//jaettavaksi, välitettäväksi, luettavaksi, allekirjoitettavaksi

Tervehdys,

Turun autonominen kulttuuriyhdistys kerää nimiä vetoomukseen autonomisen kulttuurikeskuksen puolesta.

Tarkoituksena on tavoittaa mahdollisimman paljon taiteilijoita, järjestöjä sekä kulttuurikentän tahoja Turusta ja muualta Suomesta. Olemme lähettämässä Turun kaupungin nuoriso- ja kulttuurilautakunnille kirjeen autonomisen kulttuurikeskuksen asian eteenpäinviemiseksi, ja siinä vaiheessa mahdollisimman suuri ääniala ruohonjuuritason kulttuurin puolesta on avuksi. Allekirjoittaminen on helppo tapa tukea turkulaisia vapaan kulttuurin toimijoita!

Itse vetoomus alla viestikentässä. Heränneet kysymykset ja mieluisat allekirjoitukset Turun autonomisen kulttuuriyhdistykselle osoitteeseen autonominenkulttuuriyhdistys@gmail.com.

Yhteistyön ja ystävyyden hengessä,

Turun autonominen kulttuuriyhdistys ry

PS. Sanaa saa levittää! Lisätietoja autonomisesta kulttuurikeskuksesta ja mitä se voisi olla: vapaakulttuuri.blogspot.com, www.turku2011.info

“Vetoomus autonomisen kulttuurikeskuksen puolesta

Hyvät kulttuuri- ja nuorisolautakunta,

vuonna 2011 Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki. Kuitenkin kaupungissamme on kulttuurin tuottajia ja kuluttajia, joita yhteiskunnan tuki ei tavoita niiden epäkaupallisen ja riippumattoman luonteen vuoksi. Kaupungissamme ei ole riittävästi tiloja, jossa kaupunkilaiset voisivat kokea ja tehdä ilman siihen liitettyä kulutuspakkoa. Samaan aikaan Turun kaupungilla on runsain määrin tyhjiä kiinteistöjä vailla käyttöä. Me tämän vetoomuksen allekirjoittajat koemme, että autonominen kulttuurikeskus olisi vastaus näihin epäkohtiin.

Autonominen kulttuurikeskus on vapaaehtoistoimintaan perustuva, epäkaupallinen tila, jonka säännöt ja toimintatavat määritellään konsensuksella avoimissa talonkokouksissa. Mahdollistuessaan autonominen kulttuurikeskus tarjoaisi tilaa erilaisten kansalaisryhmien, taiteilijoiden ja projektien käyttöön. Käytännössä tämä tarkoittaisi monenlaista omaehtoista kulttuuritoimintaa: festivaaleja, työpajoja, esityksiä, kuluttamisen malleista vapaata ihmistenvälistä vuorovaikutusta. Esimerkkeinä voidaan pitää Tampereella toimivaa Nykytaiteen keskus Hirvitaloa sekä Helsingin Sosiaalikeskus Satamaa.

Autonomisen kulttuurikeskuksen puolesta on toimittu Turussa jo vuodesta 2006 erilaisin kansalaisvaikuttamisen keinoin aina talonvaltauksesta virallisiin vaikutuskanaviin. Mielestämme vuonna 2011 on korkea aika saada Turkuun tila vapaalle kulttuurille. Tällä vetoomuksella vaadimme kaupungin toimijoilta konkreettisia tekoja autonomisen kulttuurikeskuksen puolesta.

Turun Autonominen kulttuuriyhdistys ry”

Ajatus ilman rahaa elämisestä on kiehtova. On paljon haaveita, joita ei toteuta juuri siksi, että toimeentulo pelottaa. Jos muuttaisin pysyvästi ulkomaille, millä elättäisin itseni? Jos luopuisin asunnostani, joutuisinko taivasalle?

Ohjelma pisti myös miettimään, olisiko kuvatun kaltainen elämä mahdollista meidän kulttuurissamme, jossa arvomaailma tuntuu koko ajan kiristyvän. Toki dokumentin Heidemarie pystyy turvautumaan omaan valkoiseen ja keskiluokkaiseen privilegioonsa aivan toisin, kuin useimmat yhteiskunnassamme ilman rahaa elävät, kuten laitapuolen kulkijat tai romanikerjäläiset.

Kaikesta huolimatta ohjelma inspiroi miettimään elämää ilman kapitalistista voitontavoittelua, omassa elämässä ja laajemmin yhteiskunnassa. Ilman rahaa yhteiskuntamme todennäköisesti perustuisi laajempaan vastavuoroisuuteen ja toisten auttamiseen.

Queer-anarkistina alan tietenkin heti pohtia, mikä rooli kapitalismin tuomalla välineellisellä suhtautumisella toisiimme on queer-ihmisten kohtaamassa syrjinnässä. Kapitalismi, joka pakottaa kaikki puristautumaan valheellisen kunniallisuuden muottiin (tai tulemaan syrjityiksi, kuten esimerkiksi romanikerjäläisille on käynyt), kasvattaa myös “erilaisten” kokemaa syrjintää. Erilaisuutta ei hyväksytä esimerkiksi työmarkkinoilla tai koulumaailmassa.

Olisiko elämämme erilaista, jos kaikki pukeutuisimme freebokseista saamiimme tavaroihin ja luottaisimme toisten hyvyyteen liikkumisessa, asumisessa ja ruuanhankinnassa? Suhtautuisimmeko armeliaammin niihin, joilla ei ole mitään, olivat he kansallisuudeltaan, sukupuoleltaan tai seksuaaliselta suuntautumiseltaan mitä tahansa?

and the same in english:

Hello

I’m making a small anthology of comics and graphical novels from Finland
and Estonia. The subject is queer culture and politics and the
anthology will be shown in an exhibition in Tallinn, called Untold Stories.
The theme of the exhibition is the same as for the anthology:

====
Untold Stories

The exhibition project “Untold Stories. The Queer and the Political”
focuses on the problems and challenges of LGBTIQ movement, exploring the
concepts of gender, body and sexuality from critical angles. The project
will analyze issues regarding the representation of gender and sexuality
in contemporary art, visual culture and the public sphere. A special
focus will be dedicated to the region of Eastern Europe where questions
relating to sexual minorities and gender equality form a battlefield
that is characterized by social conflicts and prejudice.
===

The stories will have english translations if they are not already in
english and the anthology is to come out on the 7th of May. Short texts,
pictures and collages, etc. are also welcome. The preferred language for
texts is english. The size will be A5 and the preferred resolution for images
300. The deadline for submitting works is the 15th of March.

Helping in other ways with the album is also greatly appreciated
(translating, artwork, etc.). Contact me, we’ll be working on the
anthology after the deadline.

This project is self funded, so the result will not be anything expensive
and commercial, on the contrary the goal is to make something that is
easy to manufacture and distribute. That being so, I cannot pay for works
offered, I can only give a platform to tell stories on the subject.

If the anthology ens up becoming very large, I promise to make all participants
handmade books, otherwise a magazine. Also I will give all participants
the digital version of the anthology to be used in any way. I will keep
my right to choose the works accepted, if there is need. But I do not want
to be the sole owner of the anthology.

So participating in any way in it’s making makes you an owner who can do
with it whatever you want. You can make as many copies of it as you like,
sell it, give it out for free, plaster the walls of parliament with
it, etc. – it’s up to you. I can also give advice on how to make copies of
it and bind it, if need be.

So’ if you’re interested, please contact me! Or you can just send
finished works by the deadline to me, either is fine. The address
to send them to is nallem.v[at]gmail.com.

~ Nallem

Paistele vastaan palaa joululomalta ja tarjoaa herkullista vegaaniruokaa ensi sunnuntaina 23.1. Sosiaalikeskus Satamassa, osoitteessa Kyläsaarenkatu 11, Helsinki. Tarjoilu alkaa kello 16.00.

Tällä kertaa kokkailemme mustaa ja pinkkiä ruokaa. Tarjolla on ainakin
mustaa riisiä ja pinkkiä kookoskastiketta
punakaalisalaattia
uunipunajuuria
puolukka-banaanismoothieta ja
lakumuffinsseja.

Sunnuntain tuotot menevät queer-toiminnalle. Tervetuloa!

Olen kirjoittanut konsensuaalisuudesta aiemminkin, ja silloin pohdiskelin enimmäkseen suhdettani ekshibitionismiin ja julkiseen seksin harrastamiseen. Nyt aprikoin erityisesti seksin rajoja, ja oman koskemattomuuden ja itsemääräämisoikeuden eri puolia.

En ole Suomessa törmännyt kovin usein keskusteluun “innokkaasta suostumuksesta” (lol mikä suomennos) eli enthusiastic consent -ajattelutavasta. Se on feministisestä perinteestä lähtenyt ajattelutapa, jonka mukaan seksiä ei erota raiskauksesta pelkästään se, että osapuolet eivät sano “ei” toisilleen, vaan se, että he sanovat innokkaasti “kyllä”.

We need to stop assuming that we can communicate desires through some convoluted dance of subtle cues and half-no’s. Consent should be uncomplicated: only “Yes!” and other such affirmative variants can mean “yes”. This cuts out “misunderstandings” (the common excuse for acquaintance rape), victim-blaming (by placing responsibility on the initiator), and manipulative games (“playing hard to get” has no place in affirmative consent lexicon except in kinky play, and removes yet another excuse for rape).

“Kyllä, minä haluan että sinä teet minulle noin,” “kyllä, tuo tuntuu hyvältä ja haluan sitä,” “kyllä, haluan sinua”. Jos tämä kommunikointi puuttuu, silloin ei harrasteta seksiä.

Keskustelu siitä, ovatko raiskaukset seksiä, on monitahoinen, enkä puutu siihen tässä. Minusta on kiinnostavampaa miettiä yhteiskunnallisia käsityksiä siitä, milloin joku on suostuvainen seksiin, ja milloin ei. Missä kulkee suostumuksen raja?

Usein suostumus on melko tulkinnanvarainen. Esimerkiksi jonkun koetaan haluavan seksiä, koska hän pukeutuu tai käyttäytyy “tyrkysti”. Joissain (hetero)tilanteissa se, jos mies ostaa naiselle juoman baarissa ja nainen ottaa juoman vastaan, tulkitaan siten, että mies haluaa seksiä naisen kanssa ja nainen hyväksyy ehdotuksen. Tai jos lähtee yhdessä jatkoille jonkun kanssa, se tarkoittaa suostumista seksiin. Tai samassa sängyssä nukkuminen on merkki halusta harrastaa seksiä. Tulkintoja on monia, ja väärintulkinnan vaarat ovat ilmeisiä.

Enthusiastic consent -ajattelussa puolestaan tulkinnanvaraa on paljon vähemmän: ainoastaan se, mikä on julkilausutusti ja selvästi ok, on ok. “Ehkä” ei kelpaa.

Samalla lähestymistapa pistää seksin harrastajat pakkotilanteeseen, jossa seksistä on keskusteltava ja sovittava. Etukäteen. Jälkikäteen kyseleminen, “oliks se ok mitä tein?” ei riitä.

Minusta enthusiastic consent -lähestymistapa heittää tärkeän haasteen. Seksistä on pystyttävä puhumaan, ennen kuin sitä voi alkaa harrastaa. Kuinka moni omista seksikokemuksistani olisi jäänyt kokematta, jos olisin noudattanut ohjetta? Aika moni, luulisin. Moniko niistä oli hajottava ja olisi ollut parempi, jos ne olisivat jääneet kokematta? Hmm.

On sellaisia ikiä, jolloin sukupuolen kyseenalaistaminen ja sukupuolettomuus ovat helpompia toteuttaa, kuin toisenikäisenä. Erityisesti koin vapauden tunnetta lapsena, kun sain elää ilman vaaleanpunaisia hörhelöitä ja vauvanukkeleikkejä huolimatta biologisesta sukupuolestani. Kun olin lapsi ja teini-ikäinen, en kokenut vahvaa sukupuoleen pakottamisen tunnetta.

Nyt vanhempana on toisin. Koska en ole koskaan voinut identifioitua naiseksi, tuntuu vaikealta miettiä, mitä minusta oikein tulee vanhenemisen myötä. Mieheksi en rupea, ja androgyyniksi olen liian feminiininen.

Yleensä minulle ei tuota vaikeuksia tulla luetuksi sosiaalisissa tilanteissa syntymäsukupuoleni mukaisesti, mutta itseidentifioitumisen kannalta olen ollut vaikeuksissa koko ikäni. Naiseus ei ole minun juttuni.

Entä mitä vaihtoehtoja minulla on? Millaista on genderqueer feminiinisyys ilman naiseutta? Entä femmeys? Onko minun vanhemmiten alistuttava siihen, että jalkojeni välistä löytyvä elin määrittelee sukupuoleni? Kummasta oikein kriiseilen, ikääntymisestä vai sukupuolesta?

Uskon, että kun pääsen “kolmanteen ikään”, sukupuolittamisen paine taas vähenee. Siihen asti on vain tasapainoteltava.

Muu, mikä? (PDF)

Tärkeä asia, propsit takana olevalle työryhmälle.

Olen saanut kutsuja akateemisen väen illanistujaisiin, kuten Vastakarvan järjestämille Naistutkimuspäivien varjoillallisille.  Ilokseni olen huomannut, että akateemiset kekkerit tuntuvat minusta entistä vieraammilta. Iloitsen siitä siksi, että tämä osoittaa minun päässeen omaan tavoitteeseeni. Motiivini kirjoittaa juuri Kummakerhossa queeristä lähtee erityisesti halusta kirjoittaa queeristä ei-akateemisesti.

Tällä en tarkoita vähätellä akateemiselta pohjalta rakentuvaa toimintaa tai tapahtumia. Se vain ei tunnu olevan minun tapani keskustella ja toimia. Itse haluan, että omat toimintatapani ovat kiinni omassa elämässäni ja arjessani, siinä mikä tuntuu oikealta, eikä siinä mikä on vallitsevan akateemisen diskurssin mukaista.

Olen todella iloinen viime aikoina syntyneistä ei-akateemisista queerprojekteista, joita on pulpahdellut esiin eri kaupungeissa.

Nyt voisinkin käyttää tilaisuuden listata suosikkitapahtumiani:

Peijakas! -klubi Helsingissä

Qlub Turussa

Queer-kerho Tampereella

Qupla -kahvila Helsingissä

Vinokino

Kiitos kaikille järjestäjille ja toimijoille. Arvostan.

Kokoonnumme Rotuaarin aukiolla. Rotuaarin lavalla pidetään puheenvuoroja, minkä jälkeen kulkue järjestäytyy. Marssi lähtee liikkeelle klo 17.00 ja kulkee reittiä Rotuaari – Saaristonkatu – Isokatu -Pakkahuoneenkatu – Rotuaari.

Marssin jälkeen Rotuaarilla vielä musiikkia, infoa, keskustelua sekä kahvia ja teetä.

Tule mukaan!

Minua ilahdutti kun työryhmässä oli niin paljon avoimesti keskustelevia ihmisiä, ja kun kaikilla tuntui olevan vilpitön kiinnostus tämän aiheen esiinnostamiseksi. Erityisen hyvä oli, kun paikalla oli ihmisiä, jotka järjestävät queer-tapahtumia muualla Suomessa. Kaikki tapahtumajärjestäjät joutuvat käymään samat keskustelut läpi, miten tuottaa tapahtumien osallistujille turvallisempi olo, miten suhtautua häiriöihin ja konflikteihin, miten neuvotella biletilan henkilökunnan kanssa jne.

Monet tapahtumat ovat käyttäneet suomennettuna Kööpenhaminan Queer-festivaalien turvallisempien tilojen manifestia. Käytännön tapahtumajärjestely on usein sen verran hektistä puuhaa, että järjestäjänä ei vain ehdi paneutua tarpeeksi periaatteellisiin keskusteluihin, mikä on perseestä. Työryhmän aluksi kritisoitiin Oudelmassakin käytettyä tekstiä, ja aiheesta.

On aina ongelmallista ottaa valmiiksi kirjoitettu teksti käyttöön muokkaamatta tai käsittelemättä sitä millään lailla yhdessä tapahtuman osallistujien kanssa. Omaehtoisissa tiloissa ei pitäisi olla hierarkisia rakenteita joissa tapahtuman järjestäjät sanelevat muille miten tilassa tulee käyttäytyä. Ohjeet pitäisi muodostaa yhteisesti.

Tietenkin täysin hierarkiaton tila on utopia, dominoivathan puheliaimmat ihmiset työryhmässäkin käytyä keskustelua. Tapahtuman iltabileissä kokeiltiin käytäntöä, jossa jokaisen sisääntulijan piti lukea tapahtuman yhteisesti muodostetut säännöt paperilta ja tietää vastaus tekstistä esitettyyn kysymykseen. Tällä tavoin kaikki sisääntulijat ainakin symbolisesti hyväksyivät tilaa määrittävät säännöt.

Koska en halua kirjata luottamuksellisessa keskustelussa käytyjä asioita tähän, nostan vain esiin muutamia mieleeni jääneitä kysymyksiä.

Onko edes järkevää puhua “turvallisuudesta”? Itsellä siihen ainakin yhdistyy myös ikäviä valvontakameroihin, poliiseihin ja vartijoihin liittyviä keskusteluja. Turvallisuutta käytetään usein iskusanana, jolla voidaan perustella kaikenlaista sotimisesta naapureiden kyttäämiseen. Olisiko parempi puhua “viihtyisyydestä” jos puhutaan siitä, miten kaikki voisivat kokea olonsa miellyttäväksi tietyssä tilassa? Vai laimentaako tuollaisen sanan käyttö sen tosiasian, että usein turvallisempien tilojen keskusteluissa keskustellaan myös aidosti pelottavista lähentely- ja häiriköintitapauksista, joissa uhrin asemassa olevan turvallisuudentunne, ei vain “viihtyvyys” aidosti järkkyy.

Millaisia konkreettisia keinoja voidaan käyttää turvallisuuden lisäämiseksi? Miten jokainen tilassa oleva voi vaikuttaa esimerkiksi huomaamaansa häiriötilanteeseen? Käyttäytymismallit pitäisi miettiä etukäteen, koska ainakin itse reagoin huonosti spontaaneissa tilanteissa. Minun  pitää miettiä tarkkaan etukäteen miten toimia, etten aidossa tilanteessa vain jähmety paikalleni. Tällaisen Action Planin muodostaminen olisi todella tärkeää.

Miten reagoida tilanteissa, jossa epäkunnoittava käytös liittyy esimerkiksi yhteisön omiin normeihin (tässä tapauksessa queer-yhteisön)? Jos oletetaan että aggressio tulee yhteisön ulkopuolelta, puuttuminen “kaverin tekemään” tai muuten yhteisön sisäiseen keskusteluun liittyvään häiriköintiin on paljon vaikeampaa.

Olen todella iloinen että järjestimme työryhmän aiheesta, harmi vain etteivät kaikki voineet osallistua siihen. Minusta on kuitenkin tärkeää että pelkkien seinillä lukevien manifestien sijasta käytiin oikeaa keskustelua siitä, mitä tilassa saa ja ei saa tehdä, sekä miksi.

Omien ajatusten pohjaksi voi käydä lukemassa eri ryhmien käyttämiä turvallisempien tilojen tekstejä:

Paistele vastaan, Helsinki

Qlub, Turku

//OUDELMA – Queer-toimintapäivä kaikille sukupuolille ja sukupuolettomuuksille//

Sosiaalikeskus Satamassa lauantaina 16.10.

Päivällä on työryhmiä klo 12-20
…Työryhmien aikataulut päivittyvät myöhemmin

Iltabileet klo 21-> Peijakas! -klubin tueksi.
Esiintyjät päivittyvät myöhemmin.

//OUDELMA – Queer Action Day for all genders//

In Social Centre Satama on Saturday 16.10.

There will be workshops at 12-20
Schedule tba.

And a soli party for the Peijakas! collective from 21->
Performers tba.

HUOM. ATTENTION! We are hoping to provide interpretation for the whole day.

So if you feel like contributing, please email oudelma@gmx.com and let us know if you could translate during the event!

Suggested languages:

Finnish-English
Finnish-Swedish
Finnish-Italian
Finnish-Spanish

etc.

Turvallisempien tilojen manifesti (Safer Spaces manifesto, English below)

Toivomme että kaikki queer-toimintapäivän osallistujat ottavat huomioon “Safer Spaces” (”Turvallisempien tilojen”)-käytännöt.

Kun puhumme turvallisemmista tiloista, tajuamme ettei mikään tila voi olla täysin turvallinen kaikille. Queer-toimintapäivä on DIY-tapahtuma joten turvallisempien tilojen luominen kuuluu kaikille.

Queer-toimintapäivän aikana ei hyväksytä epäkunnioittavaa käytöstä queeriyttä kohtaan!

Täällä ei hyväksytä rasismia, ageismia, seksismiä tai mitään muuta epäkunnioittavaa käyttäytymistä tai kieltä. Ota vastuu fobioistasi (seksismi, rasismi, ageismi, ableismi, fatfobia, homo/bi/trans/inter/heterofobia, kinkfobia, aseksuaalisuuden pelko jne.)

Väkivaltaa ei hyväksytä!

Jokainen ryhmä tai yksilö joka käyttäytyy väkivaltaisesti – tappelee, ahdistelee, uhkailee tai häiritsee muita, voidaan häätää paikalta. Jos olet häirinnyt jotakuta, älä oleta että sinulla on tasa-arvoinen oikeus osallistua. Jos tiedät ettet pysty käyttäytymään järkevästi humalassa tai huumeiden vaikutuksen alaisena, ole selvinpäin!

Erilaisilla ihmisillä on erilaiset rajat.

Useimmat haluavat eri asioita eri aikaan, tai eri asioita erilaisilta ihmisiltä. Älä oleta mitään ihmisten rajoista tai tarpeista. Seuraa ruumiinkieltä. Jos joku kääntyy sinusta poispäin, välttää katsekontaktia, näyttää vaivautuneelta, kyllästyneeltä tai keksii tekosyitä päästäkseen pois tilanteesta, tämä on usein merkki siitä etteivät he halua olla kontaktissa.

Kysy aina lupaa ennen kuin kosket ketään – mikä tahansa muu kuin KYLLÄ tarkoittaa EI!

Kukista ennakkoluulot:

Usein ajattelemme, että erilaiset vaihtoehtoiset tilat ovat vapaita
valtakulttuurin arvoista ja ennakkoluuloista. Aktivistiyhteisöt
kuitenkin kantavat mukanaan samoja ennakkoluuloja kuin
valtakulttuuri. Jos haluamme rohkaista ihmisiä ilmaisemaan radikaalisti erilaisia mielipiteitä, valintoja ja taktiikoita, meidän on käsiteltävä näitä ennakkoluuloja. Tämä tarkoittaa että meidän ei pidä pyrkiä hiljentämään erilaisia mielipiteitä, tai ihmisiä.

Meidän on tutkittava ja tiedostettava millä tavoin tilat voivat olla syrjiviä eri ihmisiä kohtaan, ja käsitellä ongelmakohtia avoimesti.

Älä oleta – kysy.

Kaikki identiteetit ovat itseluotuja. Älä oleta tietäväsi toisten
ihmisten sukupuolta, etnisyyttä, seksuaalista suuntautumista,
poliittista kantaa, tai mitään muutakaan. KYSY, KUUNTELE ja KUNNIOITA sitä mitä toiset sanovat.

Queerit tilat ovat myös paikkoja joissa voi haastaa oman viturallaan olevan sukupuolisosialisaationsa. Mieti tätä myös tehdessäsi päätöksiä siitä mitä teet tässä tilassa.

TARVITSETKO TUKEA?

Jos koet tai näet mitään käytöstä mikä ylittää sinun rajasi, tai saa
sinut tuntemaan olosi epämukavaksi, voit ottaa yhteyttä vastuuhenkilöihin, jotka tunnistat siitä että heillä on vaaleanpunainen nauha.

Huomioi että eri ihmiset toimivat vastuuhenkilöinä eri aikoina. Tapahtuman alussa/aamulla kaikki tapahtuman/päivän aikana toimivat vastuuhenkilöt esittäytyvät.

Me emme ole asiantuntijoita, tai erikseen koulutettuja. Me teemme
parhaamme tarjotaksemme yhdessä tukea ongelmatilanteissa. Se
mitä voimme tarjota on rajallista. Vakavamman tilanteen tai trauman kohdalla voi olla parempi hakea apua tilan ulkopuolelta.

And the same in English

We hope that everyone at the Queer Action Day is made aware of the idea of ‘Safer Spaces’. We say ’safer’ realizing that no space can be entirely safe for everyone.

The Queer Action Day is a DIY event so its up to all of us make it a Safer Space for all. We are asking people to be proactive in creating a safer space. Also, take responsibility for your own safety and get help if you need it!

Queers will not tolerate Disrespect for Queers at the Queer Action Day! This is no space for for being racist, ageist, sexist or any other behavior or language that may perpetuate oppression. You are expected to take responsibility for all your isms and phobias (sexism, racism, ageism, ableism, fatphobia, homo/bi/trans/intersex/heterophobia, kinksexphobia, asexphobia, classism and all the other hierarchical shit that’s out there).

Violence will not be tolerated at the Queer Action Day. Any group or individual engaging in violent behavior such as- fighting, sexual assault, threats, harassment- can be thrown off the site. This space aims to be survivor centric/survivor oriented so don’t expect equal rights to participate if you have perpetrated non-consensual violence. If you know or have been told that you become violent or disrespectful under the influence of alcohol or other drugs please do not drink or do drugs while you are here.

Pay attention to boundaries

Different people have different boundaries when it comes to personal space and physical contact. Most of us want different things at different times, or different things from different people, Please do not make assumptions about peoples comfort or desires. Watch peoples body language. If someone is continuously turning away from you, avoiding eye contact, crossing their arms when you speak to them, looking awkward, bored or making excuses as to why they need to be away from you, this is often a good indicator that they are saying back off.

And remember always get explicit verbal consent before touching someone- anything but YES means NO!

Subvert prejudice :

We may like to think of the Queer scene as an `alternative’ space where people reject the prejudices and socialization of ‘mainstream’ societal values. But activist communities often carry the same prejudices as the so-called mainstream and we all need to address this. We want to encourage the expression of radically different opinions, choices and tactics at the Queer Action Day, which means we must work hard not to silence each other. This includes engaging with others outside of a “radical clique” and relating to all sorts of people in honest, radical, and non-discriminatory ways.

Let’s aim to explore and acknowledge the subtle (and not so subtle) forms of prejudice with in the space and tackle them head on.

Don’t assume -ask

All identities are self defined. Don’t presume you know someones gender, ethnicity, sexual preference, political positions or anything else to do with their identity. ASK, LISTEN and RESPECT what you hear.

The Queer Festival is also a place to challenge our own personal fucked up gender socilaization. Think about this also when you make decisions about what you do at the Queer Action Day and challenge yourself!

NEED SOME SUPPORT?

If you experience or witness any behavior that crosses your boundaries or makes you feel uncomfortable or if you feel like you would like to talk to someone, please approach someone with a pink ribbon on. Note different people will wear the ribbons at
different times, but people will introduce themselves in the beginning.

We are not professionals or trained in this. We will do our best
collectively to offer problem solving support at the event, but it
may be worth seeking support outside the festival for trauma.

facebookissa

Sitten luin aiheeseen liittyviä kritiikkejä, mm. tämän Ihan kuin normaalit, jota haluaisin tässä kommentoida. Olen kyllä kirjoittajan kanssa samaa mieltä monesta asiasta, kuten siitä ettei avioliittolakien ajaminen ole minullekaan kovin tärkeä poliittinen agenda, johon voimiani tuhlaisin. Mieluummin kampanjoin vaikka dark roomien palauttamisen puolesta tai järjestän seksibileitä. Lisäksi minua ärsyttää suunnattomasti monien “vähemmistöryhmien” (homot, lesbot, kinkyt jne..) tarve puolustella miten “normaaleja ihmisiä” he kaikin tavoin ovat.

Sen sijaan on pakko kommentoida sitä, miten uuskonservatiivisesti kirjoittaja itse suhtautuu avioliittoinstituutioon (tässä puhun avioliitosta institutionaalisesta näkökulmasta, ja siksi käytän tekstissä termiä “avioliitto” vaikka sen voisi yhtä lailla korvata “rekisteröidyllä parisuhteella” tekstin ymmärrettävyyden muuttumatta). Aivan kuin kaikki menisivät avioliittoon konservatiivisesta ikuisen rakkauden ajatuksesta, tai legitimoidakseen seksielämänsä. Minusta se tuntuu sangen etuoikeutetulta positiolta kirjoittajan taholta.

Oma lähtökohtani avioliittoon on, että se on juridis-ekonominen sopimus (tällä hetkellä) kahden luonnollisen henkilön ja valtion välillä, taaten tiettyjä oikeuksia suhteessa valtioon. Näitä ovat vaikkapa kansalaisuusoikeudet, kun kyse on siirtolaisuudesta, perimisoikeudet, ja tietyissä tapauksissa juridisesti tunnustetun suhteen esimerkiksi lapseen.

Ylioppilaslehden artikkelissa minua ärsytti HeSetan edustajan lausunto

”Vaikutelmani on, että polyamoria on suurimmalle osalle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöstä aika vieras ilmiö ja kysymyksenä yhtä ristiriitainen kuin heteroväenkin keskuudessa”, Helsingin seudun Setan puheenjohtaja Kerttu Tarjanne sanoo.

En tiedä onko Tarjanne vai toimittaja itse tässä sekoittanut polygamian (jota juttu käsittelee) ja polyamorian eli monirakkaudellisuuden, mutta seksuaalivähemmistöjen parissa ei useinkaan ole samanlaista monosuhteisuuden oletusta kuin heteromaailmassa (vaikka sellainen ihanne voikin olla). Minusta Tarjanne olisi voinut hyvin tässä yhteydessä nostaa esiin sateenkaariperheiden aseman, ja puhua esimerkiksi siitä, miten monenkeskinen avioliitto voisi merkittävästi parantaa  moniapilaperheiden lasten oikeuksia kaikkiin vanhempiinsa. Nykyisessä lainsäädännössä kun juridinen vanhemmuus usein saavutetaan avioliiton kautta, ja tilanteessa jossa lapsilla on useampia kuin kaksi vanhempaa, heillä ei ole mitään juridista oikeutta (esimerkiksi perimis- tai eron jälkeistä tapaamisoikeutta) niihin vanhempiin, jotka ovat juridisen siteen ulottumattomissa.

Ei ole siis queerpoliittisesti merkityksetöntä, kuka sanoo tahdon ja kuinka monen kanssa. Seksin legitimoinnilla ei näissä oikeudellisissa kuvioissa ole mitään merkitystä.

Queeraktivistina toki tärkeä kysymys on myös queernormatiivisuus eli se, miten monet queer-piireissä suhtautuvat avioliittoon yhtä konservatiivisesti kuin Katri Immonen – aivan kuin naimisiin mentäisiin rakkaussuhteen legitimoimiseksi. Itse pidän rakkaudesta naimisiinmenoa kuriositeettina, ja kannatan kaikenlaisia järjestelyjä joissa avioliittoa käytetään omien juridisten oikeuksien ajamisen keinona.

Anna Kontulan sanoin

Jos taas avioliitto mielletään aikuisten ihmisten maalliseksi sopimukseksi, silloin ei ole mitään syytä rajata sitä sukupuolten tai sopijapuolten määrän mukaan. Silloin kyseessä olisi kahden tai useamman, miehen tai naisen keskinäinen sopimus, jolle joissakin tapauksissa voitaisiin erikseen hakea kirkollinen siunaus.

Naisviha on homofobian moottori. Naiseus merkitsee näille miehille heikkoutta, erilaisuutta, viekkautta, ailahtelevaisuutta, ja himoa. Kuitenkin he haluavat itselleen naisen, joka on uskollinen, vakaa, hyvä äiti, turvallinen. Hyvät naiset ovat perhettä: vaimot, äidit, siskot. Huonot naiset ovat niitä, joita kouritaan ja joille huudellaan kadulla: huoria, feministejä ja lesboja. Raja hyvän ja huonon naisen välillä on hiuksenhieno ja häilyvä samoin kuin ero miehen ja homon väillä – vaimosta voi hetkessä tulla huora samoin kun miehestä homo.

Naiseus ja naiset ovat siis heille kaksi eri asiaa: jokaisessa naisessa asuu naiseuden perkele, mutta jotkut naiset ovat kesyttäneet oman naiseutensa ja tulleet hyviksi. Homouteen liittyy sama ristiriitainen kaksinaisuus: homot ovat miehiä, siis luonnostaan hyviä, mutta heissä asuu naiseuden perkele. Homot ovat homofoobikoille pettureita jotka antavat toisten miesten kohdella heitä kuin naisia. Homoja kohtaan kohdistettu väkivalta on yritys luoda selkeä raja oman sosiaalisen piirin ympärille ja puhdistaa oma pesä niistä, jotka yrittävät rapauttaa miehisen miehen sosiaalista valtaa.

Homoja vihaavat keskittyvät usein kuvailemaan miesten välisiä seksiakteja ja sitä, kuinka miesruumista penetroidaan eri tavoin. Penetroija esiintyy kuvailuissa pelkkänä peniksenä samoin kuin miespuoliset pornonäyttelijät keskivertopornossa, ja homous rakentuu siten passiiviseksi vastaanottamiseksi. Tällainen passiivinen vastaanottaminen on heidän mielestään naismaista – he näkevät naisten seksuaalisuuden vastaavasti passiivisena ja miehen toiminnasta riippuvaisena. Homous edustaa homofoobikoille maskuliinisuuden poissaoloa, mieheyden tuhoutumista, miesruumiin feminisoimista, ja he pelkäävät erityisesti sitä, että heidän ruumiinsa eivät ole enää näkymättömiä vallan ja voiman keskuksia vaan samanlaisia ihmisruumiita kuin muutkin.

Nämä heteromieheyden supersankarit eivät halua antautua kenellekään. He eivät osaa nauttia oman kehonsa kauneudesta eivätkä siitä, että tuntevat olevansa haluttuja. Sosiaalisen aseman tuoma valta on ainoa partnerin houkuttamiseksi käytettävä asia, sillä naisten ja homojen kauhistuttava esiinmarssi on tehnyt kaikesta muusta akkamaista puuhastelua, kaikesta paitsi ehkä autojen rassaamisesta, ja senkin ovat pehmeät perheenisät volvoillaan tuhoamassa.

Homofoobikot ovat heikkoja ja epävarmoja ihmisiä jotka yrittävät peittää omaa tyhjyyttään ripustautumalla yltiömaskuliinisuuden ja nationalismin löysään hirteen. He ovat sokeita elämänsä todellisuudelle ja surevat loputtomasti sitä, etteivät syntyneet maailmaan jossa ihonväri ja sukupuoli takasivat onnen maailmassa. Tämä kuviteltua menneisyyttä kohtaan tunnettu nostalgia kumpuaa tyytymättömyydestä nykyhetkeä kohtaan – nykyhetken kauhukuvien vastapainoksi luodaan menneisyyteen valkoisten heteromiesten paratiisi, jossa naiset odottavat tippa silmässä urhoaan huorista kotiin valjunlämpimän uuninpankon äärellä kutoen esikoispojalle villasukkia. Heille luvattiin niin paljon, ja todellisuus on antanut heille niin vähän!

Pajunen oli ilmoittanut Sataman väelle, että ellei talo häädä pihassaan majoittuvia romaneja, kaupunki häätää koko talon. Vapaa Katto Ry.n tiedote antaa laajemman taustoituksen asiaan. Aiemmin Pajunen on ilmoittanut, että ei pidä kerjäämistä osana “suomalaista kulttuuria“.  Tämä rasistinen ajattelu lienee ponnikkeena myös tämänhetkisiin häätöuhkauksiin. Butler tuskin olisi tukenut Helsinginkään Prideja, jotka nostivat kyseisen politiikon parrasvaloon puhdistamaan kilpeään asiaa sen enempää miettimättä. Ehkä Hesetan mielestä rasismi on ok, jos ei ole samalla homofobinen?

Samaan aikaan kaupungin on täyttänyt Helsinki Gay Friendly City -mainokset. Epäilemättä ei auta olla ‘gay’ Satamassa, sillä romanien ja talonvaltaajien kohdalla Pajunen tuskin on miettinyt sitä homoystävällistä toimintaa ja tapahtumia, jota kyseisessä lafkassa on järjestetty.

Viimeisen vuoden aikana Helsingissä homoystävällisyydessä on kunnostautunut mm. lääninhallituksen sosiaali- ja terveyslautakunta kieltämällä Herculeksen dark roomit, kaupungin liikuntatoimiet yrittämällä estää Uskalla kampanja, Helsingissä majaansa pitävä Maahanmuuttovirasto, joka yritti käännyttää homomiestä maahan jossa avoimesti vainotaan homoja, sekä monia muita tapauksia, mm. julkinen terveydenhuolto, joka on estänyt lesboparilta hedelmättömyyden tutkimukset sillä perusteella että he eivät ole heteroita.

Kuka on se ainut gay kaupungissa, jota kohtaan tämä kaupunki on jotenkin ystävällinen?

Vuosi sitten sain laitettua valmiiksi nämä sivustot, mutta se ei tietenkään ollut tämän projektin alku. Kuten sillon totesin, Kummakerho lähti liikkeelle keskusteluista. Halusta keskustella julkisesti niistä asioista jotka kiinnostivat ja koskettavat. Tilan tarpeesta, joka silloin tuntui hukkuvan Setan luoman homonäkökulman ja homobaarien biletyskulttuurin välimaastoon. Sekä myös tilasta, joka ei tee linjauksia itsessään – jossa erimielisyydet ovat sallittuja ja jopa toivottuja.

Ja minusta tuntuu, että Kummakerhon lehti ja foorumi ovat luoneet tätä tilaa osaltaan queerfeministiselle keskustelulle. Kuten yhtälailla Peijakas!, Feministinen kahvila, Feministinen kollektiivi, Prinssit, sekä monet muut toimijat ja alustat. Toivon myös, että Kummakerho pystyy osaltaan auttamaan muita toimijoita queerfeministisessä toiminnassa. Tila tuntuu olevankin suurimpia rajoitteita monille ruohonjuuritason feministisille projekteille, kuten myös suurelle osalle Kummakerhon sisällä syntyvistä projekteista.

Kummakerhon idea tuntuu HLBT kentällä olevan monella tapaa vallankumouksellinen. Aina silloin tällöin kuulee “kummakerhon kannasta” tai “näkemyksistä”, mutta haluan painottaa että sellaista ei ole olemassa. Siis yli queerin, eli kaikenlaisen pervouden ja kummallisuuden käsittelyn.

Kummakerho seuraa anarkistista tiedonvälitysperinnettä. Vastaavasti kuin esimerkiksi Takussa, Infoshopissa, tai Indymediassa Kummakerhossakin on tarkoitus luoda tila keskustelulle sen sijaan että se toimisi äänitorvena. Ei ole siis tarkoituskaan luoda mitään kantaa, vaan antaa erilaisille näkökulmille mahdollisuus tulla kuulluksi julkisesti ja tasavertaisesti. Olen osaltani pyrkinyt luomaan Kummakerhosta mahdollisen avoimen tilan. Siinä on aina parantamisen varaa, minkä takia palaute on aina erittäin tervetullutta!

Minua on usein harmittanut, kun en itse ole kerennyt kirjoittaa tai saanut ajoissa tietoa tapahtumista, uutisista tai teoksista joita olen pitänyt kiinnostavina. Mutta silloin joku aina huomaa muistuttaa siitä, ettei minun ole tarkoituskaan tehdä kaikkea. Että jokainen juttu mitä en kirjoita on minulle enemmän aikaa kirjoittaa kunnolla ja rakkaudella se juttu minkä kirjoitan ja myös mahdollisuus jollekin toiselle kirjoittaa juuri siitä mistä minä en kerkeä.

Samoin joskus kummakerhon sivuilla käydyt riidat ovat lannistaneet, mutta silloin minua on muistutettu siitä että eihän monista näistä asioista ole aiemmin näin avoimesti puhuttu. Ja niinhän se on, akateemiset keskustelut ovat hyvin rajattuja, samoin järjestöjen sisäiset keskustelut, sekä julkisissa medioissa käydyt. Eikä mikään niistä ota lähtökohdakseen äänien moninaisuutta samalla tavalla kuin tälläiset ruohonjuuritason ja/tai anarkistiset projektit.

Ja silloin myös vääjäämättä törmäävät erilaiset näkökulmat – mikä ehkä valaisee myös niitä kantoja paljon paremmin kuin mikään manifesti tai luento voisi. Se antaa myös mahdollisuuden nähdä maailma hetken aikaa jonkun toisen silmin, sekä saada joku muu näkemään oma näkökanta asioihin. Sekä oppia että opettaa.

Kiitos siis kaikille osallisille, sekä lukijoille, kirjoittajille että kommentoijille. Ja tietty helvetin perverssiä juhannusta kaikille karvoihin katsomatta ja toivottavasti näemme 30.6. queerpiknikillä!

Judit Butler on kieltäytynyt ottamasta vastaan Berliinin Prideilla Kansalaisrohkeuspalkintoa, sillä pitää Berliinin Pride järjestäjiä liian rasistisina. Sen sijaan Butler ehdotti Palkintoa paikallisille rasisminvastaisille järjestöille, kuten Suspect, LesMigras, ReachOut, sekä GLADT. Teko josta Pride järjestäjät kieltäytyivät, kieltäen myös Butlerin väitteet.

Butler myös huomautti, että ei pelkästään homot, vaan myös bi-, trans ja queer ihmisiä voidaan käyttää hyväksi sodankäynnissä viitaten Berliini Pride järjestäjäjärjestöissä ilmeisesti vallalla olevaan homonationalistiseen ajatteluun, jolla rasismia perustellaan maahanmuuttajien väitetyllä homophobialla. Asiasta laajempi lehdistötiedota järjestöltä Suspect (sama englanniksi).

Butlerin tempaus ei ole ensimmäinen laatuaan, aiemmin tänä vuonna Toronto Prideilla monet palkintojen saajat vastaavasti palauttivat saamiaan palkintoja saatuaan tietää Pride järjestäjien kieltäneen Israelin Palestiinan vastaista politiikkaa kritisoivan blokin (katso video tapahtumasta). Myös Suomessa Pride järjestäjät ovat pyrkineet estämään rasismin vastaisia ryhmittymiä osallistumasta kulkueeseen, kuten viime vuoden Homo Suomi -teemaa kritisoineen Queers Against Borders ryhmittymän, jonka jäsenet kietläytyivät poistumasta ja kulkivat kulkueen hännillä.

Jos konsensuspäätöksenteko ja hierarkiattomat järjestäytymismallit kiinnostavat, suosittelen lämpimästi tutustumaan muutenkin Seeds For Change -sivustoon!

Hierarkiattoman päätöksenteon ja konsensuksen pohjimmaisena ajatuksena on, että jokainen läsnäolija saa yhtäläisen mahdollisuuden vaikuttaa häntä koskeviin asioihin. Kaikkia kuunnellaan, ja jos tilanteessa on läsnä jokin valtasuhde (kuten fasilitaattorin valta tai ryhmäkeskusteluissa usein niin yleinen äänekkäimmän puhujan valta), tämä tilanne tiedostetaan ja se pyritään ratkaisemaan erilaisin keinoin. Valtasuhteiden tunnistaminen, hierarkioiden purkaminen ja kaikkien osapuolten yhtäläinen huomioiminen ovat mielestäni anarkismin perusperiaatteita.

Tässä muutamia käytännöllisiä ohjeita konsensuksen saavuttamiseksi kokous- tai keskustelutilanteessa:

Konsensuksen ytimessä on ajatus siitä, että ihmiset toimivat yhteistyössä toistensa kanssa ennemmin kuin sodassa toisiaan vastaan. Konsensuspäätöksenteossa etsitään sellaista ratkaisua, joka toimii kaikille – jokaiselle yksilölle, unohtamatta yhtäkään vähemmistöä. Demokratiassa on aina ulkopuolelle jäävä oppositio, joka ei pääse vaikuttamaan enemmistön jyräämään päätökseen. Konsensuksessa ei ole kyse kenenkään jyräämisestä, vaan kaikkien osapuolten huomioimisesta.

Konsensuksen saavuttamiseksi kaikilla on oltava selkeä ajatus yhteisestä päämäärästä, ja halu toimia sen saavuttamiseksi. Yhteinen päämäärä voi olla vaikka yhteinen toteutettava projekti, tai esimerkiksi halu tehdä jostakin tilasta turvallinen kaikille osapuolille. Tämä päämäärä kannattaa pitää mielessä ja muistuttaa itseään siitä aika ajoin.

Konsensus vaatii kaikkien yhteistyöhalua. On pystyttävä luottamaan siihen, että kaikki kunnioittavat toistensa oikeuksia.  Jokaisen täytyy sitoutua olemaan rehellinen ja kuuntelemaan toisia. Omasta kannasta on myös voitava luopua, oltava avoin vaihtoehdoille ja arvioitava omia tarpeita ja haluja kriittisesti.

On hyvä pystyä erottelemaan omat halut (mitä haluaisin, että tapahtuisi) omista tarpeista (mikä on välttämätöntä, jotta voin elää päätöksen kanssa). Seeds for Change-sivustolta kopioitu sipulikuva symboloi tätä.

Konsensuspäätöksenteko vie aikaa. Se on prosessi, jossa luottamus rakennetaan ajan kanssa. Konsensus ei välttämättä myöskään toimi kaikissa tilanteissa. Esimerkiksi silloin konsensukseen pääseminen on mahdotonta, kun toimijat eivät luota toisiinsa ja uskalla kertoa avoimesti omista haluistaan ja tarpeistaan.

Konsensuskeskustelussa turvallisen ilmapiirin luominen on tärkeää. Kenenkään ei pitäisi pelätä mielipiteensä ilmaisua. Kaikkien oikeutta omaan katsantokantaansa ja mielipiteisiinsä on kunnioitettava. Erilaiset asiat loukkaavat erilaisia ihmisiä, ja näistäkin on voitava keskustella.

Konsensus vaatii aktiivista toisten kuuntelemista, selvennyksen kysymistä jos joku asia jää epäselväksi, ja avoimuutta hyväksyä toisten omasta erivätä kannat. Keskustelijoiden tulisi olla valmiita työskentelemään sellaisen ratkaisun löytämiseksi, joka on paras mahdollinen tilanne (win-win) kaikille, ei vain yhdelle yksittäiselle keskustelijalle.

Itse puhuessa omat mielipiteet ja katsantokannat tulee selittää selkeästi. Muita tulee kuunnella ja aidosti ymmärtää heidän kantsantokantaansa, eikä vain odottaa omaa puheenvuoroa (ns. kuurojen dialogi). Toisten päälle ei tule puhua; itsehillintä on tärkeä konsensuksen saavuttamisessa. Vaikka joku idea ei olisi omasta mielestä paras mahdollinen, ehkä se toimii hyvin ryhmälle? On kysyttävä rehellisesti itseltään, voiko elää ehdotuksen kanssa.

Ja lopuksi:

Erimielisyydet eivät ole konsensuksen vastakohta. Jos konsensukseen päästään liian helposti, se saattaa itse asiassa olla merkki siitä etteivät kaikki keskustelun osapuolet uskalla ilmaista oikeita tunteitaan ja tarpeitaan. Konsensus ei tarkoita, että kaikki olisivat yhtä mieltä, vaan että kaikki eriävätkin mielipiteet otetaan huomioon ja pyritään löytämään ratkaisu, jonka kanssa jokainen voi elää.

Baltic Priden tukimielenosoitus lauantaina 8.5.2010 klo 11.00-11.30

Baltic Priden marssi Vilnassa on määritelty alkamaan klo 12. Sen takia Helsingin tukimielenosoitus pidetään jo klo 11.00-11.30  (ei klo 12.00)  Teemana on “Sateenkaarilipputapahtuma”. Paikka on Liettuan suurlähetystö Rauhankatu 13 Säätytalon takana puiston pohjoisreunalla.

Tervetuloa kaikki mukaan sateenkaarilippujen ja muun rekvisiitan kanssa, jos sellaista löytyy.

Amnestyn HLBTI-ryhmä
psta Pertti Korpinen
pertti.korpinen(at)saunalahti.fi

Taustatietoa

Vilnassa Baltic Pride, Helsingissä sateenkaarilipputapahtuma

Liettuan pääkaupungissa Vilnassa oli lokakuun lopulla 2007 eurooppalaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kattojärjestön ILGA Europen vuosikonferenssi. Konferenssin ohjelmassa piti olla sateenkaarilipputapahtuma kaupungintalon edustalla lokakuun 23. päivänä 2007. Viranomaiset kuitenkin kielsivät tapahtuman ulkona aukiolla, ja se jouduttiin pitämään kongressihotellin ala-aulassa. Oikeus vahvisti viranomaisten päätöksen. Sateenkaarilippua ei saanut tuoda ulos katukuvaan. Monet ihmisoikeusjärjestöt, mm. Amnesty International, protestoivat.
Tänä vuonna toukokuun 8. päivänä Vilnassa järjestetään Baltian maiden yhteinen Baltic Pride, jos viranomaiset pitävät luvan voimassa. Kokoontumislupaa ei ole saatu keskustaan vaan sivummalle Nerija-joen varrelle. Baltic Prideen osallistuu ihmisiä monista maista ja se on mm. Amnestylle yksi painopistetapahtumista. Baltic Prideä on uhkailtu. Parlamentissa on toistuvasti vaadittu pride-tapahtuman kieltämistä. Mukana Vilnassa on myös suomalaisia.
Haluamme tukea Baltic Prideä ja vaadimme, että Vilnassa kokoontumisvapautta kunnioitetaan ja poliisi riittävässä määrin suojelee tapahtuman osanottajia. Sen takia kokoonnumme lauantaina 8.5.2010 klo 11.00.11.30 Liettuan suurlähetystön eteen sateenkaarilipputapahtumaan. Vilnassa jotkut suurlähetystöt ovat ilmoittaneet liputtavansa sateenkaarilipuin tukeakseen Baltic Prideä.

Vapaa liikkuvuus -verkosto järjestää yhdessä myöhemmin vahvistettavien järjestöjen kanssa solidaarisuus-mielenosoituksen gambialaisen homon “Jawaran” puolesta. Mielenosoitus vaatii Jawaran vapauttamista säilöönottokeskuksesta ja turvapaikkaa Suomesta ulkomaalaislain mukaisesti.

Gambialainen Jawara (nimi muutettu) on seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi vainottu nuori mies, jota uhkaa lähtömaassa vankeusrangaistus. Maahanmuuttovirasto on hylännyt hänen turvapaikka-anomuksensa.

Jawara on hakenut turvapaikkaa Suomesta kahdesti. Ensimmäisellä kerralla hän ei uskaltanut kertoa homoseksuaalisuudestaan, sillä hänellä ei ollut tietoa siitä, että Suomessa homoseksuaaleja ei kohdella samoin kuin Gambiassa. Hänen kumppaninsa kärsii vankilatuomiota seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Jawara itse pääsi pakenemaan maasta vastaavaa kohtaloa.

Gambiassa homoseksuaaleihin sovelletaan maan rikoslain artiklaa 144: homoseksuaalisuus tulkitaan luonnonvastaiseksi sukupuoliyhteydeksi, josta voi seurata lain mukaan 14 vuoden vankeusrangaistus. Maahanmuuttovirasto myöntää Jawaralle tehdyssä kielteisessä päätöksessä, että Gambian poliisi noudattaa aktiivisesti maan rikoslakia homoseksuaalien kohdalla.

Gambian presidentti Yahya Jammeh ilmoitti vuonna 2008 tiukentavansa homoseksuaalien vainoa ja “katkaisevansa homojen kaulat”, mikäli heitä tavataan Gambiassa. Presidentti on myös kehottanut homoseksuaaleja poistumaan maasta, määrännyt turvallisuusjoukot pidättämään homoseksuaaleja ja vaatinut heitä majoittavia hotelleja suljettaviksi.

Jawara on saanut ensimmäiseen turvapaikka-anomukseensa kielteisen päätöksen elokuussa 2009. Toisen turvapaikka-anomuksen perusteella suoritetussa turvapaikkapuhuttelussa hän on dokumentoinut suomalaisille viranomaisille uskottavasti ja johdonmukaisesti todellisen syynsä paolle kotimaastaan. Tästä huolimatta Maahanmuuttovirasto on antanut asiassa kielteisen päätöksen maaliskuussa 2010 ja päättänyt käännyttää hänet maasta.

Jawara on ollut säilöönotettuna Metsälän säilöönottoyksikössä helmikuun alusta asti. Hänen lakimiehensä valittaa Maahanmuuttoviraston päätöksestä lähipäivinä Helsingin hallinto-oikeuteen sekä vaatii käännytyksen täytäntöönpanon keskeyttämistä.

“UNHCR:n mukaan henkilöille, jotka joutuvat hyökkäyksen, epäinhimillisen kohtelun tai vakavan syrjinnän kohteeksi homoseksuaalisuuden takia ja joiden hallitukset ovat kykenemättömiä tai halutto-mia suojelemaan heitä, tulee myöntää pakolaisstatus”, kommentoi Katja Tuominen Vapaa liikkuvuus -verkostosta.

Tilaisuuteen kutsutaan puhujiksi kansanedustajia ja kansalaisaktivisteja sekä tutkijoita. Paikalle toivotaan runsaasti ihmisiä puolustamaan Jawaran ja muiden vainottujen oikeuksia.

Vapauttakaa Jawara heti!