Osalllistuin Kööpenhaminan ilmastokokouksen aikana mielenosoituksiin ja majoituksen järjesti taiteilijaprojekti “New Life Copenhagen”. Projektin tarkoituksena on miettiä sitä mahdollisuutta, että osallistuja eläisikin Kööpenhaminassa. Minun elämäni Kööpenhaminassa muistutti vanhaa elämääni Helsingissä pelottavan paljon. Siellä jopa nuoriso piti jalkoja metron penkillä, asia, mistä Suomessakin valitetaan koko ajan. Ihmiset tulkitsivat minut paikalliseksi ja kysyivät tietä ja yksi mies halusi minun kääntävän tanskaa englanniksi. Varmasti blondiuteni takia minut tulkittiin skandinaaviseksi.

Luin Duttonin kirjaa “The Finnuit: Finnish Culture and the Religion of Uniqueness”, jossa sanotaan, että Suomessa on naisia, joita kutsutaan nimellä “amis” ja joiden tunnuksena ovat isot korvakorut ja blondit tai blondatut hiukset, niin kuin minullakin. En tosin tiennyt, että sillä on amiksen kanssa tekemistä. Duttonin mukaan tällainen tyyli johtuu siitä, että suomalaiset haluavat imitoida vaaleita ja läntisiä skandinaaveja niin ettei hävetty itäisyys korostuisi.

Asuin Kööpenhaminassa perheessä, jossa oli äiti ja teini-ikäinen tytär. Poika oli lähtenyt perheestä aiemmin. Hän oli käväissyt Ungdomhusetilla. Äiti piti tytärtään varsin löysässä lieassa ja välit vaikuttivat minun silmiini konfliktittomilta. Tanskalainen yhteiskunta oli muutenkin pehmoinen. Olin liikkeellä myös pyörällä ja autoilijat perin epäsuomalaisesti antoivat tietä niin ettei syntynyt pyöräilijälle tuttua kuvaa siitä, että katuja hallitsee peltihaarniskainen väkivalta. Pellepataljoonassa kun etummaisena kulkenut pelle keksi rinkuttaa pysäköidyn polkupyörän kelloa, takana kulkenut poliisi rinkutti sitä kanssa. Poliiseilla oli mukana mielenosoituksissa kaakaota. (En vähättele poliisin käyttämiä järeitä otteita, mutta koska en joutunut sellaiseen tilanteeseen, että olisin päässyt seuraamaan tilanteen kehittymisen alusta poliisiväkivaltaan asti, en tiedä, kuka aloitti väkivallan ja kuinka perusteltua poliisin reaktio oli). Sekä äiti että tytär olivat käyneet paikallisessa homobaarissa ja he olivat aktiivisia luterilaisia.

Nyt rupeaa tuntumaan kulttuurishokilta. Miltä tuntuu kasvaa ympäristössä ilman katkeruutta ja vihaa ja ilman sitä, että yhteiskunta runnoo väkisin muottiin? Olisiko minusta tullut anarkisti Tanskassa lainkaan? Mitä merkitystä on repiä kaikki seksuaalisuuden ja sukupuolen raja-aidat kun heteroväestö on niitä liian veltto pystyttelemään? Otin esille tapauksen Marja-Sisko Aalto ja tanskalaisen emäntäperheeni äidin mukaan se olisi saanut runsaasti keskustelua aikaan tanskan luterilaisessa kirkossa. Jotain tuttua, sentään. Tanskan kirkko liittyi juuri Suomen luterilaiseen kirkkoon Porvoon julistuksessa. Marja-Sisko Aalto on siis myös tanskalaisten pappi niin halutessaan.

Duttonin mukaan suomalaiset ovat uusheimollinen (neo-tribal) yhteiskunta, joka ei ole vielä kehittynyt sivilisaatioksi. Täällä vallitsee pakotettu solidaarisuus individualismin sijaan, arvostetaan perinteitä enemmän kuin innovaatiota, tieto on heimon sisäistä avoimuuden sijaan aivan kuin anarkistipiireissä asiat selviävät avainhenkilöiltä kysymällä eikä ilmoitustaululta katsomalla, aristokratia tasa-arvon sijasta sekä painotus on yhteisellä hyvällä yksityisen hyvän kärsiessä. Heimon kaikkia jäseniä pidetään ikään kuin sukulaisina. Entisenä amerikansuomalaisena huomasin, että kesti jonkin aikaa ennen kuin suomalaiset hyväksyivät minut taas “sukulaisekseen”. Suomalaisuuteen kuuluu myös voimakas, syntisyyttä painottava herännäisuskovaisuus ja tietysti alkoholismi ja tietysti metsä ja sauna. Nämä kaksi jälkimmäistä ovat huomattavasti laimennettuja, Dutton huomauttaa, että suomalaiset tyytyvät sähkösaunaan, jossa löylyveteen lorautetaan tervalta tuoksuvaa ainetta ja siistityt kaupunkimetsät, joissa on polut, laavut ja kodat ulkoilijoille riittävät metsäkokemukseksi. Eräs suomalainen kyllä piti Christianian saunaa huonona kun siellä ei saanut heittää löylyä, siinä kyllä kulkee raja.

Minun seksuaali -ja sukupuolipoliittisen aktivismini kulmakivi on ollut se, ettei pidä asettautua suomalaista kulttuuria vastaan, se on rasistista, se on sivuseikka ja ennen kaikkea me häviäisimme kuitenkin. Ei pidä pitää liian suurta ääntä itsestään, se ei ole suomalaista. Pridestäkin syntyy valitusta tämän tästä, ei haluta, että me olisimme jotenkin parempia kuin heterot. Strategia tuotti tuloksia aikoinaan translain käsittelyn aikaan, se pääsi luikahtamaan medialta tarkoituksellisesti pimitettynä. Nyt kuitenkin Marja-Sisko Aalto on räjäyttänyt potin mitä tulee julkisuuteen. Media ei pelaa suomalaisella tavalla, miksi meidän pitäisi. Konfrontaatio koko suomalaisen kulttuurin kanssa on väistämätön: Se kulminoituu kansallisen henkilönpalvonnan kohteen heterouden kyseenalaistamiseen tai kaihertaa suhdetta suomenruotsalaisuuteen päin pinkkinä Lucia-kulkueena.

Tällä strategialla Suomalaisuuden on loikattava pois heimokulttuurista ja muututtava sivilisaatioksi. Tätäkö minä haluan? Poistuisi se näkymätön ero Helsingin ja Kööpenhaminan väliltä. Ensimmäinen muutos on se, että uskovaisuus rupeaa näyttämään irrationaaliselta Raamatusta irti olevalta fašismilta. Raamattu on irrationaalinen muutenkin, lue vaikka Joosuan 10:13 tai Simsonin seikkailut Tuomarien kirjasta. Sen lisäksi uskovaisilla on omia keinojaan kontrolloida ihmisiä, eräältä foorumilta luin, että mummo oli sanonut: “pillu kuivuu jos nainen viheltää”. Synkässä paisuneessa heimokulttuurissa on selkeät lokerot, uskovaiset ja muut, suomalaiset ja muut ja Suomenkin sisällä helsinkiläiset ovat vähemmän suomalaisia kuin muut. Suomalainen mies voi vihellellä kun hänellä ei ole mitään, minkä kuivumista pitäisi pelätä. Jo heti laivalla tuli humalainen mies pyytämään apua. Kun minä ja eräs suomalainen nainen autoimme häntä, mies sanoi kiitokseksi minun olevan hullu ja vielä tulkitsi minun olevan miespuolinen, minun kielenkäytössäni siis turpaan vedettävä. Siinä vaiheessa olisin halunnut laivan kääntyvän takaisin.

Amerikassa arvostin monia suomalaisia asioita, kuten eräretkeilyä. Siellä on suuremmat metsät kuin Suomessa. Uudisraivaajat menivät vankkurilla Sierra Nevadan yli ja siellä solat on kolmen kilometrin korkeudessa ja kesälläkin paksulti lunta. Henki ei edes kulje kunnolla niissä korkeuksissa ja sitten siellä on vielä puumia. Siinä on enemmän sisua kuin mitä Suomessa ikinä. Amerikansuomalaisuus oli minusta positiivista suomalaisuutta, vailla heimokaunaisuutta ja nurkkakuntaista kyräilyä, joskin sellaistakin kuulemma oli siellä missä suomalaisia oli enemmän.

Itse asiassa koko luokittelut ja vastakkainasettelut ja heimoajattelu ei ole tyypillistä suomalaisuutta, vaan sama ilmiö on Duttonin mukaan Grönlannissa tai Japanissa. Myös unkarilaiset ajattelevat olevansa erilaisia kuin muut, sekä romanialaiset. Heimoutuminen on roskaa, jonka voi heittää pois aivan kuin typerään taikauskoon perustuvan uskonnollisen fanaattisuuden tai yhtä autistisen kännisen riitaahaastavat yksinpuhelut.

Tänne tulisi sivilisaatio ja demokratia, tasa-arvo ja aito yksilön kunnioittaminen.Kööpenhaminassa eksyin myös Strøgetille. Sinne on helppo eksyä. Itse asiassa tuli mistä tahansa, aina päätyy juuri sinne. Minulle se edustaa siis jonkinlaista viemäriä, kansainvälistä kapitalistista shoppailuautiomaata kävelevän kuluttajamassan kulkiessa talojen välissä karjarännissä edes takaisin. Minä haluaisin purkaa sivilisaation, koska se nujertaa sen kasvottomalle kapitalismille ja sen hienosyisille rihmoille, joihin takertuu kiinni. Yhteiskunnassa joka ei vihaa minua on jotain outoa ja erilaista ja kuitenkin Suomi muistuttaa sellaista päivä päivältä enemmän. Kännisiä ja oksentelevia “vitun homoa” täynnä olevia teiniheimosotureita voi sentään vihata ja he ymmärtävät sen vihan, kuulummehan me samaan vihan ja alistamisen heimokulttuuriin, mutta miten suhtautua yhteiskuntaan, joka on ällömakeaa vaahtokarkkia?

Vastarinta elää: Ungdomshusetista tehdystä elokuvasta “69″ nuori homomies katselee lasiseinien peittämää Tanskaa ja ilmaisee sen, ettei hän kuulu tähän maailmaan eikä häntä haluta tänne ja ungdomshuset oli ainoa paikka hänelle hengittää. Samalla tavalla minäkin hengähdin lasiseinien ja vaahtokarkkikapitalismin ulkopuolella Christianiassa. Siellä oli näkyvää päihteiden käyttöä, ihan samaan tapaan kuin ahdistuneessa Suomessakin ja Christianiakin oli valtakulttuurin saappaan alla.