Kylmä tuulahdus

13/07/2010
By Stacy

Matti Vanhasen hallitus oli varmasti sellainen, ettei sen jälkeen ruohokaan kasva. Se päättyi ilmastonmuutosvuoteen 2010 jolloin ennätyskorkeat lumikinokset ensin rampauttivat pääkaupungin ja sitten helteissä rikottiin ennätykset. Ydinvoimaloiden rakentamisvirheen tulemme muistamaan ikuisesti.

Asia mistä hallitusta ei kyllä muisteta on se, että transsukupuolisten maistraattitietoihin tuli merkintä transsukupuolisuudesta. Maistraatin rekistereissä on aivan liian pitkälti luetteloituna henkilökohtaisia ominaisuuksia, ihan kuin amerikkalaisten dystopiassa siitä, mitä suuri hallinto pahimmillaan kansalaisten vapauksille tekee, mutta ihme ja kumma, maistraatti myös luopuu joistain vanhoista tiedoista 20 §:ssä.
Transsukupuolisuus ei kuulu niihin.

Miksi valtio sitten kyttää ihmisten entisiä sukupuolia? No, Suomi on äärimmäisen korruptoitunut maa, niin kuin muutkin valtiot Itä-Euroopassa. Kastroimislaki, jota sovellettiin transsukupuolisiin 1970-2002 ei koskenut transsukupuolisia laisinkaan. Se oli itse asiassa tehty niitä varten, joilla joku ulkopuolinen saattoi otaksua olevan itsetuhoinen lisääntyminen. Alkuperäistä lakia 1930-luvulla käytettiin kevytkenkäisiin ja höplästä vedettäviin naisiin, jotka hakeutuivat miesten kanssa suhteisiin arvattavin seurauksin. Yksinkertaisina heillä ei ollut voimavaroja lapsista huolehtimiseen. Se oli myös rikkaiden luokka-ase köyhälistöä vastaan. Köyhät, oppimattomat, homot, lesbot, steriloitiin mikäli kunnassa sattui olemaan joku natsimielinen vouhottaja näistä asioista päättämässä.Se antoi rajattomat kädet viranomaisille puuttua ihmisten henkilökohtaisiin asioihin hyvin konkreettisella tavalla; varsinainen ruumillinen rangaistus.

Viranomaisten mielivalta jatkui 1970-2002, sillä ainoatakaan transsukupuolisten kastroimispäätöstä ei tehty lainmukaisesti. 32 vuotta Suomessa kokoontuu lautakunta, missä oli esimerkiksi nimekäs poliitikko Paula Kokkonen, eikä se tee ainoatakaan laillista päätöstä vaan joka ainoa päätös on lainvastainen! Onkohan kääntöpiirin tällä puolen yhtään valtiota, joka noin halveksisi ihmisoikeuksia. Kukaan näistä rikollisista ei ole saanut tuomiota.

Tulemme sitten Matti Vanhasen synkkään, mutta pitkään hallituskauteen. Miksi ihmeessä transihmiset halutaan merkitä tällaisella vaaleanpunaisella kolmiolla? Ryhdyn arvaamaan, ennustin uusnatsitkin ihan oikein: Jos jossain tapauksessa joku virkamies heittää transnaisen raakalaisten käsiin esimerkiksi miesvankilaan tai pakkohoitoon miesten osastolle, jossa hänet raiskataan useita kertoja, niin tällainen merkintä maistraatin papereissa toimii laillisena tekosyynä, millä kristillinen tai muuten natsihenkinen virkamiehenlimake nuljuaa ulos edesvastuusta.

Vähän niin kuin 1930-luvulla. Ihan oma ihmisryhmä, jolla tehdä eksperimentaatioita. Sukupuoli on lainsäätäjille mielipideasia, joka riippuu viranhaltijan mielivallasta.

Kun tämän kuulin, niin sanoin, että vopi olla aika vaikea myydä leijonariipuksia tälle vähemmistölle.

Leave a Reply