Vinokino tuo tänä vuonna Tampereelle kolmen elokuvan kokonaisuuden. Se tarjoaa ytimekkään mutta monipuolisen katsauksen queer-elokuvan genreen.

Yksittäisten lippujen hinta: 6/5 euroa (alennettu hinta Setan jäsenille). Kaikki kolme näytöstä yhteishintaan 15 euroa. Lipunmyynti alkaa esityspäivinä puoli tuntia ennen päivän ensimmäistä näytöstä.

Torstaina 13.10. elokuvan jälkeen iltaa voi jatkaa Tampereeen Queer-kerhon seurassa: klo 20.30 alkaa ainutlaatuinen queer-leffavisa ravintola 931:ssä! Parhaat visailijat palkitaan. Illan musiikista vastaavat I only date DJs Mike & Re-Hanna.

Ke 12.10. klo 18.30
Sabine Bernardi: ROMEOS (Saksa 2011) K13, 94 min
Kuinka voit rakastaa toista ellet ensin hyväksy itseäsi? 20-vuotias Lukas muuttaa suureen kaupunkiin suorittamaan siviilipalvelustaan. Lukas näyttää tavalliselta pojalta mutta todellisuudessa hän on keskellä transitiota, hän on muuttumassa naisesta mieheksi ja käy parhaillaan läpi hormonihoitoja. Rakastuminen toiseen ei ole helppoa samaan aikaan kun haluaa työntää toisen ihmisen pois luotaan, ja tämän dynamiikan kanssa Lukas painii. Elokuva käsittelee todentuntuisesti siirtymäprosessissa olevien ihmisten ongelmia ja ottaa rohkeasti kantaa esittäen ihmisen seksuaalisuuden muuttuvana ja kehittyvänä asiana, paikallaan pysyvän ja muuttumattoman sijasta.

To 13.10. klo 18.30
Andrew Haigh: WEEKEND (Iso-Britannia 2011) K15, 96 min
Weekend on nimensä mukaisesti yhden viikonlopun aikana tapahtuva tarina mietteliäästä, tummasävyisestä Russellista, joka iskee eräänä perjantaina baarista Glenin, itsevarman ja äänekkään taiteilijatyypin. Weekend on äärimmäisen kaunis, vahvojen tunnelmien, olotilojen ja kuvien elokuva. Weekend on ehtinyt kiertää jo tärkeimpiä elokuvafestivaaleja ja on voittanut useita yleisöpalkintoja, muun muassa Toronton Inside Out -festivaalilla, joka kuuluu merkittävimpiin homoelokuvafestivaaleihin. Nämä yleisöt eivät ole erehtyneet.

Pe 14.10. klo 17.30
Iben Haahr Andersen & Minna Grooss: HELLO, MY NAME IS LESBIAN (Tanska 2009) K15, 52 min
“I’m a pussy-fixated missus, pussy-fixated missus” laulavat naiset vanhalla filminauhalla, joka todistaa hippiliikkeen kukoistuksesta Pohjoismaissa. Coolit daikit tanssivat klubilla Fagget Fairysin piiskaamina. Vaaleatukkainen ja pyöreäposkinen tyttöpari menee naimisiin yltiöperinteikkäin menoin. Dokumentin olennaisin anti on kenties siinä, että kaikki tämä moninaisuus viittaa siihen, ettei lesbous sinänsä sanele tai määrää juuri mitään. Mikä tahansa yhteisö koostuu aina yksilöistä.

Lisätietoja: http://www.vinokino.fi, http://www.elokuvakeskus.fi, http://tinyurl.com/queerkerho

Molempien leirien ympärillä on paksut muurit, ja joka päivä naiset rakentavat muuriansa paksummaksi ja korkeammaksi samalla kun miehet yrittävät purkaa sitä. Ja samaan aikaan toiset miehet rakentavat omaa muuriaan ja toiset naiset yrittävät purkaa sitä, enkä erota vahvistuvatko vai heikkenevätkö muurit, ne ainakin muuttavat muotoaan pikku hiljaa.

Muurien yli lentää polttopulloja ja teräviä kiviä. Välillä ihmisiä kuolee, yleensä naisia. Miehet ovat siis vähän tehokkaampia, mutta heidän leirinsä näyttää olevan liian pieni heille kaikille, ja kuri siellä on kovempi. Rangaistukset ovat pahempia. Ainakin ulkoapäin katsottuna. Tilanne ei tunnu kääntyvän kenenkään voitoksi, mutta leirit ovat olleet pystyssä jo ikäkausia, enkä voi kuin aavistaa, miltä ne ovat joskus näyttäneet.

Naisten leirissä on joitakin miehiä, ja miesten leirissä on joitakin naisia. Aina välillä joku loikkaa, aina välillä joku loikkaa takaisin. Loikkareita vihataan entisessä leirissä verisesti, heistä tehdään pilkkakuvia joihin heitellään veitsiä. Kun lapsi syntyy, se annetaan yleensä sukupuolensa mukaiselle leirille. Jotkut vanhemmat yrittävät rikkoa tätä vastaan ja pitää esimerkiksi poikalapsen Naisten leirissä. Siitä syntyy paljon eripuraa. Yleensä poikalapset haluavat kuitenkin Miesten leiriin, ja joutuvat jättämään äitinsä.

Minä asun siis autiomaassa leirien ulkopuolella. Täällä on joitain outoja transuja ja huoria, sellaisia jotka on ajettu leireistä pois vakoojina tai vastaavaa, kaikenlaisia resupekkoja, mutta ei paljon. Suurin osa ihmisistä kelpaa jompaan kumpaan leiriin, ja leirissä on luonnollisesti mukavampaa kuin autiomaan armoilla. Aika usein joku leiristä ulos heitetty eksyy yksin autiomaassa ja nääntyy, kun ei löydä meitä.

Meillä ei ole muureja. Kaikki harhalaukaukset uppoavat maahamme, repivät kotitelttojamme ja sytyttävät tulipaloja. Joudumme jatkuvasti rakentamaan niitä uudestaan. Usein joku loukkaantuu, välillä kuolee. Meistäkin joku yrittää välillä rakentaa muuria, mutta muut eivät yleensä innostu, olemme liian väsyneitä, erimielisiä ja epäluuloisia, ja projektit loppuvat lyhyeen.

Olemme aika riippuvaisia Naisista ja Miehistä, sillä ne pitävät hallussaan suurta osaa luonnonvaroista. Leirit eivät yleensä pidä meitä uhkana, kunhan pysymme tarpeeksi kaukana emmekä vaadi mitään. Saamme almuja, ja usein joku meistä livahtaa leiriin ja syö itsensä kylläiseksi ennen kuin jää kiinni ja joutuu taas ulos.
Ne jotka eivät onnistu livahtamaan kumpaankaan leiriin, ovat usein aika katkeria niille, jotka pystyvät. Olen kuullut monta kertaa sellaisia vihaisia sanoja, niinkuin että miksen mene sinne Naisten leiriin ja pysy siellä. Se satuttaa. Yritän antaa paljon rakkautta, sillä tiedän, että minua on siunattu, kun voin aika ajoin käydä muurien sisäpuolella syömässä ja juomassa, vaikka se onkin vaikeaa.

Öisin, kun on pimeää, muurien ovet toisinaan raottuvat. Luoksemme tulee naisia, jotka haluavat lopettaa taistelun. Yleensä he pelkäävät häviävänsä, yleensä joku heille läheinen tai he itse ovat juuri loukkaantuneet.

Luoksemme tulee väsyneitä miehiä, jotka itkevät. He puhuvat pelosta, heikkoudesta ja kamalasti yksinäisyydestä, siitä millaista on kantaa salaisuuksia sisällään koska pelkää muiden halveksuntaa ja väkivaltaa. Yritämme antaa paljon rakkautta ja kertoa, ettei heidän tarvitse mennä takaisin, että he voivat jäädä, koska me tiedämme kaiken tuon, ja että vaikka meillä ei ole paljon huopia, meillä on aina vielä yksi.

Mutta he lähtevät aina ennen aamun sarastusta, itkettyään ja levättyään ja syötyään leipäämme he jättävät meidät ja menevät takaisin ja sulkevat muurien oven perässään ja jatkavat muurin rakentemista ja taistelua, eivätkä he päästä meitä sisään, eivätkä katso meitä silmiin.

Ja tietysti se satuttaa meitä, ja me pelkäämme, sillä meillä ei ole paljoa mistä jakaa, ja me olemme jatkuvasti peloissamme koska meitä on vähän, mikä tahansa roistojoukko tai petolauma voisi teurastaa meidät, ja autiomaa on kylmä ja tarvitsemme jokaisen.

Jotkut ovat sitä mieltä, ettei meidän pitäisi ajaa nuo miehet ja naiset pois nuotioltamme ja kotiemme katveesta, koska he vain ottavat eivätkä anna mitään. Joskus ajattelen itsekin niin, joskus, kun aamulla joku jota olen rakastanut katsoo muurilta alas minuun eikä räpäytä silmiään, joskus kun joku jota olen rakastanut kaikella voimallani näkee myrskyn riepottelevan minua eikä tee muuta kuin katsoo. Silloin ajattelen itsekin niin. Mutten sittenkään voi sulkea sydäntäni kun yö tulee, en sittenkään voi sulkea sydäntäni ja kääntää selkää, ojentaa käsiäni nuotion lämpöön ja unohtaa.

Olen kirjoittamassa Trendi-lehteen juttua erilaisista pariskunnista. Kaipaisin heidän joukkoonsa kahta tai useampaa avoimessa suhteessa yhdessä elävää ihmistä, jotka olisivat valmiita kertomaan elämästään omilla kasvoillaan. Jutun tarkoitus on hälventää ennakkoluuloja ja kertoa, ettei monogaminen heteroparisuhde ole ainut tapa olla.

Löytyisiköhän Kummakerhon keskuudesta juttuun sopivia haastateltavia?

Ystävällisesti,

Tiina Tuppurainen
Trendi
041-525 0597

Toverit polyihmiset ja muut joiden elämässä “epätyypilliset” tahi valtakulttuurin silmissä “poikkeavat” ihmissuhdemallit ovat jonkinlainen elementti! Mielestäni on tullut aika järjestäytyä! Aika on kypsä!

Tänään tiistaina 15. syyskuuta keskustelimme polyihmisten tapaamisessa mm. seuraavista mahdollisuuksista:

• - Nettisivujen pystyttäminen, tyyliin polyamoria.net tai .org tai joku muu vastaava. Sivuille voitaisiin pystyttää keskustelufoorumi ja sitä voitaisiin käyttää keskitettynä tiedonjakomediana! Ilmoittaa tapahtumista jne.

Nettisivujen kautta voitaisiin pyörittää myös kirjastoa, sivuilta voidaan linkittää blogeihin ja laittaa pystyyn itse kirjoitettuja, käännettyjä ja varastettuja tekstejä!

Tähän projektiin tarvitaan ainakin mahdollisesti nettisivutilaa, rahoitus .net/.org/.fi-osoitteen hankkimiseen, mahdollisesti joku joka hanskaa webbifoorumitekniikkaa, ja mahdollisesti joku joka hanskaa simppeliä webbigrafiikkaa.

Mä arvostan simppeliyttä ja luettavuutta, esimerkiksi www.kummakerho.net on musta ihan hyvä, mut ehkä me kaivattais vähän enemmän väriä..

• - Tähän liittyen puhuttiin myös jonkinlaisen vähntäänkin näennäisen Yhdistyksen perustamisesta. Jonkinlaisesta yhdistyksestä voisi olla monenlaisia etuja joita voitaisiin hyödyntää.

Yksi olisi se että “polyamoria”(/suhdeanarkia/jne.) saisi ehkä ilmiönä jonkinlaista “uskottavuutta” jos meillä olisi oma järjestö/yhdistys. Toinen olisi se, että yhdistyksen kautta voisi olla helpompaa kommunikoida erilaisten organisaatioiden kanssa (esim. SETA nostettiin esille kiinnostavana yhteistyökumppanina).

Jos halutaan pyöräyttää lainmukainen yhdistys, tarvitaan ihmisiä jotka on kiinnostuneita tai motivoituneita hoitamaan byrokratian. Rutinoituneet konkarit hoitavat sen toki ranteen käänteessä.

• - Polyleirien tai laajojen “konferenssityyppisten” tapaamisten järjestäminen. Tuttuja on ollut käymässä mm. Ruotsissa paikallisten järjestämissä tapahtumissa ja mm. tänä kesänä polyleirillä, ja on herännyt kiinnostusta vastaavanlaiseen toimintaan Suomessa. Voitaisiin miettiä, millaiseen juttuun meillä olisi innostusta ja motivaatiota, mitä voitaisiin saada aikaan!

Käytän kaikissa näissä esimerkeissä “polya” ja “polyamoriasta” kuvaamaan monenlaista rehellistä “epätyypillistä” suhteilua, mm. ihmissuhdeanarkiaa ja avoimia suhteita/avioliittoja.

• - Myös esimerkiksi paperimuotoisen pienlehden valmistaminen ja levittäminen olisi osaa meistä kiinnostava ajatus. Kirjoittajia olisi ainakin

Kaikkien näiden ideoiden toteuttamiseen tarvitaan kiinnostuneiden, motivoituneiden ihmisten porukoita. Mitkään näistä hommista eivät yksinään ole hirveän isoja, mut kaikkien hoitaminen yksin olis yletön homma.

Musta voitais tavata jonkinlaisessa kokoustyyppisessä, muodostaa vaikkapa työryhmiä eri asioista kiinnostuneiden kesken, ja koordinoida juttuja esimerkiksi jonkinlaisen väliaikaisen webbifoorumin välityksellä. Sellaisen joku voinee pistää pystyyn.

Ajankohdasta voidaan neuvotella, jos vaikuttaa että tämä on monille huono!  ( ke 30.9.)

Myös esimerkiksi irkkikokous on mahdollinen ajatus!

Keskustelua ja suunnittelua voidaan käydä myös mm. tällä väliaikaisella foorumilla jonka laitoin pystyyn: http://polyfoorumi.aimoo.com/Nettisuunnittelu/Ensimm-inen-postaus-1-139679.html

Me emme halua Homo-Suomea eikä Homo-Suomi halua meitä.
Meistä ei ole Homo-Suomen hehkeimmiksi. Me olemme
syrjäytyneitä, köyhiä, prekaareja ja ei-toivottuja.

Me olemme Homo-Suomen pakolaisia. Teemme työtä, joka ei
kelpaa kunnollisille kansalaisille. Pinkki rahamme on peräisin
sosiaalitoimistosta. Sen tarkoitus on pitää meidät hiljaisina ja
näkymättöminä. Uuskunnialliset homot haluavat karkoittaa
meidät sateenkaarenväreissä kylpevästä leikkikehästään.
Me emme suostu olemaan hiljaa! Me emme vaikene sorrosta!

Pride-tapahtuma on valtaapitävien ilomarssi. Erilaisten halujen
ja elämänmuotojen kohtaama päivittäinen väkivalta on suljettu
ilmapalloihin ja lähetetty matkaan kauas kunnollisten
lapsiperheiden tietoisuudesta.

Iranissa homot tapetaan homoutensa vuoksi. Suomessa
maahanmuuttoviranomaiset eivät kelpuuta seksuaalisuudesta
ja sukupuolikokemuksesta johtuvaa vainoa turvapaikan
myöntämisen perusteeksi. Venäjällä homoja hakataan
kuoliaaksi joka päivä. Tässä kaupungissa ei poliisin mukaan
tapahdu viharikoksia, mutta me tiedämme paremmin.

Me emme kanna Suomen lippua emmekä ole ylpeitä. Suomen
lippu edustaa väkivaltaa ja erottaa meidät kaltaisistamme.
Kotimme on kaikkialla maailmassa eikä missään valtiossa.

Me kaadamme leikkikehän aidat ja tallaamme piikkilangat maahan!

Queers against borders!

Tulostettavat pdf-tiedostot: QAB_eng QAB_fin