Olen kuullut käytettävän homonormatiivisuus -käsitettä kahdessa eri merkityksessä. Ensimmäinen merkitys viittaa juuri transihmisten ulossulkemiseen yhteisöistä ja politiikoista, jotka sanovat sisällyttävänsä transihmiset. Lisäksi voidaan viitata eri tavoin queereiksi itsensä kokevien ihmisten hetero- ja bi-identifikaatioihin ja siihen kuinka näitä identifikaatioita ja haluja ei saisi tuoda esiin hlbt-yhteisöissä. Homonormatiivisuus -käsitteen toinen merkitys, jota ryhdyn seuraaksi analysoimaan, on melkein vastakkainen edellä esiin tuomieni määrittelyjen kanssa. Käsitteellä voidaan siis myös viitata homojen heteronormatiivisuuteen lyhyesti ilmaistuna. Tällöin puhutaan myös ”uudesta homonormatiivisuudesta”. Tässä yhteydessä heteronormatiivisuus käsitetään seksuaalisuuden privatisoitumista tukevaksi toiminnnaksi, joka pönkittää erityisesti erottelua yksityinen – julkinen ja saa homot perustamaan perheitä ja jakamaan elämänsä työhön, reproduktioon ja kuluttamiseen. Tämä toinen ”uuden homonormatiivisuuden” kritiikki ei siis varsinaisesti koskekaan sitä, että hlbt-politiikoissa huomioidaan usein vain itsensä homoiksi ja lesboiksi mieltävien halut.

Nämä kaksi homonormatiivisuuden merkitystä vaikuttavat siis olevan keskenään ristiriitaiset. Koska seksuaalisuutta myös tuotetaan vastajulkisuuksissa, ei ainoastaan heijastella sitä, homonormatiivisuuskritiikki, joka kritisoi homopolitiikkoja yksityinen – julkinen -erottelun toistamisesta, koskee nähdäkseni myös homonormatiivisuuskritiikkiä, joka kritisoi hlbt-yhteisöjä ja -politiikkoja samuuden idealisoinnista. Vastajulkisuudet tuottavat uusia identifikaatioita ja haluja, ja vastajulkisuuksien avulla staattisiksi käsitetyt identifikaatiot kuten lesbo, homo tai hetero voivat lähteä liikkeelle, ja siten vastajulkisuudet voivat muuttaa ihmisten itsemäärittelyjä ja seksikäytäntöjä. Käsitän vastajulkisuudet siten, että ne voivat olla sekä konkreettisia vastakulttuureja että tietyssä mielessä vähemmän käsin kosketeltavia vaikkakin yhtä todellisia diskursiivisia maastoja, internet-yhteisöjä tai esimerkiksi pienlehtien diskursseja. Transkritiikki homonormatiivisuutta kohtaan on olennainen kritiikki, koska nykyajassa homous ja lesbous tuotetaan yhä enemmän ”ihan samanlaiseksi kuin muukin” ja tällainen assimiloiva tendenssi voi vähentää mahdollisuuksia olla muuta kuin sellainen lesbo, jonka valtakulttuuri voi tunnistaa lesboksi.

Kritiikki, joka kohdistuu lesbouteen samuuden idealisoinnin ensisijaistamisesta, pureutuu oleellisesti lesbouden määrittelyn hankaluuden ytimeen. Yhdysvaltalainen queer-tutkija, joka 1990-luvulla totesi stone butchina ja nimellä Judith Halberstam, että lesbous voidaan määritellä siten, että kaksi naista ovat yhdessä naisia, on muuttanut tuolla määritelmällään omaa käsitystäni seksuaali-identiteetistäni. Tämän määrittelyn mukaan siis kaksi naista, joista yhdessä tulee kaksi miestä tai joista yhdessä tulee mies ja nainen, eivät olisi lesbouden piirisssä. Halberstam esittääkin, että hän itse kutsuisi itseään queeriksi, koska ei koe olevansa suhteissaan nainen, vaikka hänet määritelläänkin naiseksi.

Minä koen erot ja konsensuaaliset valta-asetelmat viehättävinä enkä koe olevani kiinnostunut suhteista, joissa toinen osapuoli on kanssani nainen. Olen erkaantunut yhä enemmän lesbon kategoriasta. Nykyistä suhdettani kuvaakin lesbosuhteen sijaan butch – femme -erottelu. Lesbous on tuntunut hankalalta määrittelyltä myös siksi, että olen assosioinut sen suhteisiin, joissa seksiä kuvaavat samat vastavuoroiset käytännöt, joista nauttimisen olen kokenut ahdistavana pakkona. Jotenkin tällaisessa lesboseksissä on myös yhdistynyt ajatus tasa-arvosta samuutena, jonka monet ei-lesbot näkevät itsestään selvästi määrittävän lesbosuhteita. Halberstam kirjoittaa lesboseksin normeista minusta hyvin osuvasti teoksessaan Female Masculinity.

Kuitenkin butch ja femme nähdään usein lesbouden määritelmän kautta. Varsinkin valtakulttuuri saattaa nähdä butchin ja femmen vain feminiinisenä ja maskuliinisena lesbona. Kuitenkin butchin ja femmen halut kohdistuvat erilaiseen, ei samanlaiseen. Butch ei välttämättä miellä itseään naiseksi ja eikä femme miellä itseään naisia haluavaksi naiseksi. Vaikka butch ja femme eivät toteuta lesbouden määritelmää ainakaan Halberstamin tarkoittamassa mielessä, heidät kuitenkin usein mielletään lesboiksi. Halberstam tarjoaa butchille ja femmelle itsemäärittelyiksi queeria, ja tämä ehdotus tuntuukin houkuttelevalta. Toisaalta ehkä butchiutta ja femmeyttä voisi myös tarkastella lesbouden kategorian laajentajina. Lesbouteen voisi kuulua halu samuuteen tai eroon ja identifikaatio naiseksi tai ei-naiseksi, jopa mieheksi. Lesbous ei ehkä sittenkään ole kategoria, josta voimme ennalta sanoa, mitä se tarkoittaa. Sen sijaan pitäisi kysyä, mitä lesboudesta voi tulla.