Kansainvälinen LGBTI-merkki	North Pride Oulu

Nehän ovat kuin kaksi marjaa, eikö totta?

Vakavasti puhuen, kun Oulun Seta jättää kansainvälisesti tunnetusta merkistä pois transsukupuolisia merkitsevän osion, he sulkevat ulos aika suuren joukon ihmisiä – transsukupuolisia, transgendereitä, intersukupuolisia ja kaikki, jotka eivät koe olevansa cis-miehiä tai -naisia. Onko kyseessä epic fail vai täydellinen sokeus omalle cis-sukupuolisuudelle?

Vastatkoon joku oululainen jos täällä käy.

He tulevat pyytämättä neuvomaan sinua tietokoneen käytössä. He pintautuvat uimahallissa kritisoimaan uintitekniikkaasi. He nalkuttavat pelkääjänpaikalla ajotyylistäsi, napu, napu, loputtomiin! He kertovat auliisti, mikä persoonassasi on pielessä. He tietävät aina paremmin kuin sinä, kuinka astiainpesukone tulee täyttää.

Olen asiasta samaa mieltä. Pyytämättä besserwisseröiminen on erittäin ärsyttävää. Sen sijaan en väittäisi, että ominaisuus on ainoastaan biomiehillä. Oman erinomaisuutensa korostaminen muita lannistamalla voi liittyä sukupuolen kautta saatuun valta-asemaan, mutta valta-asemia on myös muita: iän tuoma, yhteiskunnallisen statuksen kautta saatu jne.

Haluankin nyt sanoa sanasen tytöttelystä. Tytöttely on valta-aseman ylläpitoa, joka kohdistuu nuoreksi ja naispuoliseksi katsottua henkilöä kohtaan. Tytöttelijät eivät aina ole keski-ikäisiä miehiä, mutta usein tilanne syntyy juuri iäkkäämmän miehen ja nuoremman naisen välillä. Tytöttelyssä on kyse paitsi oman arvoaseman pönkittämisestä iän kautta, myös alentavan sukupuolimääreen käyttämisestä.

Tytöttely loukkaa minua niin monella eri tasolla. Ensinnäkään en enää “tässä iässä” koe tarvitsevani tuollaista nuoremman iän mollaamista, toiseksi ageismi on mielestäni raivostuttavaa. Eniten minua kuitenkin loukkaa tytöttelyssä sen taustalla oleva ajatus sukupuoli-identiteetistäni. Mistä tytöttelijä tietää, että identifioidun naispuoliseksi? Oletus on minusta cis-keskeinen ja erittäin loukkaava. Tytöttäminen perustuu heteronormin vahvistamiseen, siihen, että on olemassa kaksi ja vain kaksi toisilleen vastakkaista sukupuolta ja minut vielä alistavalla tavalla asemoidaan siihen vähäpätöisempään.

Suomessa sitä harvemmin tapahtuu, mutta maailmalla moni menettää henkensä siitä hyvästä että ei toteuta heteronormatiivisia sukupuoli-identiteettejä. Transgender Day of Remembarance on monessa länsimaassa tullut julkisesti vietettyä. Suomessa ainut mitä asiasta olen kuullut, on Facebookissa järjestetty tapahtuma sytyttää kynttilä kotona ja muistella trans-ihmisiä.

Harvempihan täällä on kuollut väkivaltaan, vaikka moni on joutunut leimatuksi hulluksi tai vähintäänkin kohdeltu vähemmän kuin ihmisenä. Kirkon sisällä on omat vaikeudet, mutta sentään Suomessa saa hoitoja jos vain onnistuu pääsemään tutkimuksiin. Mikä ei aina ole helppoa, huomasin sen itsekin aikoinaan kun päädyin huutamaan Helsingin jollekin mielenterveyspoliklinikalle siitä minne lähete kuuluu lähettää. Täällä ei ole muutenkaan kovin paljon poliittista toimintaa, ovathan kaikki jotka ovat käymässä prosessia läpi kiltisti ja hiljaa saadakseen prosessin läpi ja moni haluaa sen jälkeen pistää koko homman taakseen.

Mutta transgender on enemmän kuin ne jotka päättävät lähteä prosessiin. Suomessa on monet asiat hyvin erilaisille transgender ihmisille -- siis myös niille jotka eivät samaistu biologiseen tai edes yhteen sukupuoleen täysin. Lainsäädäntö suojaa suomessa sukupuoleen perustuvalta syrjinnältä, vaikka ehkä esim. transvetismi tuskin katsottaisiin sukupuoleksi. Transgender-ihmisten on kuitenkin huomattavasti vaikeampi saada hoitoja verrattuna niihin jotka identifioituvat selkeästi yhteen sukupuoleen.

Maskuliininen käytös ja mieheksi pukeutuminen on Suomessa harvinaisen hyvin hyväksyttyä biologisten naisten osalta. Monissa maissa miesten vaatteisiin pukeutuminen voi olla rikos, mutta Suomessa sitä tekevät melkein kaikki. Sen sijaan feminiininen biomies kohtaa ympäristöstään paljon enemmän paineita -- hänen on oltava joka äijä tai sitten kohdattava halveksunta ja esineellistäminen, joka liittyy “neitinä” olemiseen. Eikä Suomessa todellakaan olla yhtä pitkällä kuin vaikkapa Intiassa mitä tulee transgender asioihin. Oikeastaan Suomessa ns. kolmannen sukupuolen asiat ovat jääneet pitkälti HLBT-liikkeessä marginaaliin.

Yhtälailla intersukupuolisten silvomiset, kuin muidenkin transgender ihmisten vaikeudet saada tukea omalle olemiselleen ovat täällä arkipäivää. Monen ihmisen kohtalo on nyrjähtänyt, moni on masentunut, tai ajautunut itsemurhaan. Monen elämää määrittää viha itseä ja omia tunteita kohtaan -- ei että vika olisi itsessä, mutta kulttuuri joka sanoo että onnistumme vain kun toteutamme tiettyjä rooleja tietyllä tavalla antaa tilaa monelle epäonnistumiselle ja mahdottomalle vaatimukselle.

Siinä missä oikeudet tiettyihin hoitoihin ovat arkipäivää tänään, ne eivät ole olleet olemassa vielä montaa vuotta eivätkä nekään ole ongelmattomia. Ja onhan sekä transvetismi, että transukupuolisuus molemmat edelleen sairausluokituksissa.

Mutta, että he jotka ovat menettäneet henkensä eivät joutuisi unholaan:

www.youtube.com/watch?v=XKCMONBGcpc

fuck

Rupesin miettimään miten paljon elämäni ja monen muunkin tuntemani elämä pyörii sukupuolen todistamisen ympärillä. Että sukupuoli voisi olla jotenkin pysyvä rakenne, ne jotka siitä poikkeavat joutuvat sitä todistelemaan. Tästä viimeaikoina on surullinen esimerkki tietenkin Semenyan tapaus. Oliko hän liian mies, ollakseen nainen? Ja miten jo kaikissa yksilöissä vaihteleva testosteronin määrä oli juuri tässä tapauksessa epäreilu etu? Testosteronin määräthän ovat jatkumo, eivätkä jokin kuilu miesten ja naisten välillä.

Transsukupuolisuus on mitä selkein todistamisen paikka. Erinnäisten psykologisten kokeiden ja ei niin kovin psykologisten arvioiden perusteella ihmisen sukupuoli määritellään. Ja älkää erehtykö luulemaan että tätä määrittelyä voisi tehdä transsukupuolinen itse – ei, tämä on asiantuntijoiden asia.

Mutta tämä ei ole ainut paikka missä sukupuoli pitää todistaa. Suurin osa tästä todistamisesta on tehty täysin näkymättömäksi ja luonnolliseksi mm. eriävillä nimillä ja vaatetuksilla, saniteettitiloilla, urilla, harrastuksilla, oikeastaan aivan kaikella.

Lapset puetaan sukupuolitettuihin väreihin, joita aikuiset eivät edes itse käytä. Ja nimetään nimillä joista ei jää epäselväksi missään tilanteessa mikä sen omistajan sukupuoli on. Monissa kulttuureissa ihminen nimeää itse itsensä tullessaan aikuiseksi ja nimet eivät myöskään välttämättä ole sukupuolitettuja. Mutta jostain syystä juuri täällä on tärkeää että on yksi nimi per yksi ihminen, jolla on yksi selkeä identiteetti ja sitä vastaava elämä jossa syntymästä asti kaikki on ollut arvattavissa ja ennakoitavissa. Nomen est omen, monellakin tavalla.

Jos kuitenkin nimi ja käyttäytyminen eivät mene yksiin, jos hormonit ja henkilötunnus eivät pidä yhtä, vaatii ympäristö sitä että todistamme kuuluvamme johonkin. Monet transihmiset kutsuvat tätä läpimenoksi: silloin ympäristö ei ole jatkuvan hämmennyksen ja kuohunnan vallassa. Sukupuolet on todistettu oikeiksi ja kaikkein normaaleimmatkin voivat nukkua yönsä rauhassa tietäen että jokaisen housuissa on mitä kuuluukin olla. Eikä transihminen joudu enää jatkuvasti ottamaan vastaan kontrollointia sukupuolen “oikein” tekemisestä. Oli tämä kuinka ystävällisesti sitten ilmaistukkin.

Tämän järjestelmän nyrjähdykset, hetkelliset mahdollisuudet oppia jotain siitä mitä on olla ihminen pistetään harvojen ja valittujen yksilöiden syyksi. Kaikenlaiset järjestyksen rikkovat ovat kuin syntipukkeja. Mitä erilaisemmat ihmiset joutuvat leikkauspöydille,  tutkimuksiin, pakolaiskeskuksiin ja hoitoloihin viemään pois jotain hyvin isoa pahaa mennessään joka rikkoo meille usein niin itsestäänselvänä pidettyä maailmanjärjestystä.  Niin monet ihmiset elävät todeksi jotain mitä on vaikea vangita sanoiksi tai identiteeteiksi, laittaa paikalleen ja kontrolloida, jotain mitä niin usein sanotaan myös syntiseksi, kunniattomaksi ja oudoksi.

Holopainen jatkaa:

Buschbaum tuli julkisuuteen viime alkuvuodesta, jolloin kertoi transseksuaalisuudestaan ja aikeistaan käydä läpi sukupuolenvaihdoshoidot. Hän itse puhuu mieluummin sukupuolen korjauksesta, koska katsoo eläneensä elämänsä ensimmäiset 27 vuotta “väärän sukupuolen edustajana”.

Holopaisen ymmärrys  asian suhteen on, lainatakseni kuolematonta lausahdusta, lapsenkengän asemassa.  Mutta miksi odottaisinkaan urheilutoimittajalta minkäänlaista yleissivistystä tai hienotunteisuutta? Holopainen sulkee Buschbaumin lainausmerkkeihin ja vie häneltä sanamuodoillaan itsemäärittelyn oikeuden. Holopainen muistaa vielä mainita, ettei Buschbaum menestyisi miesten sarjassa, jotta lukija ei vain unohtaisi aidon sukupuolisuuden perustuvan biologiaan.

Holopaisen mielestä uutinen on se, että urheilija on läpikäynyt sukupuolenkorjausprosessin. Minun mielestäni uutisen pitäisi olla se, että Buschbaum on joutunut lopettamaan urheilu-uransa vasten tahtoaan, koska testosteroni luetaan doping-aineeksi.

kirahvi

Lapset, taas kerran on satutunnin aika. Tänään kerron teille sadun Avaruuskirahveista ja Punaisista ja Valkoisista.

Olipa kerran planeetta kaukana kaukana universumin laitamilla. Siellä asusteli toistensa kanssa sovussa – tai epäsovussa, riippuen siitä miten asiaa katsoo – kaksi ihmisryhmää, Punaiset ja Valkoiset.

Punaiset ja Valkoiset olivat kaikki ihmisiä, mutta nämä kaksi ryhmää erosivat perustavalla tavalla toisistaan: kaikkien Punaisten tuli pitää punaista paitaa ja Valkoisten valkoista. Jos tämä järjestys olisi rikkoutunut – esimerkiksi Punainen olisi uskaltautunut pukeutumaan valkoiseen paitaan! – maailma olisi suistunut radaltaan. Siksi oli tarkkaan määritelty, miten Punaisten ja Valkoisten tuli pukeutua ja käyttäytyä. Eihän olisi sopivaa toimia toisin.

Oli käytäntönä, että Punaisten sopi olla intiimissä kanssakäymisessä vain Valkoisten kanssa, ja Valkoisten Punaisten kanssa. Niitä Punaisia, jotka halusivat toisia Punaisia, ja Valkoisia haluavia Valkoisia katsottiin vähän kieroon. Mutta ei se mitään haitannut, sillä Punaiset ja Valkoiset olivat Suvaitsevaisia.

Ja niin he elivät planeetallaan ja kävivät töissä ja ajelivat autoilla ja töiden jälkeen kävivät ruokakaupassa.

Mutta sitten eräänä päivänä sattui omituinen asia: Avaruusalus törmäsi Punaisten ja Valkoisten planeettaan. Alus oli täynnä Avaruuskirahveja, joilla oli neljä jalkaa ja turpa. Avaruuskirahvit olivat kuuluisia avaruuden kiertäjiä, ja he suhtautuivat uusiin kulttuureihin myötätuntoisella kiinnostuksella.

Avaruuskirahvit kuitenkin kokivat Punaisten ja Valkoisten planeetan omituiseksi paikaksi. Ensinnäkin kun Punaisten saattue tuli toivottamaan muukalaiset tervetulleiksi (Valkoisilla ei ollut asiaa näin korkean delegaation jäseniksi), he miltei ensi töikseen tiedustelivat Avaruuskirahveilta, ottaisivatko nämä vastaan lahjana punaisen vai valkoisen paidan.

paita

“Mitä eroa niillä on?” tiedustelivat Avaruuskirahvit ystävällisesti.

“Jaa, hömm, tuotaah..” takeltelivat Punaiset. “No jos otatte punaisen paidan, olette Punaisia, ja jos valkoisen, niin olette Valkoisia. Mutta kun paitanne väri on kerran määritelty, sitä ei ole enää sopivaa vaihtaa!”

“Mutta minä pidän vaaleanpunaisesta,” vastasi eräs Avaruuskirahveista. “Enkö minä saisi pitää senväristä paitaa?”

Kohahdus kulki läpi väkijoukon. “Vaaleanpunaista paitaa? Ennenkuulumatonta!” kivahti Punaisten delegaation johtaja. “Sittenhän et olisi Punainen, etkä Valkoinen, vaan jonkunlainen epäsikiö!”

“Niin, entä sitten?” ihmetteli Avaruuskirahvi hyväntahtoisesti. “Luulisin, että planeetallanne olisi tilaa niillekin, jotka eivät haluaisi olla Punaisia tai Valkoisia – tai niille, jotka haluaisivat olla molempia.”

“ENNENKUULUMATONTA!” huusi Punaisten johtaja tällä kertaa sydämistyneenä ja hänen kasvojensa väri alkoi muistuttaa hänen paitansa syvää punaista. “Ettekö te ymmärrä?! Silloin te olisitte epäsikiöitä, hylkiöitä, ette sopisi Järjestelmään! Mistä Punaiset tietäisivät, olisiko heidän sopivaa olla teidän kanssanne intiimissä kanssakäymisessä vai ei? Ja entä Valkoiset, mistä he tietäisivät voisivatko he haluta teitä vai eivät?”

“Mutta mitä väliä sillä kaikella olisi?” ihmetteli Avaruuskirahvi edelleen ja alkoi tuntea surullista sääliä näitä kaavoihinsa kangistuneita ihmisiä kohtaan. “Entä jos joku Valkoinen alkaisikin haluta vaaleanpunaista paitaa – tai joku punainen mielistyisi mustan paidan pitämiseen? Entä jos jokainen voisi vain pitää sen väristä paitaa kuin tykkäisi, tai vaikka joka päivä eriväristä?”

“MUSTAA PAITAA!” huusivat kaikki Punaisten delegaation jäsenet tällä kertaa kauhun ja syvän inhon vallassa. “Oletteko te Avaruuskirahvit jotain… jotain… ANARKISTEJA!”

Ja niin siinä kävi että Avaruuskirahvit karkotettiin Punaisten ja Valkoisten planeetalta. Sillä planeetalla, jolla on vain Punaisia ja Valkoisia, ei suvaita muita värejä. Varsinkaan mustaa.

Sen pituinen se, lapsukaiset. Muistakaa olla kilttejä.

Iltalehti julkaisi “uutisen” koskien Marja-Sisko Aaltoa. Kenen tahansa muun ikääntyneen ihmisen kohdalla olisi kehuttu hyvänä säilynyttä kuntoa, mutta Iltalehti päätti todistaa jutullaan, että ulkonäöllisestä muutoksesta huolimatta Marja-Sisko Aallon syntymässä määrätty sukupuoli on hallitseva. Jotta asia ei olisi jäänyt epäselväksi, Iltalehti lisäsi mukaan kuvan, joka esitti Marja-Siskoa ennen sukupuolenkorjausprosessia. Joskus on vain hyvä antaa varkaan viedä käsilaukku. Omaisuus menee, mutta maine säilyy. Ranneliikkeen cissukupuolinen kirjoittaja Juhani Viherlahti suorittaa Allolle  henkilönpalvontaa. Hänen mielestään Aalto on loistava esimerkki transihmisille. Viherlahden omatunto ei ole puhdas. Yleensä uutisia on saanut kommentoida, mutta Aalto-uutisoinnista kommentointimahdollisuus on jätetty pois. Juhani Viherlahti pelkää, että ylistämisellä alistaminen paljastuu. Ranneliike/Lepakkolaakson palstalla asiaa voidaan kuitenkin käsitellä. Marja-Sisko Aalto on kuitenkin ollut esimerkki lähinnä median harjoittamasta räikeästä transihmisten hyväksikäytöstä.

Transnaisten fyysinen vahvuus on myytti, jota myös Olympiakomitea on hellinyt aiemmin ja Toimi Kankaanniemi ottanut esille eduskuntakeskustelussa.  Se mitä ilmeisemmin vaivaa pelkkää urheilua enemmän. Ehkä tarkoitus on mitätöidä se, että transnaiset olisivat samalla tavoin suojelua kaipaavia yksilöitä kuin muut naiset. Transnainen, joka tulee hakatuksi kadulla ei olekaan nainen, jota lyödään, vaan se samaistetaan miesten välisiin nakkikioskitappeluihin (jotka nekin ovat väärin), jotka voidaan jättää huomiotta kun ne lasketaan tarkoitushakuisen väärin ymmärrettyyn darvinismiin kuuluviin “pojat ovat poikia”-mittelöihin.

Toisaalta, jos transnainen käyttäytyy feminisoidun ruumiinsa edellyttämällä tavalla heikosti, häntä voidaan syyttää stereotypioiden ylläpitämisestä. Teki miten tahansa, aina saa kuulla kunniansa.  Yhteiskunta vääntää sukupuolikiusaamisen ruuvin niin tiukalle, että se katkeaa ja sen jälkeen on sama onko ruuvia ollut alun perinkään. Silloin nousee tomusta Kumma, joka talloo maahan kaikki säännöt!

Sitä ennen on näiden koulunpihan kiusaajien rääkättävä uutta oppilasta, joka ei vielä tunne niitä sääntöjä, jolla tätä peliä pelataan.

Linkit:

• Iltalehti
• Lepakkolaakso/Ranneliike