yritän puhua elämästäni ilman tuntikausien selittelyä. Huomaan tarvitsevani käteviä sanoja, jotka koodaisivat kokemuksiani jotenkin yhteisesti ymmärrettäviksi, ja silloin heterous, lesbous, biseksuaalisuus, cis ja trans tulevat mukaan kuvaan, vaikka ne kaikki ovat minusta kovin puutteellisia ja onnettomia sanoja, ja niitäkin saa olla selittämässä suu vaahdossa.

Lisäksi minä en omista noita sanoja, minulla ei ole mitään lopullista määrittelyvaltaa noihin sanoihin. Muille ihmisille olen ihan mitä he sattuvat minusta ajattelemaan – jos olemme puheväleissä, pääsen jossain määrin korjailemaan heidän käsityksiään, mutta satunnainen hiukan parempi tuttu käyttää aika varmasti minusta sanaa lesbo, eikä minulla ole siihen kovin paljon sanomista.

Lesboyhteisön rakentaminen yhteisen, jaetun kokemuksen pohjalle on kai aika harhaista hommaa, koska mitään yleislesbistä kokemusta ei ole mielestäni olemassakaan. Aina kun sitä yritetään määritellä, näytetään päätyvän johonkin mielipuoliseen poissulkemisen ja rajankäynnin suohon. Sana “lesbo” samastuu itselläni sen verran tuohon poissulkemiseen (vetäisen hihastani Michigan-kortin!), että sen käyttäminen on hiukan hankalaa. Toisaalta osin tykkään myös venyttää ja vanuttaa lesboa, ja tuon sanan käyttäminen itsestäni tekee juuri niin. Itseni kutsuminen naista rakastavaksi naiseksi ei ole kovinkaan pahasti väärin, vaikka se ei koko totuus olekaan (ja tuossa tuli sitten paljastettua se, miten itse tulkkaan sanan lesbo).

Jos nyt vielä vähän hortoilen ajatuksissani, niin olen myös sitä mieltä, että jos nainen alkaakin elää miehen (cis tai trans, aivan sama) kanssa, niin ei hän ainakaan minun kirjoissani ole lesbo, ja tietysti päinvastoin. Naisen ja miehen välinen suhde näyttäytyy minulle heterosuhteena, jos suhdetta pitää luonnehtia näillä karkeilla sanoilla. Tämä tarkoittaa, totta kai, myös sitä, että oma seksuaalisuuteni on eri asia kuin suhteeni karkea luokittelu. Elän lesbosuhteessa (ulospäin näkyvä karkea dikotominen luokittelu), mutta toisaalta suhteemme tuntuu perustuvan myös moniin erilaisuuksiin välillämme. Pointtini on ehkä se, että jo sana “lesbo” kantaa mukanaan heteroutta ja uskoa dikotomiseen sukupuolijakoon, ja minä en oikein pysty uskomaan noihin kumpaankaan millään essentiaalisella tasolla. Noita sanoja voi käyttää, mutta niiden luokitteluarvo on aika pieni.

Mut tuossahan tavallaan jo manifestoituu se ettei lesboyhteisössä välttämättä olekaan mitään jaettua lesbouden kokemusta.

Tai on ainakin monia lesboelämää eläviä jotka määrittelevät itsensä queereiksi mieluummin kuin lesboiksi koska eivät mahdu raameihin.

Eikä tuonkaltaisessa yhteisön rakentamisessa kuvitellun yhtenäisyyden varaan ole sinänsä mitään väärää, mut ongelma syntyy siinä kun se johtaa syrjintään esimerkiksi transihmisiä tai biseksuaaleja kohtaan.

Ehkä vähän samanlainen olo, siis, kuin ihmisellä, joka taannoin Kummakerhossa kirjoitti heteroista Peijakkaassa.

Eri asia sitten kuinka perusteltua tällainen katkeruus ja kuvitelmat yhtenäisestä homouden kokemuksesta ovat.