Konsensus
Tämä teksti on soveltaen suomennettu tältä sivulta löytyvästä englanninkielisestä tekstistä: Seeds For Change
Jos konsensuspäätöksenteko ja hierarkiattomat järjestäytymismallit kiinnostavat, suosittelen lämpimästi tutustumaan muutenkin Seeds For Change -sivustoon!
Hierarkiattoman päätöksenteon ja konsensuksen pohjimmaisena ajatuksena on, että jokainen läsnäolija saa yhtäläisen mahdollisuuden vaikuttaa häntä koskeviin asioihin. Kaikkia kuunnellaan, ja jos tilanteessa on läsnä jokin valtasuhde (kuten fasilitaattorin valta tai ryhmäkeskusteluissa usein niin yleinen äänekkäimmän puhujan valta), tämä tilanne tiedostetaan ja se pyritään ratkaisemaan erilaisin keinoin. Valtasuhteiden tunnistaminen, hierarkioiden purkaminen ja kaikkien osapuolten yhtäläinen huomioiminen ovat mielestäni anarkismin perusperiaatteita.
Tässä muutamia käytännöllisiä ohjeita konsensuksen saavuttamiseksi kokous- tai keskustelutilanteessa:
Konsensuksen ytimessä on ajatus siitä, että ihmiset toimivat yhteistyössä toistensa kanssa ennemmin kuin sodassa toisiaan vastaan. Konsensuspäätöksenteossa etsitään sellaista ratkaisua, joka toimii kaikille – jokaiselle yksilölle, unohtamatta yhtäkään vähemmistöä. Demokratiassa on aina ulkopuolelle jäävä oppositio, joka ei pääse vaikuttamaan enemmistön jyräämään päätökseen. Konsensuksessa ei ole kyse kenenkään jyräämisestä, vaan kaikkien osapuolten huomioimisesta.
Konsensuksen saavuttamiseksi kaikilla on oltava selkeä ajatus yhteisestä päämäärästä, ja halu toimia sen saavuttamiseksi. Yhteinen päämäärä voi olla vaikka yhteinen toteutettava projekti, tai esimerkiksi halu tehdä jostakin tilasta turvallinen kaikille osapuolille. Tämä päämäärä kannattaa pitää mielessä ja muistuttaa itseään siitä aika ajoin.
Konsensus vaatii kaikkien yhteistyöhalua. On pystyttävä luottamaan siihen, että kaikki kunnioittavat toistensa oikeuksia. Jokaisen täytyy sitoutua olemaan rehellinen ja kuuntelemaan toisia. Omasta kannasta on myös voitava luopua, oltava avoin vaihtoehdoille ja arvioitava omia tarpeita ja haluja kriittisesti.
On hyvä pystyä erottelemaan omat halut (mitä haluaisin, että tapahtuisi) omista tarpeista (mikä on välttämätöntä, jotta voin elää päätöksen kanssa). Seeds for Change-sivustolta kopioitu sipulikuva symboloi tätä.
Konsensuspäätöksenteko vie aikaa. Se on prosessi, jossa luottamus rakennetaan ajan kanssa. Konsensus ei välttämättä myöskään toimi kaikissa tilanteissa. Esimerkiksi silloin konsensukseen pääseminen on mahdotonta, kun toimijat eivät luota toisiinsa ja uskalla kertoa avoimesti omista haluistaan ja tarpeistaan.
Konsensuskeskustelussa turvallisen ilmapiirin luominen on tärkeää. Kenenkään ei pitäisi pelätä mielipiteensä ilmaisua. Kaikkien oikeutta omaan katsantokantaansa ja mielipiteisiinsä on kunnioitettava. Erilaiset asiat loukkaavat erilaisia ihmisiä, ja näistäkin on voitava keskustella.
Konsensus vaatii aktiivista toisten kuuntelemista, selvennyksen kysymistä jos joku asia jää epäselväksi, ja avoimuutta hyväksyä toisten omasta erivätä kannat. Keskustelijoiden tulisi olla valmiita työskentelemään sellaisen ratkaisun löytämiseksi, joka on paras mahdollinen tilanne (win-win) kaikille, ei vain yhdelle yksittäiselle keskustelijalle.
Itse puhuessa omat mielipiteet ja katsantokannat tulee selittää selkeästi. Muita tulee kuunnella ja aidosti ymmärtää heidän kantsantokantaansa, eikä vain odottaa omaa puheenvuoroa (ns. kuurojen dialogi). Toisten päälle ei tule puhua; itsehillintä on tärkeä konsensuksen saavuttamisessa. Vaikka joku idea ei olisi omasta mielestä paras mahdollinen, ehkä se toimii hyvin ryhmälle? On kysyttävä rehellisesti itseltään, voiko elää ehdotuksen kanssa.
Ja lopuksi:
Erimielisyydet eivät ole konsensuksen vastakohta. Jos konsensukseen päästään liian helposti, se saattaa itse asiassa olla merkki siitä etteivät kaikki keskustelun osapuolet uskalla ilmaista oikeita tunteitaan ja tarpeitaan. Konsensus ei tarkoita, että kaikki olisivat yhtä mieltä, vaan että kaikki eriävätkin mielipiteet otetaan huomioon ja pyritään löytämään ratkaisu, jonka kanssa jokainen voi elää.
Kirjoitus oli mielenkiintoinen, mutta tämä yksityiskohta särähti korvaan.
Puhe “kuurojen dialogista” antaa ymmärtää, että kuurot viittomakielellä tai jotenkin muuten keskustellessaan eivät piittaa muitten keskustelun aikana tekemistä kannanotoista. Se samaistaa kyvyn vastaanottaa puhetta kuuloaistin avulla ja halun huomioida muiden mielipiteet ja kannanotot. Se esittää kuurot muista piittaamattomina ihmisinä ja on siten ableistinen ilmaisu. En löytänyt sitä alkuperäistekstistä. En usko, että tulit ajatelleeksi kaikkia fraasin sisältämiä merkityksiä, joten otan niitä tässä kommentissa esiin.
Kiitos palautteesta, otan tämän huomioon :) Toki kuvaamasi tulkinta ei ole tarkoitus.