Kummia juttuja!

24/06/2010
By nallem

kummakerho_web

Vuosi sitten sain laitettua valmiiksi nämä sivustot, mutta se ei tietenkään ollut tämän projektin alku. Kuten sillon totesin, Kummakerho lähti liikkeelle keskusteluista. Halusta keskustella julkisesti niistä asioista jotka kiinnostivat ja koskettavat. Tilan tarpeesta, joka silloin tuntui hukkuvan Setan luoman homonäkökulman ja homobaarien biletyskulttuurin välimaastoon. Sekä myös tilasta, joka ei tee linjauksia itsessään – jossa erimielisyydet ovat sallittuja ja jopa toivottuja.

Ja minusta tuntuu, että Kummakerhon lehti ja foorumi ovat luoneet tätä tilaa osaltaan queerfeministiselle keskustelulle. Kuten yhtälailla Peijakas!, Feministinen kahvila, Feministinen kollektiivi, Prinssit, sekä monet muut toimijat ja alustat. Toivon myös, että Kummakerho pystyy osaltaan auttamaan muita toimijoita queerfeministisessä toiminnassa. Tila tuntuu olevankin suurimpia rajoitteita monille ruohonjuuritason feministisille projekteille, kuten myös suurelle osalle Kummakerhon sisällä syntyvistä projekteista.

Kummakerhon idea tuntuu HLBT kentällä olevan monella tapaa vallankumouksellinen. Aina silloin tällöin kuulee “kummakerhon kannasta” tai “näkemyksistä”, mutta haluan painottaa että sellaista ei ole olemassa. Siis yli queerin, eli kaikenlaisen pervouden ja kummallisuuden käsittelyn.

Kummakerho seuraa anarkistista tiedonvälitysperinnettä. Vastaavasti kuin esimerkiksi Takussa, Infoshopissa, tai Indymediassa Kummakerhossakin on tarkoitus luoda tila keskustelulle sen sijaan että se toimisi äänitorvena. Ei ole siis tarkoituskaan luoda mitään kantaa, vaan antaa erilaisille näkökulmille mahdollisuus tulla kuulluksi julkisesti ja tasavertaisesti. Olen osaltani pyrkinyt luomaan Kummakerhosta mahdollisen avoimen tilan. Siinä on aina parantamisen varaa, minkä takia palaute on aina erittäin tervetullutta!

Minua on usein harmittanut, kun en itse ole kerennyt kirjoittaa tai saanut ajoissa tietoa tapahtumista, uutisista tai teoksista joita olen pitänyt kiinnostavina. Mutta silloin joku aina huomaa muistuttaa siitä, ettei minun ole tarkoituskaan tehdä kaikkea. Että jokainen juttu mitä en kirjoita on minulle enemmän aikaa kirjoittaa kunnolla ja rakkaudella se juttu minkä kirjoitan ja myös mahdollisuus jollekin toiselle kirjoittaa juuri siitä mistä minä en kerkeä.

Samoin joskus kummakerhon sivuilla käydyt riidat ovat lannistaneet, mutta silloin minua on muistutettu siitä että eihän monista näistä asioista ole aiemmin näin avoimesti puhuttu. Ja niinhän se on, akateemiset keskustelut ovat hyvin rajattuja, samoin järjestöjen sisäiset keskustelut, sekä julkisissa medioissa käydyt. Eikä mikään niistä ota lähtökohdakseen äänien moninaisuutta samalla tavalla kuin tälläiset ruohonjuuritason ja/tai anarkistiset projektit.

Ja silloin myös vääjäämättä törmäävät erilaiset näkökulmat – mikä ehkä valaisee myös niitä kantoja paljon paremmin kuin mikään manifesti tai luento voisi. Se antaa myös mahdollisuuden nähdä maailma hetken aikaa jonkun toisen silmin, sekä saada joku muu näkemään oma näkökanta asioihin. Sekä oppia että opettaa.

Kiitos siis kaikille osallisille, sekä lukijoille, kirjoittajille että kommentoijille. Ja tietty helvetin perverssiä juhannusta kaikille karvoihin katsomatta ja toivottavasti näemme 30.6. queerpiknikillä!

Tags: , ,

Leave a Reply