Tom of Finland-retrospektiivinäyttely
15.1.–15.12.2011
Logomo, Turku

Suurelle yleisölle on yllätyksellinen fakta, että Suomen ehkä kansainvälisesti tunnetuin kuvataiteilija tulee Turun naapurista Kaarinasta. Nyt Tom of Finland alias Touko Laaksonen (1920–1991) palaa kotiin!

Homotopia -organisaatio (Liverpool, UK) tuo Turkuun kattavan kokoelman Tom of Finlandin töitä aina varhaisista nuoruusvuosien luonnoksista myöhempiin töihin. Näyttelyn työt kootaan Los Angelesissa toimivan Tom of Finland -säätiön kokoelmista.

Tom of Finlandin legendaarisen maineen saaneet homoeroottiset työt nousivat eräänlaisiksi maskuliinisten homomiesten ikonimaisiksi stereotyypeiksi ympäri maailman.

Näyttelyn yhteydessä järjestetään lisäksi yleisöluentoja queer-kulttuurista ja kuvataiteesta.

///

The legendary homoerotic works of Tom of Finland have become iconic stereotypes of masculine gay men throughout the world. Many people will be surprised to learn that arguably the most internationally acclaimed Finnish artist comes from Kaarina, a neighbouring town to Turku. Now, Tom of Finland alias Touko Laaksonen (1920-1991) is coming home!

The Homotopia organisation (from Liverpool in the UK) will provide Turku with an extensive collection of Tom of Finland’s works, from sketches made during his early years to later works. The works in the exhibition will come from the Tom of Finland Foundation collection in Los Angeles. Along with the exhibition, public lectures will take place on queer culture and its associated visual arts.

15 January – 15 December 2011 at Logomo

///

Ett förvånande faktum för den stora allmänheten är att Finlands internationellt kanske bäst kända bildkonstnär kommer från Åbos grannkommun S:t Karins. Nu återvänder Tom of Finland alias Touko Laaksonen (1920–1991) hem!

Organisationen Homotopia (Liverpool, UK) ställer ut en omfattande samling av Tom of Finlands arbeten i Åbo – allt från tidiga skisser från ungdomsåren till senare arbeten. Utställningens arbeten sammanställs ur den Los Angeles-baserade Tom of Finland-stiftelsens samlingar.

Tom of Finlands homoerotiska verk, som fått ett legendariskt rykte, upphöjdes till ett slags ikonartade stereotyper av maskulina homosexuella män i hela världen.

I samband med utställningen anordnas dessutom föreläsningar för allmänheten om queerkultur och bildkonst.

15.1–15.12.2011, Logomo

Naisviha on homofobian moottori. Naiseus merkitsee näille miehille heikkoutta, erilaisuutta, viekkautta, ailahtelevaisuutta, ja himoa. Kuitenkin he haluavat itselleen naisen, joka on uskollinen, vakaa, hyvä äiti, turvallinen. Hyvät naiset ovat perhettä: vaimot, äidit, siskot. Huonot naiset ovat niitä, joita kouritaan ja joille huudellaan kadulla: huoria, feministejä ja lesboja. Raja hyvän ja huonon naisen välillä on hiuksenhieno ja häilyvä samoin kuin ero miehen ja homon väillä – vaimosta voi hetkessä tulla huora samoin kun miehestä homo.

Naiseus ja naiset ovat siis heille kaksi eri asiaa: jokaisessa naisessa asuu naiseuden perkele, mutta jotkut naiset ovat kesyttäneet oman naiseutensa ja tulleet hyviksi. Homouteen liittyy sama ristiriitainen kaksinaisuus: homot ovat miehiä, siis luonnostaan hyviä, mutta heissä asuu naiseuden perkele. Homot ovat homofoobikoille pettureita jotka antavat toisten miesten kohdella heitä kuin naisia. Homoja kohtaan kohdistettu väkivalta on yritys luoda selkeä raja oman sosiaalisen piirin ympärille ja puhdistaa oma pesä niistä, jotka yrittävät rapauttaa miehisen miehen sosiaalista valtaa.

Homoja vihaavat keskittyvät usein kuvailemaan miesten välisiä seksiakteja ja sitä, kuinka miesruumista penetroidaan eri tavoin. Penetroija esiintyy kuvailuissa pelkkänä peniksenä samoin kuin miespuoliset pornonäyttelijät keskivertopornossa, ja homous rakentuu siten passiiviseksi vastaanottamiseksi. Tällainen passiivinen vastaanottaminen on heidän mielestään naismaista – he näkevät naisten seksuaalisuuden vastaavasti passiivisena ja miehen toiminnasta riippuvaisena. Homous edustaa homofoobikoille maskuliinisuuden poissaoloa, mieheyden tuhoutumista, miesruumiin feminisoimista, ja he pelkäävät erityisesti sitä, että heidän ruumiinsa eivät ole enää näkymättömiä vallan ja voiman keskuksia vaan samanlaisia ihmisruumiita kuin muutkin.

Nämä heteromieheyden supersankarit eivät halua antautua kenellekään. He eivät osaa nauttia oman kehonsa kauneudesta eivätkä siitä, että tuntevat olevansa haluttuja. Sosiaalisen aseman tuoma valta on ainoa partnerin houkuttamiseksi käytettävä asia, sillä naisten ja homojen kauhistuttava esiinmarssi on tehnyt kaikesta muusta akkamaista puuhastelua, kaikesta paitsi ehkä autojen rassaamisesta, ja senkin ovat pehmeät perheenisät volvoillaan tuhoamassa.

Homofoobikot ovat heikkoja ja epävarmoja ihmisiä jotka yrittävät peittää omaa tyhjyyttään ripustautumalla yltiömaskuliinisuuden ja nationalismin löysään hirteen. He ovat sokeita elämänsä todellisuudelle ja surevat loputtomasti sitä, etteivät syntyneet maailmaan jossa ihonväri ja sukupuoli takasivat onnen maailmassa. Tämä kuviteltua menneisyyttä kohtaan tunnettu nostalgia kumpuaa tyytymättömyydestä nykyhetkeä kohtaan – nykyhetken kauhukuvien vastapainoksi luodaan menneisyyteen valkoisten heteromiesten paratiisi, jossa naiset odottavat tippa silmässä urhoaan huorista kotiin valjunlämpimän uuninpankon äärellä kutoen esikoispojalle villasukkia. Heille luvattiin niin paljon, ja todellisuus on antanut heille niin vähän!

Pajunen oli ilmoittanut Sataman väelle, että ellei talo häädä pihassaan majoittuvia romaneja, kaupunki häätää koko talon. Vapaa Katto Ry.n tiedote antaa laajemman taustoituksen asiaan. Aiemmin Pajunen on ilmoittanut, että ei pidä kerjäämistä osana “suomalaista kulttuuria“.  Tämä rasistinen ajattelu lienee ponnikkeena myös tämänhetkisiin häätöuhkauksiin. Butler tuskin olisi tukenut Helsinginkään Prideja, jotka nostivat kyseisen politiikon parrasvaloon puhdistamaan kilpeään asiaa sen enempää miettimättä. Ehkä Hesetan mielestä rasismi on ok, jos ei ole samalla homofobinen?

Samaan aikaan kaupungin on täyttänyt Helsinki Gay Friendly City -mainokset. Epäilemättä ei auta olla ‘gay’ Satamassa, sillä romanien ja talonvaltaajien kohdalla Pajunen tuskin on miettinyt sitä homoystävällistä toimintaa ja tapahtumia, jota kyseisessä lafkassa on järjestetty.

Viimeisen vuoden aikana Helsingissä homoystävällisyydessä on kunnostautunut mm. lääninhallituksen sosiaali- ja terveyslautakunta kieltämällä Herculeksen dark roomit, kaupungin liikuntatoimiet yrittämällä estää Uskalla kampanja, Helsingissä majaansa pitävä Maahanmuuttovirasto, joka yritti käännyttää homomiestä maahan jossa avoimesti vainotaan homoja, sekä monia muita tapauksia, mm. julkinen terveydenhuolto, joka on estänyt lesboparilta hedelmättömyyden tutkimukset sillä perusteella että he eivät ole heteroita.

Kuka on se ainut gay kaupungissa, jota kohtaan tämä kaupunki on jotenkin ystävällinen?

Tänään käynnistyi Uskalla niminen kampanja, joka kohdistuu urheilukulttuuriin. Kampanja pyrkii rikkomaan heteronormia tuomalla esiin homojen, lesbojen ja biseksuaalien eriäviä kokemuksia ja olemassaoloa urheilun kentällä. Helsingin sanomat uutisoi, että Espoon ja Helsingin liikuntatoimet ovat kieltäneet siihen liittyvien julisteiden laittamisen ilmoitustauluilleen. Myös uutista kommentoneiden viesti on selkeä: seksuaalisuus kuuluisi olla kaikkien oma asia. Ja niinhän se onkin varmasti myös urheilutoimien johtajien mielestä: urheiluun ei kuulu seksuaalisuus yhtään enempää kuin mikään muukaan muu kuin… no urheilu!

Seksuaalisuushan on usein uhkaavaa, varsinkin jos sitä tuodaan esille paikoissa joissa sen jokin ilmenemismuoto on perinteisesti ollut estettyä. Mielestäni Uskalla kampanja lähti aivan väärään suuntaan pyrkiessään avaamaan tilaa tietyille seksuaalisuuksille siellä missä sitä ei ilmiselvästi kaivata. Jos seksuaalisuuden esille tuominen on uhkaavaa ja ei kuulu urheiluun, eikö se pitäisi sitten kitkeä sieltä oikein kunnolla? Ehdottaisinkin siis seksuaalisuuden poistamiskampanjaa urheiluun liittyvistä käytänteistä, ettei tälläisille eri seksuaalisuuksien esiintuomiskampanjoille olisi enää tarvetta. Kyllä epäheterot tytöt ja pojat – Seksuaalisuuden ei tarvitse olla määrittävä tekijä ihmisen elämässä!

Kampanjan olisi oltava suhteettoman suuri, olisi pureuduttava kaikkiin urheiliin liittyviin rakenteisiin että voitaisiin varmistaa seksuaalisuuden ja sen esille tuomisen hävittäminen. Ensin tietenkin poistettaisiin pukutilojen ja varsinkin suihkutilojen sukupuolijaot – eihän heteroseksuaalisuuskaan kuulu urheiluun joten sen voi kätevästi jättää kotiin kun lähtee vaikkapa uimahalliin. Myös muut mahdollisesti urheilutilannetta seksualisoivat henkilöt on poistettava, kuten katsojat. Jos vähäpukeisten urheilijoiden urheilusuorituksia ihailee, saattaa saada seksuaalista mielihyvää (Beckham -fanit: turha selittää). Tämän estämiseksi urheilla voisi säkki päällä jos joku on näkemässä. Suihkussakin voisi olla hyvä olla vaan vaatteet päällä – ne kun tunnetusti toimivat kuin panssari seksalisoivia katseita vastaan.

Myös liian intensiivinen fyysinen kontakti on suora tie seksuaalisuuteen. Aiemmin heteronormi on toiminut niin, että samaa sukupuolta olevat ovat voineet rauhassa kosketella toisiaan, eikä urheilukentällä kukaan ole tullut raskaaksi. Mutta tämäkin jako on ikävä kyllä poistettava, sillä seksuaalisuutta on muukin kuin lisääntyminen.

Seksuaalista toimintaa voi ilmetä myös suuremmissa kuin kahden hengen ryhmissä. Joukkueissa piileekin siis suuri seksualisoitumisen vaara. Tunnesiteet kulkevat seksuaalisuuden rajamailla heti kun jättää oletukset ihmisten seksuaalisuuden suuntautumisen, sukupuolen tai ideaalin kumppanimäärän laidasta narikkaan. Seksuaalinen anarkia on aina oven takana.

Ja kun näin ollaan näissä seksuaalisuuden eri muodoissa, niin kaikkihan tietävät että kun on riittävästi endorfiineja, kipu alkaa tuntua todella hyvältä. Tälläisiä mielihyvän tuntemuksia saattaa saada esim. jääkiekosta, joka tulisi rauhoittaa pikimmiten. Ei enää kiihtymistä ja kipua yhdessä, niin säästytään liiallisesta seksuaalisen mielihyvän tunteilta urheillessa. Myös selkeästi jotain seksuaalisuutta ylistävät lajit on laitettava pannaan, kuten pariluistelu ja paritanssi.

Urheilussa on myös paha seksuaalisuuden kasvain joka on jostain syystä vuosisadat jäänyt huomaamatta. Kilpailu luo tilanteita missä voittajat voivat saada seksuaalista huomiota enemmän kuin tavallisesti – muiltakin kuin joukkuetovereilta. Terveet, suhteellisen nuoret ja cissukupuoliset ja ei vammautuneet, perinteisissä parisuhdekuvioissa olevat ihmiset ovat vallanneet ammattiurheilun itselleen. Tämä jos jokin on outo seksuaalisuuden esille tuominen, eikä kukaan ole tehnyt sen kitkemiseksi mitään! Siellä he hyppivät urheiluruudussa kun me oudot istutaan kotona tuntemassa olomme jollain epämääräisellä tavalla riittämättömiksi. Voittaminen ja kaikenlainen jaottelu pitäisi siis yksiselitteisesti kieltää, että pysyisi urheilu urheiluna ja ihmisten seksuaalisuus siitä poissa.