Muistopäivän aaton mietteitä

Transgender Day of Remembrance lähestyy taas ja Helsingissä sitä vietetään Kiasman aukiolla sunnuntaina 20. marraskuuta klo 16.00. Luin tiedoston kaikista vuoden aikana  kuolleista transihmisistä ja sen takia lähetin sähköpostin Brasilian lähetystölle:

Päivää!

Kutsun Brasilian suurlähetystön osallistumaan transihmisten
muistopäivään. Brasilia profiloituu kansainvälisesti maana
negatiivisesti transihmisten (travesti) murhien takia. Useimmat näistä
ovat olleet seksityöntekijöitä tai muuten vähäosaisia.

Voin vakuuttaa henkilökohtaisesti, ettei minua kiinnosta tulla
turistina maahan, joka on tunnettu murhista ja väkivallasta. Matkustan
Etelä-Amerikan turvallisiin maihin. Näin siitä huolimatta, etten minä
olisi murhan tai väkivallan kohde.

Brasilia on valokeilassa nopeasti kehittyvänä ja vaurastuvana maana.
Sen takia teillä ei ole enää varaa olla piittaamatta siitä, mitä teidän
kansallisella takapihallanne tapahtuu. Transgender Day of Remembrance
muistuttaa siitä joka vuosi. Toivottavasti ensi vuonna minulla ei ole
tarvetta kutsua siihen teitä.

xxxx xxxx

———————————————
Transihmisten muistopäivä, kansainvälinen Transgender Day of Rememberance,
järjestetään sunnuntaina 20. marraskuuta klo 16.00 Kiasman aukiolla
(Mannerheimin aukio 1, Helsinki).

Muisteltavaa riittää ja vähän vajaa puolet murhatuista, 227 viidestäsadasta, transihmisestä on ollut brasilialaisia. Kun lukee tiedostoa, jossa kukin murhattu on mainittu erikseen, suurin osa on ollut seksityöläisiä ja identifiotu travestiksi. Itse asiassa jopa osa latinalaisen maailman ulkopuolella murhatuista on ollut kotoisin latinalaisesta Amerikasta.  Kun etsin tarkempaa tietoa näistä travesteista -minusta koko travesti-nimitys on loukkaava – kävi ilmi, että he identifioivat itsensä miehiksi ja pitivät transsukupuolisia hulluina.  Se varmaan johtuu siitä, miten heiltä asiaa kysytään. Maat, joissa naisten roolit on tiukasti määritelty, ei ole tilaa olla transsukupuolinen nainen eikä yksinäinen nainen.  Naimatonta naista katsotaan kieroon ja sukupuolipuhtaus on parinvalintakriteeri heteromiehillä.

Tämä ei ole syy, miksi länsimaissa ilmeisesti moni haluaa olla “non-op” transsukupuolinen. Siihen sisältyy lukuisia käsitteellisiä ristiriitaisuuksia. Minä näen, että on tieteellisesti todistettu transsukupuolinen hoitokäytäntö, joka vähentää itsemurhayrityksiä noin 29%:sta noin 5%:iin (Long-term follow-up: psychosocial outcome of Belgian transsexuals after sex reassignment surgery ). Siellä sanotaan varsin suorasukaisesti: “The better the surgical result, the better the psychological outcome.” Käänteisesti voidaan sitten ajatella, että jos ei ole leikkausta, ei ole psykologista hyvinvointiakaan. Non-op on henkilö, joka kieltäytyy lääkkeestä syystä tai toisesta. Sharon Gaughanin mukaan ne eivät kuitenkaan ole pysyvästi tässä tilassa, vaan niistä tulee usein myöhemmin pre-op ja sitten aikoinaan post-op. On täysin järkevää pysähtyä miettimään leikkaukseen liittyviä ongelmia. Loput näistä taas ovat niitä, mitä Virginia Prince kutsui transgendereiksi.

Minun on hyvin vaikea kuvitella tilaa, jossa transsukupuolinen nainen ei tuntisi syvää inhoa alapään möykkyä kohtaan. Todelliset syyt jäävät ehkä hämärän peittoon niin kauan kuin hiljaisuus on keskustelutaktiikka.

Minulta on kuitenkin vaikea vaatia yksikantaan sellaisten identiteettien kunnioitusta, joita en pysty analysoimaan. Voin toki heille tarjota vaatimatonta apuani, niin kuin travestien tapauksessa. Minä näen sokean kunnioituksen vaatimuksen kuitenkin loukkauksena omia vapauksiani kohtaan. Minä olen toiminut skitsofreenisten ihmisten kanssa ja unohtanut sen periaatteen, ettei pidä mennä heidän harhoihinsa mukaan. Minä suhtaudun rennommin mielisairauden käsitteisiin kuin useimmat transihmiset. Maailmassa, joka on näin mielisairas, ei ole mikään kunnia tulla nähdyksi terveenä, lainatakseni Krishnamurtia. Olen nähnyt melkoisen foliohattuisia yksilöitä, joista ei aina tiedä, ovatko ne transihmisiä vaiko vain tärähtäneitä vai molempia tai sitten eksyksissä. Maailma on mielisairas ja he ovat mielisairaita, eikä ole mitään kiinnekohtaa.

Minä kunnioitan vasta sitten kun syntyy perusteet kunnioittamiselle. Joku tietysti voi olla kunnioittamatta minun sukupuoli-identiteettiäni ja hän on minun mielestäni täysin vapaa yksilö niin tekemään. Buddha taisi sanoa, ettei koskaan voi astua samaan jokeen. Se henkilö, jonka näkemystä ei kunnioittanut eilen, on tänään eri ihminen ja itsekin on erilainen. Mutta jos on eilen kunnioittanut lammasmaisesta ryhmäpaineesta ja tänään päättääkin, ettei kunnioita, niin eikö olisi parasta heti alkuun kertoa, mitkä ovat ne perusteet, millä se kunnioitus syntyy.

Nyt minä näen ne kaikki vain ihmisinä, joiden kanssa kuvittelin jakavani jotain joskus, mutta en ehkä sittenkään jakanut ja kaikki kuvitteluni tein siksi, että oli niin ahdistavaa nähdä se todellisuus, että olin yksin väkivaltaisessa maailmassa. Tuosta murhatiedostosta kävi ilmi, että murhien lisäksi moni oli selvinnyt loukkaantumisella. Olipa yksi, joka oli aiemmin loukkaantunut ja nyt murhattu. Minä en voi käsittää tuollaista murhanhimoista vimmaa.  Travestit syrjäytetään koulussa ja ovat nippa nappa lukutaitoisia eläen omassa suljetussa maailmassaan. Tuollaisten suljettujen maailmojen kääntöpuolena on aina väkivalta. Kun kukaan ulkopuolinen ei osaa kaivata, niin silloin kukaan ei välitä siitä, että tällainen ihminen murhataan. Tai niin ne murhaajat luulevat.