Monet asiat joista he kertoivat, tuntuivat minustakin tutuilta länsimaalaisena femmenä. Femmet kohtaavat aika usein ennakkoluuloja ja suoranaista syrjintää. Aika yleinen on esimerkiksi tässä blogissa esiinnostettu ajatus, että butch-femmejako toistaa sokeasti heteronormatiivisen yhteiskunnan normeja, eikä femmeys voi olla kenenkään valitsema identiteetti tai sellaisena radikaali tapa performoida sukupuolta.

Minusta femme voi olla juridiselta sukupuoleltaan joko mies tai nainen. Femmeys ei välttämättä myöskään liity pukeutumistyyleihin – itse olen crossdressingiä harrastava femme. Minusta femmeys liittyy enemmän sisäisiin asioihin ja esimerkiksi arvoihin. Itselläni on vahva femmeidentiteetti; arvostan femmejä ja femmeyttä, feminiinisiä tapoja toteuttaa itseään ja olla maailmassa, ja toivoisin että miesnormin rinnalla voisi olla myös yhtä arvostettu femmenormi.

Femmeys on myös aika omanlaisensa kokemuksena. Femmenä törmää heteronormiin paljon useammin ja voimakkaammin kuin queerimpää tai androgyynimpää olemusta esittävät. Esimerkiksi biomiehet pitävät femmenaista automaattisesti heterona, ja lähestyvät baarissa helposti. Asiaa ei auta, jos on femmen tyttöystävän kanssa liikkeellä. En tiedä tuleeko maskuliinisemman seurustelukumppanin kanssa heterobaarissa hengaaville vastaan ehdotuksia kolmen kimpasta. Tai että “mä tuun vaan katsoo”.

Heterobaarissa tapahtuvalle tunnistamattomuudelle on vaikea tehdä mitään, mutta sen sijaan inhottavammalta on tuntunut, kun ei tule tunnistetuksi homobaarissa. Nobody passes -kirjan artikkelissa aasialais-amerikkalainen femme kertoo, että jos hän menee yksin lesbobaariin, hänestä helposti ajatellaan että hän on eksynyt turisti: “Does she speak English?” Itseltäni on kysytty Maman jonossa, että olenko mä muka lesbo ja miksi mä olen menossa tuohon baariin (siis annettu ymmärtää, että en kuulu kyseiseen paikkaan). En kyllä silloinkaan ymmärtänyt, mitä minun seksuaali-identiteettini kuuluu ventovieraalle ihmiselle Maman jonossa.

Jotkut femmet ratkaisevat näkymättömyyden ongelman ultra-femmeydellä, jossa femmeyttä toistetaan niin pitkälle viedysti, että sen performatiivinen aspekti korostuu: pitsiä, hameita, korkokenkiä, huulipunaa, kynsilakkaa… Itse koen olevani radikaali genderqueer femme, ja ongelma tuonkaltaisessa ultrafeminiinisessä femmeilyssä on minun kannaltani se, että kun pukeudun mieluummin miesten pukuun kuin hameeseen ja korkokenkiin, minun kokemukseni femmenä tulee tavallaan tehtyä näkymättömämmäksi ja sitä kautta marginalisoiduksi. Femmeyttäkin voi toistaa niin monella eri tavalla, ja nämä tavat ovat ainakin itselläni myös usein harkittuja.

Heteronormatiivisuuteen törmäämisen ja queer-kokemuksen tunnistamattomuuden lisäksi femmejä saatetaan pitää avuttomina ja kädettöminä monissa teknisyyteen liittyvissä taidoissa, automaattisina kahvinkeittäjinä ja tiskaajina esimerkiksi kansankeittiöissä tai vastaavissa tilanteissa, tai seksuaalisesti passiivisina ja alistuvina sängyssä. Näillä ennakkoasenteilla ei ole mielestäni mitään tekemistä feminiinisen olemuksen tai itseilmaisun kanssa.

Jos jotain voisin toivoa, se olisi ainakin femmeyden arvostuksen nouseminen queerpiireissä. Olisi tärkeää, että “heteronnäköiset femmet” edes pyrittäisiin tunnistamaan ja heidän queer-kokemuksensa hyväksymään. Monet femmet tekevät ratkaisunsa kuten kirjan artikkelin otsikko esittää: “And Then You Cut Your Hair.” Letti saa lähteä. Niin minäkin tein.

Jk. Kirjoituksen omakohtaisuuden vuoksi olen tässä keskittynyt lähinnä biologisesti naispuolisen femmen kokemuksiin. Miehiksi kasvatetut femmet kohtaavat hyvin erilaisia kokemuksia ja tilanteita, omalla tavallaan yhtä rajoittavia nekin. Olisi kiinnostavaa kuulla kommentteja myös niistä.