Keskustelemassa aiheesta “Sukupuolivähemmistön oikeus elämään”:
Emmi Tuomi / Demokraattisen naisverkosto,
Stacy Siivonen/ Kummakerho ja
Olli Stålström/ SETA
Keskustelua tilaisuudessa johtaa JP Väisänen

Molempien leirien ympärillä on paksut muurit, ja joka päivä naiset rakentavat muuriansa paksummaksi ja korkeammaksi samalla kun miehet yrittävät purkaa sitä. Ja samaan aikaan toiset miehet rakentavat omaa muuriaan ja toiset naiset yrittävät purkaa sitä, enkä erota vahvistuvatko vai heikkenevätkö muurit, ne ainakin muuttavat muotoaan pikku hiljaa.

Muurien yli lentää polttopulloja ja teräviä kiviä. Välillä ihmisiä kuolee, yleensä naisia. Miehet ovat siis vähän tehokkaampia, mutta heidän leirinsä näyttää olevan liian pieni heille kaikille, ja kuri siellä on kovempi. Rangaistukset ovat pahempia. Ainakin ulkoapäin katsottuna. Tilanne ei tunnu kääntyvän kenenkään voitoksi, mutta leirit ovat olleet pystyssä jo ikäkausia, enkä voi kuin aavistaa, miltä ne ovat joskus näyttäneet.

Naisten leirissä on joitakin miehiä, ja miesten leirissä on joitakin naisia. Aina välillä joku loikkaa, aina välillä joku loikkaa takaisin. Loikkareita vihataan entisessä leirissä verisesti, heistä tehdään pilkkakuvia joihin heitellään veitsiä. Kun lapsi syntyy, se annetaan yleensä sukupuolensa mukaiselle leirille. Jotkut vanhemmat yrittävät rikkoa tätä vastaan ja pitää esimerkiksi poikalapsen Naisten leirissä. Siitä syntyy paljon eripuraa. Yleensä poikalapset haluavat kuitenkin Miesten leiriin, ja joutuvat jättämään äitinsä.

Minä asun siis autiomaassa leirien ulkopuolella. Täällä on joitain outoja transuja ja huoria, sellaisia jotka on ajettu leireistä pois vakoojina tai vastaavaa, kaikenlaisia resupekkoja, mutta ei paljon. Suurin osa ihmisistä kelpaa jompaan kumpaan leiriin, ja leirissä on luonnollisesti mukavampaa kuin autiomaan armoilla. Aika usein joku leiristä ulos heitetty eksyy yksin autiomaassa ja nääntyy, kun ei löydä meitä.

Meillä ei ole muureja. Kaikki harhalaukaukset uppoavat maahamme, repivät kotitelttojamme ja sytyttävät tulipaloja. Joudumme jatkuvasti rakentamaan niitä uudestaan. Usein joku loukkaantuu, välillä kuolee. Meistäkin joku yrittää välillä rakentaa muuria, mutta muut eivät yleensä innostu, olemme liian väsyneitä, erimielisiä ja epäluuloisia, ja projektit loppuvat lyhyeen.

Olemme aika riippuvaisia Naisista ja Miehistä, sillä ne pitävät hallussaan suurta osaa luonnonvaroista. Leirit eivät yleensä pidä meitä uhkana, kunhan pysymme tarpeeksi kaukana emmekä vaadi mitään. Saamme almuja, ja usein joku meistä livahtaa leiriin ja syö itsensä kylläiseksi ennen kuin jää kiinni ja joutuu taas ulos.
Ne jotka eivät onnistu livahtamaan kumpaankaan leiriin, ovat usein aika katkeria niille, jotka pystyvät. Olen kuullut monta kertaa sellaisia vihaisia sanoja, niinkuin että miksen mene sinne Naisten leiriin ja pysy siellä. Se satuttaa. Yritän antaa paljon rakkautta, sillä tiedän, että minua on siunattu, kun voin aika ajoin käydä muurien sisäpuolella syömässä ja juomassa, vaikka se onkin vaikeaa.

Öisin, kun on pimeää, muurien ovet toisinaan raottuvat. Luoksemme tulee naisia, jotka haluavat lopettaa taistelun. Yleensä he pelkäävät häviävänsä, yleensä joku heille läheinen tai he itse ovat juuri loukkaantuneet.

Luoksemme tulee väsyneitä miehiä, jotka itkevät. He puhuvat pelosta, heikkoudesta ja kamalasti yksinäisyydestä, siitä millaista on kantaa salaisuuksia sisällään koska pelkää muiden halveksuntaa ja väkivaltaa. Yritämme antaa paljon rakkautta ja kertoa, ettei heidän tarvitse mennä takaisin, että he voivat jäädä, koska me tiedämme kaiken tuon, ja että vaikka meillä ei ole paljon huopia, meillä on aina vielä yksi.

Mutta he lähtevät aina ennen aamun sarastusta, itkettyään ja levättyään ja syötyään leipäämme he jättävät meidät ja menevät takaisin ja sulkevat muurien oven perässään ja jatkavat muurin rakentemista ja taistelua, eivätkä he päästä meitä sisään, eivätkä katso meitä silmiin.

Ja tietysti se satuttaa meitä, ja me pelkäämme, sillä meillä ei ole paljoa mistä jakaa, ja me olemme jatkuvasti peloissamme koska meitä on vähän, mikä tahansa roistojoukko tai petolauma voisi teurastaa meidät, ja autiomaa on kylmä ja tarvitsemme jokaisen.

Jotkut ovat sitä mieltä, ettei meidän pitäisi ajaa nuo miehet ja naiset pois nuotioltamme ja kotiemme katveesta, koska he vain ottavat eivätkä anna mitään. Joskus ajattelen itsekin niin, joskus, kun aamulla joku jota olen rakastanut katsoo muurilta alas minuun eikä räpäytä silmiään, joskus kun joku jota olen rakastanut kaikella voimallani näkee myrskyn riepottelevan minua eikä tee muuta kuin katsoo. Silloin ajattelen itsekin niin. Mutten sittenkään voi sulkea sydäntäni kun yö tulee, en sittenkään voi sulkea sydäntäni ja kääntää selkää, ojentaa käsiäni nuotion lämpöön ja unohtaa.

Pajunen oli ilmoittanut Sataman väelle, että ellei talo häädä pihassaan majoittuvia romaneja, kaupunki häätää koko talon. Vapaa Katto Ry.n tiedote antaa laajemman taustoituksen asiaan. Aiemmin Pajunen on ilmoittanut, että ei pidä kerjäämistä osana “suomalaista kulttuuria“.  Tämä rasistinen ajattelu lienee ponnikkeena myös tämänhetkisiin häätöuhkauksiin. Butler tuskin olisi tukenut Helsinginkään Prideja, jotka nostivat kyseisen politiikon parrasvaloon puhdistamaan kilpeään asiaa sen enempää miettimättä. Ehkä Hesetan mielestä rasismi on ok, jos ei ole samalla homofobinen?

Samaan aikaan kaupungin on täyttänyt Helsinki Gay Friendly City -mainokset. Epäilemättä ei auta olla ‘gay’ Satamassa, sillä romanien ja talonvaltaajien kohdalla Pajunen tuskin on miettinyt sitä homoystävällistä toimintaa ja tapahtumia, jota kyseisessä lafkassa on järjestetty.

Viimeisen vuoden aikana Helsingissä homoystävällisyydessä on kunnostautunut mm. lääninhallituksen sosiaali- ja terveyslautakunta kieltämällä Herculeksen dark roomit, kaupungin liikuntatoimiet yrittämällä estää Uskalla kampanja, Helsingissä majaansa pitävä Maahanmuuttovirasto, joka yritti käännyttää homomiestä maahan jossa avoimesti vainotaan homoja, sekä monia muita tapauksia, mm. julkinen terveydenhuolto, joka on estänyt lesboparilta hedelmättömyyden tutkimukset sillä perusteella että he eivät ole heteroita.

Kuka on se ainut gay kaupungissa, jota kohtaan tämä kaupunki on jotenkin ystävällinen?

Judit Butler on kieltäytynyt ottamasta vastaan Berliinin Prideilla Kansalaisrohkeuspalkintoa, sillä pitää Berliinin Pride järjestäjiä liian rasistisina. Sen sijaan Butler ehdotti Palkintoa paikallisille rasisminvastaisille järjestöille, kuten Suspect, LesMigras, ReachOut, sekä GLADT. Teko josta Pride järjestäjät kieltäytyivät, kieltäen myös Butlerin väitteet.

Butler myös huomautti, että ei pelkästään homot, vaan myös bi-, trans ja queer ihmisiä voidaan käyttää hyväksi sodankäynnissä viitaten Berliini Pride järjestäjäjärjestöissä ilmeisesti vallalla olevaan homonationalistiseen ajatteluun, jolla rasismia perustellaan maahanmuuttajien väitetyllä homophobialla. Asiasta laajempi lehdistötiedota järjestöltä Suspect (sama englanniksi).

Butlerin tempaus ei ole ensimmäinen laatuaan, aiemmin tänä vuonna Toronto Prideilla monet palkintojen saajat vastaavasti palauttivat saamiaan palkintoja saatuaan tietää Pride järjestäjien kieltäneen Israelin Palestiinan vastaista politiikkaa kritisoivan blokin (katso video tapahtumasta). Myös Suomessa Pride järjestäjät ovat pyrkineet estämään rasismin vastaisia ryhmittymiä osallistumasta kulkueeseen, kuten viime vuoden Homo Suomi -teemaa kritisoineen Queers Against Borders ryhmittymän, jonka jäsenet kietläytyivät poistumasta ja kulkivat kulkueen hännillä.

Setan edustaja puhui yksittäisistä turvapaikanhakijoista ja laillisuudesta, käytännöistä millä ihmisiä kuuluisi päästää maahan. Tämä tuskin koskisi esimerkiksi kinky väkeä, puhumattakaan ihmisten epävirallisista kumppaneista tai yhteisöistä, tai muista HLBT-merkkien väliinputoajista.

Miekkari oli, niinkuin Setan aiemmassa tiedotteessa annettiinkin ymmärtää, juuri homoseksuaalisuuden tähden. Ja peruste juuri valtiollinen ja täten virallinen, sillä Gambiassa homoseksuaalisuus on laissa kielletty.

Banderollin viesti oli kuitenkin hyvin erilainen. Queers Against Borders ei ole sattumanvarainen heitto, vaan kritisoi koko maahanmuuttojärjestelmää ja siinä määriteltyjä rajoja.

Juuri pervot ja oudot ovat usein hankalassa asemassa kyseisissä järjestelmässä epävirallisuutensa vuoksi – niinkuin tässä tapauksessa homoseksuaalin, jonka on yhtäkkiä vedenpitävästi todistettava olevansa homo. Tietenkin kaikki ovat hankalassa asemassa Suomen valtion rajoilla, pakolaisiksi kun eivät pääse kovin monet joille siihen olisi tarvetta.

Jo pelkästään isoäidin saaminen Suomeen on vaikeaa. Mutta entä homorakastajan, polyheilat, tai muut vastaavat toverin joka on lopulta enemmän perhettä kuin ne harvat tunnustetut viralliset perhesuhteet? Tai kun seksuaalisuus tai sukupuolen outous ei ole sinällään laissa kielletty, mutta on vihatoimenpiteiden kautta rangastavissa esim. kuolemalla kuten Brasiliassa transgenderiys? Tai transgender ihmisen heila, joka voi olla yhtä lailla vaarassa vaikka olisikin valtion silmissä “normaali”?

Vuosi sitten bandis oli piikki Homo-Suomen lihassa. Nyt, vuotta myöhemmin QAB.n manifesti on kierolla tavalla tullut toteen. Homo-Suomeen eivät pääse kovin monet. Euroopassa on eri maissa otettu käytäntöön periaate, että ihminen voi elää kaapissa, toteuttamatta seksuaalisuuttaan ja täten olla suuntautumisestaan huolimatta käännytettävissä pois.

Samoin hengenvaaran todistaminen voi olla vaikeaa maassa, jossa viharikokset eivät ole yhtä järjestelmällisiä ja helppoja kuin siellä mistä pakolainen on lähtöisin. Jos me huolehdimme vain niistä, jotka ovat Homo-Suomessa, me käännämme selkämme suurimmalle osalle meidän tovereistamme. Ja jos me katsomme vain lakeja ja valtioita määrittelemään meidät ja meihin kohdistuvan syrjimisen, me muutumme nopeasti näkymättömiksi ja irrallisiksi.

Eikä HLBT ole mitenkään itsestäänselvästi irti rasismista, tai valkoisesta etuoikeudesta, niinkuin se ei ole kattava tapa määritellä seksuaalisuutta. Setan edustaja puhui aivan eri voimalla kuin se nimetön Gambialainen joka odottaa Metsälässä käännytyspäiväänsä. Eivätkä ne sanat laillisuudesta ja homoseksuaalisuudesta koske aivan meitä kaikkia.

Ei Seta puhu seksuaalisen tasavertaisuuden puolesta vaan homojen oikeuksista. Ja niin pitkään kuin politiikka lähtee yksittäisistä identiteeteistä, se ei pysty vastaamaan siihen moninaisuuteen mikä on ihmisten elämä on, tai luomaan sitä kritiikkiä millä järjestelmät muuttuisivat oikeasti tasavertaisiksi. Eikä se koskaan ylitä niitä rajoja, joilla se itse määrittelee maailmaa ja ihmisiä erillisiksi.

Vapaa liikkuvuus -verkosto järjestää yhdessä myöhemmin vahvistettavien järjestöjen kanssa solidaarisuus-mielenosoituksen gambialaisen homon “Jawaran” puolesta. Mielenosoitus vaatii Jawaran vapauttamista säilöönottokeskuksesta ja turvapaikkaa Suomesta ulkomaalaislain mukaisesti.

Gambialainen Jawara (nimi muutettu) on seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi vainottu nuori mies, jota uhkaa lähtömaassa vankeusrangaistus. Maahanmuuttovirasto on hylännyt hänen turvapaikka-anomuksensa.

Jawara on hakenut turvapaikkaa Suomesta kahdesti. Ensimmäisellä kerralla hän ei uskaltanut kertoa homoseksuaalisuudestaan, sillä hänellä ei ollut tietoa siitä, että Suomessa homoseksuaaleja ei kohdella samoin kuin Gambiassa. Hänen kumppaninsa kärsii vankilatuomiota seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Jawara itse pääsi pakenemaan maasta vastaavaa kohtaloa.

Gambiassa homoseksuaaleihin sovelletaan maan rikoslain artiklaa 144: homoseksuaalisuus tulkitaan luonnonvastaiseksi sukupuoliyhteydeksi, josta voi seurata lain mukaan 14 vuoden vankeusrangaistus. Maahanmuuttovirasto myöntää Jawaralle tehdyssä kielteisessä päätöksessä, että Gambian poliisi noudattaa aktiivisesti maan rikoslakia homoseksuaalien kohdalla.

Gambian presidentti Yahya Jammeh ilmoitti vuonna 2008 tiukentavansa homoseksuaalien vainoa ja “katkaisevansa homojen kaulat”, mikäli heitä tavataan Gambiassa. Presidentti on myös kehottanut homoseksuaaleja poistumaan maasta, määrännyt turvallisuusjoukot pidättämään homoseksuaaleja ja vaatinut heitä majoittavia hotelleja suljettaviksi.

Jawara on saanut ensimmäiseen turvapaikka-anomukseensa kielteisen päätöksen elokuussa 2009. Toisen turvapaikka-anomuksen perusteella suoritetussa turvapaikkapuhuttelussa hän on dokumentoinut suomalaisille viranomaisille uskottavasti ja johdonmukaisesti todellisen syynsä paolle kotimaastaan. Tästä huolimatta Maahanmuuttovirasto on antanut asiassa kielteisen päätöksen maaliskuussa 2010 ja päättänyt käännyttää hänet maasta.

Jawara on ollut säilöönotettuna Metsälän säilöönottoyksikössä helmikuun alusta asti. Hänen lakimiehensä valittaa Maahanmuuttoviraston päätöksestä lähipäivinä Helsingin hallinto-oikeuteen sekä vaatii käännytyksen täytäntöönpanon keskeyttämistä.

“UNHCR:n mukaan henkilöille, jotka joutuvat hyökkäyksen, epäinhimillisen kohtelun tai vakavan syrjinnän kohteeksi homoseksuaalisuuden takia ja joiden hallitukset ovat kykenemättömiä tai halutto-mia suojelemaan heitä, tulee myöntää pakolaisstatus”, kommentoi Katja Tuominen Vapaa liikkuvuus -verkostosta.

Tilaisuuteen kutsutaan puhujiksi kansanedustajia ja kansalaisaktivisteja sekä tutkijoita. Paikalle toivotaan runsaasti ihmisiä puolustamaan Jawaran ja muiden vainottujen oikeuksia.

Vapauttakaa Jawara heti!

21.04.2010

Lehdistötilaisuus 22.04.10 klo 14: Suomi epäämässä turvapaikan gambialaiselta
homoseksuaalilta

Vapaa liikkuvuus -verkosto, Seksuaalinen tasavertaisuus ry (Seta) ja Amnestyn seksuaali- ja sukupuolivähemmistöryhmä (HLBTI-ryhmä) järjestävät tiedotustilaisuuden seksuaalivähemmistöjen vainosta ja homoseksuaalin turvapaikanhakijan Jawaran tilanteesta torstaina 22.04. klo 14 Setan toimistolla (Mannerheimintie 170 A, viides kerros).

Gambialainen Jawara (nimi muutettu) on seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi vainottu nuori mies, jota uhkaa lähtömaassa vankeusrangaistus. Maahanmuuttovirasto on hylännyt hänen turvapaikka-anomuksensa.

Jawara on hakenut turvapaikkaa Suomesta kahdesti. Ensimmäisellä kerralla hän ei uskaltanut kertoa homoseksuaalisuudestaan, sillä hänellä ei ollut tietoa siitä, että Suomessa homoseksuaaleja ei kohdella samoin kuin Gambiassa. Hänen kumppaninsa kärsii vankilatuomiota seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Jawara itse pääsi pakenemaan maasta vastaavaa kohtaloa.

“Kampanjoimme jatkuvasti, jotta homoseksuaalisuus poistuisi rikoslaeista kaikissa maailman kolkissa”, kommentoi Krister Karttunen Amnestyn HLBTI-ryhmästä.

Gambiassa homoseksuaaleihin sovelletaan maan rikoslain artiklaa 144:
homoseksuaalisuus tulkitaan luonnonvastaiseksi sukupuoliyhteydeksi, josta voi seurata lain mukaan 14 vuoden vankeusrangaistus. Maahanmuuttovirasto myöntää Jawaralle tehdyssä kielteisessä päätöksessä, että Gambian poliisi noudattaa aktiivisesti maan rikoslakia homoseksuaalien kohdalla.

Gambian presidentti Yahya Jammeh ilmoitti vuonna 2008 tiukentavansa homoseksuaalien vainoa ja “katkaisevansa homojen kaulat”, mikäli heitä tavataan Gambiassa. Presidentti on myös kehottanut  homoseksuaaleja poistumaan maasta, määrännyt turvallisuusjoukot pidättämään homoseksuaaleja ja vaatinut heitä majoittavia hotelleja suljettaviksi.

“Homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi poistui Suomen rikoslaista vuonna 1971. Gambiassa homous on yhä rikos, josta voi seurata vankeutta ja Suomen tulisi huomioida tämä turvapaikkapäätöksiä tehtäessä”, toteaa Setan vs. pääsihteeri Tanja Lehtoranta.

Jawara on saanut ensimmäiseen turvapaikka-anomukseensa kielteisen päätöksen elokuussa 2009. Toisen turvapaikka-anomuksen perusteella suoritetussa turvapaikkapuhuttelussa hän on dokumentoinut suomalaisille viranomaisille uskottavasti ja johdonmukaisesti todellisen syynsä paolle kotimaastaan. Tästä huolimatta Maahanmuuttovirasto on antanut asiassa kielteisen päätöksen maaliskuussa 2010 ja päättänyt käännyttää hänet maasta.

Jawara on ollut säilöönotettuna Metsälän säilöönottoyksikössä helmikuun alusta asti. Hänen lakimiehensä valittaa Maahanmuuttoviraston päätöksestä lähipäivinä Helsingin hallinto-oikeuteen sekä vaatii käännytyksen täytäntöönpanon keskeyttämistä.

“UNHCR:n mukaan henkilöille, jotka joutuvat hyökkäyksen, epäinhimillisen kohtelun tai vakavan syrjinnän kohteeksi homoseksuaalisuuden takia ja joiden hallitukset ovat kykenemättömiä tai halutto-mia suojelemaan heitä, tulee myöntää pakolaisstatus”, kommentoi Katja Tuominen Vapaa liikkuvuus -verkostosta.

Tilaisuudessa on paikalla Vapaa liikkuvuus -verkoston, HLBTI-ryhmän ja Setan edustajia.

Lisätietoja:

Katja Tuominen / Vapaa liikkuvuus -verkosto
katja.o.tuominen[at]helsinki.fi, 050-5373103

Kaisu Suopanki / Vapaa liikkuvuus -verkosto
kaisu.suopanki[at]gmail.com, 041-7210875 ]]> http://www.kummakerho.net/2010/04/22/suomi-epaamassa-turvapaikan-gambialaiselta-homoseksuaalilta/feed/ 1 http://www.kummakerho.net/2010/01/05/heteroviha/ http://www.kummakerho.net/2010/01/05/heteroviha/#comments Tue, 05 Jan 2010 09:59:10 +0000 nallem http://www.kummakerho.net/?p=955 On ilta, Peijakas on alussa ja sisään kävelee pahaa aavistamattomia heteroita. Sisälläni tunnen syvää vihaa heitä jokaista kohtaan. Kuinka he kehtaavat tulla tähän tilaan? Hienoissa vaatteissaan, perin normaalissa habituksessaan ja vierastavissa katseissaan he ovat saapuneet taas yhteen turvapaikkaan. Tulen heidän kanssaan toimeen päivittäin mitä erilaisimmissa tilanteissa, mutta täällä he saavat minun vereni kiehumaan.

…

Jouluna menen vanhempieni luo. Käymme laittamassa haudalle kynttilöitä, muistamassa ihmisiä jotka olisivat vihanneet minua jos olisivat koskaan tunteneet. Ajan autoa ja ympärilläni istuu “perheeni”, kutsumassa minua nimillä joilla olen anonut että he eivät koskaan enää kutsuisi minua, ihmisiä jotka eivät tunne minua oikeastaan ollenkaan ja jotka eivät haluakkaan tuntea. Kunhan istun joulupöytään. Ja vereni kiehuu, haluan huutaa. Sen sijaan istun kuuliaisesti hiljaa ja painan aavistuksen verran lisää kaasua jäisellä tiellä.

…

Sama viha löytyy Mamaan astuvista heteroporukoista, huudoista kaduilla, viileän kohteliasta väleistä, vessoista, automarketeista, toistuvista kyselyistä ja keskusteluista, tutkimusvaatimuksista, tappeluista taksijonoissa ja kaikista vaatimuksista tehdä elämä sen verran luonnollisemmaksi paikallisille heteroille. Pitää yllä sitä maailmaa jossa me kummajaiset olemme aina vähemmän – siis kaikke me homot, lesbot, biseksuaalit, transgenderit ja – seksuaalit, intersukupuoliset, perverssit, fetisistit, monisuhteilevat, vammaiset, antisosiaaliset, tai muuten vain “erilaiset” ja näiden kaikkien määriteltyjen kategorioiden lukuisat muunnokset, yhdistelmät ja kieroutumat.

Ja sitten, kävelen kaverin kanssa kadulla ja hän kutsuu minua toistamiseen heteroksi, sanoo minulle miten minä olen nyt jotain peruuttamattomasti erilaista kuin hän, etuoikeutettua. Olen päättänyt vaihtaa sukupuolta ja yhtäkkiä kaikki se viha, joka aiemmin on ollut jotain hiljaista ja yhteistä onkin kohdistunut minuun. Huomaan myöhemmin, että sama viha palaa usein myös lapsia kohtaan – niinkuin lapset muka olisivat yhtään paremmassa asemassa kuin ne nuoret aikuiset joilla on sentään toisensa.

Tajuan miten lesbot eivät ole kadulla tunnistaneet minua jengikseen aikoihin, ellen ole jonkun lesbon seurassa. Miten femmeseuralaiseni ovat usein jääneet hiljaisen muurin väärälle puolelle. Muistan vaatimukset olla tietynlainen, muistan miten monet halut, teot ja toiveet ovat olleen liian heteroita ja miten olen niitä hävennyt.

Lävitseni kulkee kokonainen koski riitoja lapsista, seksistä, pukeutumisesta, seurustelusta, perheistä ja kaikesta. Sisälläni on on mustavalkoiseksi maalattu maailma, vihalla piirretty kartta, joka ei tunnu johtavan mihinkään.

Ja mietin, onko parempi vain tehdä asioita toisin? Lakata välittämästä heterosäännöistä? Vihaisinko sillon vähemmän niitä ihmisiä, jotka ovat myös sattumalta lähelläni? Eiväthän hekään yksin ole niitä kirjoittaneet..

Se miten lähdin miettimään kärsimystä oli kun luin kohdan kärsimyksen politiikasta jossain artikkelissa ja se jotenkin sai mut pysähtymään (en nyt muista mikä mutta jos jotakuta kiinnostaa niin etin kyllä). Artikkelissa sanottiin, että poliittisessa puheessa kärsimys luo legitiimisyyttä. Tätä tapaa, artikkelin mukaan, on pääasiassa käyttäneet feministit ja yhdysvaltain mustat hakemaan itselleen oikeuksia. Itse ehkä näkisin tämän liittyvän laajemmin kristinuskossa tapahtuvaan kärsimyksen ihannoimiseen. Yhtälailla kärsimys toimii muualla kuin yhdysvalloissa, esim. euroopassa Holokaustiin liittyvään kärsimyksen poliittinen painoarvo on aika painava vieläkin.

Päädyin analysoimaan erästä Martin Luhter Kingin tekstiä tämän ajatuksen valossa ja huomasin että totta tosiaan: King ei perustellut mustien emansipaatiota sillä että kaikkien ihmisten kuuluisi nauttia vastaavista oikeuksista, turvasta ja eduista kuin aikansa valkoiset. Hän perusteli juuri mustien emansipaatiota (ei naisten, latinojen, aasialaisten, köyhien, jne., jne.) sillä että he olivat kokeneet täydellisen kärsimyksen Yhdysvaltain puolesta olemalla orjia. (käytän tässä sanoja ‘valkoinen’ ja ‘musta’ kuten King itse sanoja White ja Negro)

Jäin edelleen miettimään asiaa sillä olenhan itsekin osaltani tuottanut tietynlaista kärsimysretoriikkaa, liittyen Pink Black Blockkiin. Olin muutenkin miettinyt että mikä siinä hommassa häiritsi minua ja lopulta luulen, että se oli juuri tämä kärsimyksen käyttö. Vaikka viime vuonna teemana oli viha, mikä on sinänsä aktiivinen vastaus kärsimykseen, se oli myös tunne jota perusteltiin kärsimyksellä. Kärsimys oli siis poliittisen retoriikan keino.

Pyrkimykset marginalisoitujen ryhmien itsemääräämisoikeuden säilyttämiseen ja laajentamiseen, sekä vapaan sosiaalisen ja henkisen tilan laajentamiseen, epänormatiiviseen kulttuuriin ja sen luomiseen ja normimaailman kautta katsottuna ongelmallisiin arvojen suojeleminen ja moni muu teema kiteytyi kesällä täten juuri kärsimykseen.

Kärsimys joka todellakin syntyy kun niitä tiloja pyritään pienentämään säätelemällä kaikkea elämää normatiivisesti. Ja kun se kärsimys ei ole tunnistettua, kuten tässä tapauksessa, niin se kielletään ja kuvataan uhkaavana. Sitä ei pyritä ratkaisemaan vaan se siirretään toiseuteen ja tuntemattomaan kuten kauhuleffoissa (useimmat kauhugenren hirviöt ja pahikset kärsivät suunnattomasti tarinoiden aikana).

Retoriikka on eri kuin todellisuus. Se on puhetta ja tekstiä ja kuvia ja sarjakuvia joilla tehdään jotain, joilla pyritään muuttamaan maailmaa ja jolla se kuvataan halutulla tavalla. Julkisen kärsimyksen retoriikan on mukauduttava normeihin: se on esitettävä ongelmana jonka valtio voi korjata ja täten hallinnoida (tyyliin lesbot ja homot ei pääse naimisiin niinkuin heterot -> parisuhteen rekisteröiminen). Muuten se kuvataan uhkaavana.

Kärsimyksestä puhuminen on toiminut hyvin homojen ja lesbojen oikeuksia ajettaessa tähän asti sillä oikeuksia on haettu valtiolta. Mutta mielestäni Pink Black Block on enemmän, toivoisin sen olevan enemmän.

Poliittisessa käytössä kärsimys muuttuu pyhäksi viitaksi joka mahdollistaa ja oikeuttaa kaiken poliittisen toiminnan ilman todellisia arvojen perusteluja samalla kun se kieltää kaiken muun toimijuuden epäpyhänä ja vähempänä. Se on näennäisesti hyvä toimijalle itselleen, mutta se myös marginalisoi itsen marginalisoimalla muut kun se kieltää älyllisen tason poliittisessa toiminnassa ja täten keskustelun. Molemmat mitkä olivat mielestäni ongelmia kyseisellä marssilla.

Ongelmia jotka voisi ratkaista lähtemällä liikkeelle jostain ihan muusta kuin kärsimyksen kokemuksesta. Ja tässä asiassa katson että sateenkaariylpeys -liike ei eroa homohäpeä -liikkeestä: ylpeys ja viha ovat molemmat vastauksia juuri kärsimykseen, ne on retorisesti perusteltu kärsimyksellä.

Esimerkiksi LadyFestissä on mielestäni aivan erilaisia mahdollisuuksia kun määräävänä retorisena tekijänä on outouden kokemus, eikä siitä mahdollisesti seuraava kärsimys. Tällöin poliittinen liikehdintäkin kohdistuu eri tavalla sillä se ei sulje pois erilaisia kärsimyksiä muttei myöskään vaadi sitä osanottajilta outouden kokemuksen määreenä.

Se, että nyt tälleen itse kritisoin omiani tai lähinnä omia puuhiani, ei kuitenkaan tarkoita ettenkö ottaisi Gay Shame toimintaan osaa uudestaan. Uskon aatteeseen ja en löydä itseäni mistään sateenkaaren väreistä. Mutta niinkuin on, on pystyttävä katsomaan ja nähtävä itsensä ja omat toimensa.

Sain kutsun kohdunkaulansyöpäseulontaan taas ja kuten viime kerrallakin, heitin sen roskakoriin. Koska minulla ei transnaisena ole kohdunkaulaa, niin ei siihen voi tulla syöpääkään. Mitäs minulle voi tulla. Kukaan ei ole ikinä kertonut eikä mistään lääkärikirjasta saa tietää, eikä äitikään varottanut, kaikkein vähiten saisin todennäköisesti tietoa lääkäriasemalta itseltään.

Kohdunkaulan syöpää vastaan rokotetaan tyttöjä ennen kuin heistä tulee aktiivisia seksuaalisesti. Siis miesten kanssa. Tämä sulkee jo lesbot pois. Paperissa ei kuitenkaan lue lesboista saati sitten transnaisista yhtään mitään. Luenpa sivustolta rokote.fi, “6 askelta kohdunkaulansyövän ymmärtämiseen”: “Tartuntariski syntyy, kun sukupuolielämä aloitetaan.” Tässä ilmeisesti tarkoitetaan seksielämää ja pelkästään heteroseksielämää. Eipä ollut usein kysytyissä kysymyksissäkään mitään lesboista eikä transihmisistä. Jotain löytyi mutkan kautta: “Jos miehet kerran ovat papilloomaviruksen kantajia, mikseivät he sairastu kohdunkaulan syöpään?“. Tällainen huolenaihe oli siis arvioitu lesboja ja transnaisia tärkeämmäksi, mutta mutkan kautta selvisi, että miehet ovat viruksen kantajia. Minua kuitenkin kiinnostaa, se, millä miehet sitä virusta kantavat ja kuuluisivatko transnaiset juuri niihin “miehiin”, jotka olisivat kantajia, mutta toisaalta vaarassa sairastua johonkin muuhun syöpään.

Kanadassa sen sijaan puhutaan asioista oikeilla nimillä:

MTF, following vaginoplasty
•
If the glans penis has been used to create a neocervix, Pap smear should follow guidelines
for natal females.
•
Consider vaginal Pap smear for MTFs with history of genital warts.
Cervical Pap smears are generally not indicated for MTF patients because a cervix is generally not
present even after vaginoplasty. A case of intraepithelial neoplasia (carcinoma in situ) has been
reported in an MTF patient who underwent vaginoplasty with the glans penis used to create a
neocervix.
57
Pap smear of the neocervix should be done routinely in these cases, as (a) the glans
appears to be more prone to carcinomatous change than the skin of the penile shaft, and (b) there
appears to be greater risk of progression to invasive carcinoma with intraepithelial neoplasia of the
glans compared to intraepithelial neoplasia of other penile skin.

Lähde

Kaikkein parhaiten onnistuu, jos on dokumentit  tallessa omasta leikkauksestaan. Minun tapauksessani sairaala sattui hukkaamaan osan niistä. Ehkä joku äänitti musiikkia lääkärin  leikkausmuistiinpanojen päälle.

Terveydenhuolto Suomessa on siis vähän heikun keikun ja transihmisten  hoito koko Euroopassa on huonoa ja asenteellista.  Varmasti osaksi tästä syystä transihmisten elämä ei ole pitkä. Elokuvassa  The Amazing Truth About Queen Raquela kyyninen transfani toteaa, että transnaiset ovat kuin hyönteisiä: horrostavat maan alla, sitten nousevat  hetkessä esille, harrastavat koko elämänsä seksiä ja kuolevat massoittain pois.  Tuttavapiiristä rupeavat ensimmäiset kuolemaan 50 ikävuoden korvilla.

CrimethIncin voimauttavassa kirjallisuudessa kehotetaan ottamaan oma terveys omaan haltuun tekemällä itse itselleen gynekologiset tutkimukset ja muutenkin huolehtimaan terveydestään ihan itse. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun tunnen olevani virallisen lääketieteen ulossulkema. Silloin astuu katulääketiede kuvioon.

Minussa herää kuitenkin poliittinen aktivisti ja aion tehdä huomautuksen sekä nettisivusta että kutsusta. Ahne terveydenhuolto toki haluaisi laskuttaa kaupunkia siitä, että lesbot ja transihmiset juoksisivat kokeissa turhaan. Kutsussa oleva nettiosoite on mykkä, se antaa vain ajanvarauksen. Tällaiseen täydelliseen mykkyyteen törmää Suomen viranomaisten taholta usein, vertaa “Soviteltu päiväraha lakkaa 31.12.2009″ ilman mitään mainintaa siitä, mitä sen jälkeen. Tipahdan jyrkänteeltä?

Kutsu oli myös ruotsiksi. Se ei ole sen takia, että tavoitettaisiin kaikenlaisia ihmisiä. Väestörekisterissä kotikieleni on suomi. Se on vain välinpitämättömyyttä olla lähettämättä ruotsinkielisille omaa kutsuaan.  Kaikille samaa, yksilöllisistä eroista piittaamatta.

Tästä huolimatta sukupuolenkorjausleikkaus kulkee riippakivenä mukana potilaskertomuksissa sellaisissakin sairauksissa, missä sillä ei ole mitään merkitystä, niin kuin esimerkiksi kun sain jalkaani ruusun. Tuollaisissa yhteyksissä se voi altistaa syrjinnälle. Koskaan ei ole kukaan ollut kiinnostunut kysymään sukupuolenkorjausleikkauksen jälkioireista kuten esimerkiksi emättimen luhistumisesta, tulehduksista tai vuodoista.  Viisas lääkäri ei halua kysyä sellaisia asioita mihin ei osaa vastata. Kukahan osaisi? Sillä välin meitä kuolee niin kuin kärpäsiä.

Kun jalassani oli ruusu, venytin lääkärissä käyntiä viimeiseen asti. Siinä vaiheessa ruusu oli päässyt jo vakavaksi. Lääkäri ihmetteli, miten olin päässyt kodistani ylipäätään päivystykseen eikä halunnut laskea minua takaisin kotiin. Kutsuin kaikki ystäväni sairaalaan, koska pelkäsin, ettei yksinäisenä pidetyllä ja köyhällä ole oikeuksia.

En mene sikainfluenssarokotukseenkaan. Minä olen niin sika!