Minua ilahdutti kun työryhmässä oli niin paljon avoimesti keskustelevia ihmisiä, ja kun kaikilla tuntui olevan vilpitön kiinnostus tämän aiheen esiinnostamiseksi. Erityisen hyvä oli, kun paikalla oli ihmisiä, jotka järjestävät queer-tapahtumia muualla Suomessa. Kaikki tapahtumajärjestäjät joutuvat käymään samat keskustelut läpi, miten tuottaa tapahtumien osallistujille turvallisempi olo, miten suhtautua häiriöihin ja konflikteihin, miten neuvotella biletilan henkilökunnan kanssa jne.

Monet tapahtumat ovat käyttäneet suomennettuna Kööpenhaminan Queer-festivaalien turvallisempien tilojen manifestia. Käytännön tapahtumajärjestely on usein sen verran hektistä puuhaa, että järjestäjänä ei vain ehdi paneutua tarpeeksi periaatteellisiin keskusteluihin, mikä on perseestä. Työryhmän aluksi kritisoitiin Oudelmassakin käytettyä tekstiä, ja aiheesta.

On aina ongelmallista ottaa valmiiksi kirjoitettu teksti käyttöön muokkaamatta tai käsittelemättä sitä millään lailla yhdessä tapahtuman osallistujien kanssa. Omaehtoisissa tiloissa ei pitäisi olla hierarkisia rakenteita joissa tapahtuman järjestäjät sanelevat muille miten tilassa tulee käyttäytyä. Ohjeet pitäisi muodostaa yhteisesti.

Tietenkin täysin hierarkiaton tila on utopia, dominoivathan puheliaimmat ihmiset työryhmässäkin käytyä keskustelua. Tapahtuman iltabileissä kokeiltiin käytäntöä, jossa jokaisen sisääntulijan piti lukea tapahtuman yhteisesti muodostetut säännöt paperilta ja tietää vastaus tekstistä esitettyyn kysymykseen. Tällä tavoin kaikki sisääntulijat ainakin symbolisesti hyväksyivät tilaa määrittävät säännöt.

Koska en halua kirjata luottamuksellisessa keskustelussa käytyjä asioita tähän, nostan vain esiin muutamia mieleeni jääneitä kysymyksiä.

Onko edes järkevää puhua “turvallisuudesta”? Itsellä siihen ainakin yhdistyy myös ikäviä valvontakameroihin, poliiseihin ja vartijoihin liittyviä keskusteluja. Turvallisuutta käytetään usein iskusanana, jolla voidaan perustella kaikenlaista sotimisesta naapureiden kyttäämiseen. Olisiko parempi puhua “viihtyisyydestä” jos puhutaan siitä, miten kaikki voisivat kokea olonsa miellyttäväksi tietyssä tilassa? Vai laimentaako tuollaisen sanan käyttö sen tosiasian, että usein turvallisempien tilojen keskusteluissa keskustellaan myös aidosti pelottavista lähentely- ja häiriköintitapauksista, joissa uhrin asemassa olevan turvallisuudentunne, ei vain “viihtyvyys” aidosti järkkyy.

Millaisia konkreettisia keinoja voidaan käyttää turvallisuuden lisäämiseksi? Miten jokainen tilassa oleva voi vaikuttaa esimerkiksi huomaamaansa häiriötilanteeseen? Käyttäytymismallit pitäisi miettiä etukäteen, koska ainakin itse reagoin huonosti spontaaneissa tilanteissa. Minun  pitää miettiä tarkkaan etukäteen miten toimia, etten aidossa tilanteessa vain jähmety paikalleni. Tällaisen Action Planin muodostaminen olisi todella tärkeää.

Miten reagoida tilanteissa, jossa epäkunnoittava käytös liittyy esimerkiksi yhteisön omiin normeihin (tässä tapauksessa queer-yhteisön)? Jos oletetaan että aggressio tulee yhteisön ulkopuolelta, puuttuminen “kaverin tekemään” tai muuten yhteisön sisäiseen keskusteluun liittyvään häiriköintiin on paljon vaikeampaa.

Olen todella iloinen että järjestimme työryhmän aiheesta, harmi vain etteivät kaikki voineet osallistua siihen. Minusta on kuitenkin tärkeää että pelkkien seinillä lukevien manifestien sijasta käytiin oikeaa keskustelua siitä, mitä tilassa saa ja ei saa tehdä, sekä miksi.

Omien ajatusten pohjaksi voi käydä lukemassa eri ryhmien käyttämiä turvallisempien tilojen tekstejä:

Paistele vastaan, Helsinki

Qlub, Turku

Distroa järjestellessä ja zinejä kasaillessa tulee mieleen, miksi nykyaikana, blogien ja sosiaalisten medioiden aikakautena kannattaa edes printtailla paperisia zinejä? Eivätkö distrot ole mennyttä maailmaa? Miksi verkkolehden kirjoittajat ylipäänsä haluavat järjestää distron?

Zinejen ideassa minusta vallankumouksellisinta on niiden kontrolloimattomuus. Et tarvitse kuin kynän ja paperia – toki modernissa maailmassa myös kopiokoneesta on hyötyä. Laita mielikuvituksesi peliin ja pian on valmiina queerpornoa sisältävä zine, ohjeita kansankeittiön järjestämiseen, DIY-seksivälineiden valmistusohjeet tai anarkistiseen lastenkasvatukseen ohjeistava vihkonen. Parasta tässä on tulosten konkreettisuus ja täydellinen epäkaupallisuus. Internetissä toimiessa joutuu aina maksamaan kotisivutilasta, ostamaan domainin ja olemaan erilaisia käyttäjätietoja tallentavien palveluntarjoajien lieassa. Zinejä voi levittää kädestä käteen, niitä voi tulostaa salaa yöaikaan työpaikan kopiokoneella ja jäljentää vaikka käsipelillä kotona. Ah, vapaus,  ah tiedonvälityksen anonyymisyys!

Tule Peijakkaaseen tutustumaan, mitä me olemme saaneet aikaan. Tulevaisuudessa toivottavasti Kummakerhon sivuillekin voidaan perustaa webshop jonka kautta ihmiset voivat ostaa tuotteitamme. Tuotoilla rahoitamme meitä riistäviä internet-palveluntarjoajia.

J.K Linkki queer-zinearkistoon: qzap.org