Kun olen kirjoitellut bdsm:stä, olen aina määritellyt sen perustaltaan konsensuaaliseksi eli molemminpuoliseen suostumukseen perustuvaksi toiminnaksi. (En tiedä mikä olisi parempi sana konsensuaalisuudelle, vastavuoroinen suostumus kuulostaa oudolta, ja molemminpuolinen suostumus implikoi että osapuolia on vain kaksi, eikä se välttämättä näin ole. Siksi puhun konsensuaalisuudesta, puhunhan toisaalta myös bdsm:stä, triggereistä, switcheistä ja monista muista finglish-termeistä. Onko hyviä käännösehdotuksia?)

Kenellekään ei varmaan ole yllätys että olen Sinclair Sexsmith -fani, mutta muun ohella hänellä on hyviä tekstejä bdsm:stä ja ihmissuhteista. Yksi niistä on tämä: Consent Obsession

Olen aika lailla samoilla linjoilla Sinclairin kanssa. Olen miettinyt miksi suhtautumiseni julkiseen seksin harrastamiseen ja ekshibitionismiin on niin vaikea, ja luettuani ylläolevan tekstin ymmärsin että se liittyy juuri ajatukseen seksin katsomisen ja siihen osallistumisen vapaaehtoisuudesta. Jotta esimerkiksi bdsm on seksiä eikä väkivaltaa, erottava tekijä on, että kaikki osallistujat ovat leikissä mukana omasta vapaasta tahdostaan. Jos siis sessioin lähipuistossa ja puistossa leikkivät lapset joutuvat sitä katsomaan (ja mahdollisesti traumatisoituvat, itse ainakin muistan lapsuuden itsensäpaljastajien kohtaamiset hyvin ahdistavina), kyse ei ole sivustakatsojien vapaasta valinnasta.

Seksibileet ovat aivan asia erikseen. Astuessani sellaiseen tilaan tietäen mistä bileissä on kyse, teen tietoisen valinnan katsoa ja harrastaa seksiä. Jos minut huijattaisiin seksibileisiin ilman että tietäisin juhlien luonteesta, tapahtuma ei olisi konsensuaalinen.

Kaikesta huolimatta en suhtaudu seksiin itsessään kielteisesti, enkä vastusta pornoa. Vastustan sitä, jos pornoa työnnetään ihmisten kurkuista alas ilman heidän omaa suostumustaan. Ja vastustan sellaista pornoteollisuutta, jossa (useimmiten naiskehoiset) ihmiset pakotetaan työskentelemään ilman heidän suostumustaan.

Ehkä vien yksityisyyteni seksin harrastamisen suhteen liian pitkälle ja olen ylisuojelevainen. Mutta tiedän myös, että itse vaivaudun ja ystäväni vaivautuvat jos joutuvat todistamaan seksikohtauksia baareissa tai muissa paikoissa, joihin menemiselle on muu syy kuin toisten ihmisten seksin seuraaminen.

Toki Kummakerhossakin on pornoksi luokiteltavaa sisältöä. Mutta luulen, että se henkilö joka tänne löytää anaalifistaus-hakusanalla ja löytää tällaista kuivaa teoretisointia seksistä ja feminismistä, tuskin kokee suurta traumaa. Tai ehkä juuri siksi. ;)

Takakannen perusteella:

Kokoelma eroottisia novelleja nykypäivän Helsingistä. Näissä novelleissa perinteiset sukupuoliroolit ja valtarakennelmat sekoittuvat moneen kertaan, ja todellisten ihmisten elämänmakuiset vartalot koskettavat toisiaan niin, että niihin jää jälki. Novellit ovat älykkäästi kirjoitettuja kohtaamisia, jotka eivät kuitenkaan menetä voimaansa myös perinteisiä fantasioita uudistavana, kiihottavana kirjallisuutena.

Kuulostaa lupaavalta, ajattelin ja aloitin kirjan. Nyt sen luettuani lasken sen pettyneenä käsistäni. Kirja on hyvin kirjoitettu ja rikasta suomen kieltä on aina mukava lukea. Lupauksensa kirja kuitenkin onnistuu pettämään monta kertaa.

En toki odottanut että teoksessa olisi mitään aidosti queeriä, vaikka siitä muutama lesbo- ja yksi homotarinakin löytyy. Minusta dildon käyttö tai polyamorinen suhde ei ole mitenkään queer asia enää nykypäivänä. Ehkä aidosti queerein asetelma kirjassa oli muutamaan kertaan toistuva vanhemman naisen ja nuoremman miehen välinen seksisuhde, joka on vielä nykyäänkin yhteiskunnallinen tabu.

Epäilen kuitenkin vahvasti, pystyykö kukaan lesbo samaistumaan kirjan lesboseksikohtauksiin. Ja tässä on kirjan suurin puute. Jotta erotica toimii, sen on tarjottava lukijalleen samaistumiskohteita. Nämä keskiluokkaiselle, valkoihoiselle heteronaiselle kirjoitetut novellit eivät onnistuneet siinä kertaakaan. Seksikuvaukset olivat jopa luotaantyöntäviä.

Sinänsä kirjassa oli hauska asetelma, jossa arkisista asioista tehdään seksikkäitä. Vai kuka kuvittelisi pornotarinassa kirjoitettavan pakastepizzoista, arkistonhoitajista tai Frankfurtin koulusta? Toinen mielenkiintoinen ulottuvuus kirjassa on pornotarina, jossa kirjoitetaan huonosta seksistä. Kaikillehan sellaista on joskus sattunut, ja idea erotican parodioimisesta huonon seksin kuvauksilla on ihan hauska. Mutta jos kirjaa markkinoidaan “fantasioita uudistavana kiihottavana kirjallisuutena”, miksi kirjoittaa tekstejä joissa seksi on yksinkertaisesti huonoa?

Sitten vielä yksi voimakkaan kritiikin aihe: Jos kirjailija kirjoittaa jostakin teemasta, olettaisi hänen tekevän taustatyötä aiheen parissa. Novellien polyamoriakuvaus oli järkyttävä (mihinkäs sitä ehkäisyä polysuhteessa tarvitaankaan ;) ), mutta eniten minua suututti tarina jossa oli ilmeisesti tarkoitus kuvata sm-seksiä. Jos on tarkoitus kirjoittaa bdsm:stä niin voisi edes ottaa alkeellisesti selville, mistä siinä on kyse. Kirjoittajille tiedoksi, että bdsm perustuu molemminpuoliseen suostumukseen, ja se mitä kirjassa kuvattiin, oli lievä pahoinpitely.

Mitä tästä kaikesta siis sanoisi? Jos haluaa lukea hyvää ja älykästä, fantasioita uudistavaa pornoa, ei auta kuin tehdä sellaista itse.

Kutsu kirjoittajille tulemaan mukaan queer-pornoa käsittelevään zineprojektiin!

Vituttaako pornotarjonta? Tuntuuko että omat kokemuksesi eivät sovi tarjolla olevaan normatiiviseen ja heteroseksistiseen pornoon? Tule mukaan tekemään parempaa iltalukemista!

Lähetä meille fantasiasi, tarinasi, pohdintasi, runosi, piirroksesi, sarjakuvasi, pikkuhoususi… Tekstit ja työt voi toimittaa sähköisesti osoitteeseen kummakerho(at)gmail.com

Tekstejä kerätään huhtikuun loppuun saakka. Voit kirjoittaa suomeksi, englanniksi tai ruotsiksi. Kerro viestissäsi, jos sinulla on erityisiä toiveita taiton tai muun asettelun suhteen. Zineprojektiin voi myös muuten osallistua

• tulostamalla
• pitämällä distroa ja myymällä zineä
• lähetettyjen juttujen kuvittamisella
• oikolukemalla
• yms.

A call for contributions for a queer porn zine project!

Are you tired of the same old porn? Do you feel like your experiences are not in line with normative and heterosexist (mainstream)porn? Let’s make something worth jerking off to!

Send us your fantasies, stories, reflections, poems, drawings, comics, panties… Contributions can be sent by email, to the address kummakerho(at)gmail.com

We’ll be accepting stuff till the end of April. You can write in Finnish, English or Swedish. Let us know if you have wishes on how your junk is presented or other issues concerning layout. You can also take part in the project by

• printing zines
• selling the zines once they’re made, or taking part in the kummakerho distro
• illustrating other people’s stories
• proofreading
• etc.

Vielä mitä: opus perustuu nimenomaan sukupuoli- ja orientaatiotyypittelyille, jotka ovat tuttuja jo Z-lehdestä ja Sapfolistalta nuoruuteni vuosilta ja homosarjoista vuosituhannen vaihteesta. Homoihin, lesboihin ja heteroihin ei tämän huumorioppaan mahdu minkäänlaista transihmistä ja biseksuaalien dissaukseen on käytetty ruhtinaallisesti kokonainen luku: “Molempiin suuntiin”. Siinä opimme muun muassa että “[Homon mielikuvissa] naisen simpukka ja kaikki siihen liittyvä on jotain sanoinkuvaamattoman vastenmielistä” ja lesbo ajattelee, että “…miten kukaan voi pitää epämääräisen muotoista lihapötkylää seksikkäänä”. Näissä lauseissa kiteytyy myös aika paljon siitä millä tavalla kirja esittää niin homojen, lesbojen kuin heteroidenkin seksin ennenkaikkea sukupuolittuneeseen syntymäanatomiaan sidottuna asiana. Niin heteroille kuin muillekin suurin uhka biseksuaalisuudessa on kuitenkin sen asettama uhka PARIsuhteelle. Näin se homma etenee. Avoimista/polysuhteista opas  puhuu  muutenkin vain negatiivisesti ja sivulauseissa.

Onko siis hauska idea tehdä vitsikäs lesbohomoheteroversio pelkästään heteroille tarkoitetusta parisuhdeoppaasta? Taatusti on. Kirjoittajilla on varmaankin ollut hauskaa. Kirjaa voi suositella lämpimästi luettavaksi niille joista viime vuosituhannen homo- , lesbo- ja heterokliseet ovat hauskoja, uusia ja yllättäviä. Sille, joka on kokenut sukupuolensa tai haluorientaationsa suhteen haasteita, jotka yltävät myös ihmissuhteisiin voi lukiessa tulla hihityksen sijasta haukotus tai oksetus. Sekä ketutus siitä, että lesbo- ja homoelämän muuttuessa osaksi “normaalien kansalaisten” elämää, myös huumori on näivettynyt normiheteroiden vitsikkyyden kanssa samanlaiseen tyypittelyyn, luokitteluun, lokerointiin ja ihan rehelliseen dissaukseen.

Kustantajan(?) nettiarvostelu kirjasta on otsikoitu (jota en saanut tähän yrityksistäni huolimatta linkitettyä)
“Nyt loppui heteronormatiivisuus.” Näinköhän?

PS. Jos tätä lukee joku kirjan kohderyhmään kuuluva, voin toimittaa kirjan positiivisempaan uudelleenarviointiin.  Arvostan kirjoja esineinä, enkä ole räkinyt opuksen sivuille.

Tiina Tuppurainen, Antti Kauppinen ja Sanna Paakkanen:
Liukuvoidetta ja laatuaikaa. Parisuhdeopas homoksi, lesboksi tai heteroksi aikoville.
Kani/Gummerus. Helsinki. 2009

Tarkoitukseni on kirjoittaa kulttuurisesta kategoriasta heteronainen, siksi en tässä yhteydessä problematisoi sen enempää heteroseksuaalisuutta kuin naisen käsitettä.

Väitän, että lesbo- ja queernaisilla on sen vuoksi helpompi paikka neuvotella seksuaalisuudestaan, että he ovat joutuneet törmäämään epänorminmukaisuuteensa, ja sen vuoksi tarkastelemaan seksuaalisuuttaan erilaisin silmin. Lesbo- ja queernaisilla on omissa yhteisöissään suurempi vapaus määritellä omaa seksuaalisuuttaan, ulostulon kokemuksen kun voi ajatella olevan myös itsen ja oman seksuaalisuuden tarkastelun ja pohdinnan prosessi. Heterosuhteessa elävillä naisilla ei välttämättä löydy samanlaista perspektiiviä eritellä omaa tilannettaan, eikä yhteisöä joka jakaisi heidän kokemuksensa.

Heteronaisen halu on ehkä yksi voimakkaimmin kulttuurisesti säännellyistä. Perinteisesti naisen seksuaalisuus on nähty jonkinasteisena uhkana, ja monet naisia kontrolloivat instituutiot ovat perustuneet tämän uhan rajoittamiseen. Tuntuu oudolta ajatella asiaa vielä vuonna 2010, mutta samat mekanismit ovat läsnä edelleen.

Seksuaalisesti hyvin aktiivinen heteronainen saa osakseen kaikenlaisia sanktioita. Liian aktiivinen nainen leimataan helposti huoraksi (eli alempiarvoiseksi) tai epätoivoiseksi. Heteromiehet kavahtavat liian aktiivista naista, ja heterosuhteiden dynamiikkaan liittyy monia tilanteita joissa naisen odotetaan olevan passiivinen osapuoli. Nainen odottaa miehen iskevän hänet baarissa, naisen ei “kuulu” soittaa miehen perään, nainen odottaa miehen kosintaa jne.

Näin ulkopuolelta tarkasteltuna kuulostaa kammottavan normatiiviselta ja vanhakantaiselta, mutta sitten esimerkiksi naisten- ja tyttöjen lehdet ovat täynnä vastaavanlaista opastusta. Seksivalistus (hetero)naisille perustuu ajatukseen, että heteromiehet yrittävät käyttää heitä hyväkseen ja naisten on oltava siveytensä vartijoita. Raiskausdiskurssi perustuu samaan ajatukseen: naisen on suojeltava itseään heteromiehen halulta pukeutumalla oikein, kulkemalla oikeita reittejä oikeisiin aikoihin ja muilla tavoin rajoittamalla käytöstään.

Millä tavoin heteronaiset voisivat emansipoitua? Mielestäni queer-yhteisön ei tulisi sulkea pois heteroita, joilla on erilaisia queeriyttäviä kokemuksia. Myös kinky-piireistä voi, jos käy hyvä tuuri, löytyä uudenlainen vapaus oman seksuaalisuuden neuvottelemiseen. Lisäksi näkisin erilaisten seksuaalisuuteen positiivisesti suhtautuvien feminismien tärkeyden asiassa: vain lopettamalla seksuaalisen halun demonisoimisen myös heteronaiset voivat vapautua moralisoinnista.

Kun olin hahmottelemassa aihetta, tajusin kyllä että kyseessä on tärkeä teema ja sellainen, josta en ole tavannut keskustelua aiemmin Suomessa. Samalla minun oli todella vaikea miettiä, mitä haluan aiheesta sanoa. Olen valkoinen, sehän ei ole värillinen, eihän? Miksi minun pitäisi kiinnittää huomiota etnisiin ja ihonväriin liittyviin kysymyksiin leikkiessäni?

Oikeastaan aloin miettiä aihetta toden teolla vasta luettuani aikaisemminkin käyttämästäni Bauerin artikkelista Transgressive and Transformative Gendered Sexual Practices and White Privileges: The Case of the Dyke/Trans BDSM Communities (Women’s Studies Quarterly Vol. 36, Numbers 3 & 4, Fall/Winter 2008) hänen haastattelemiensa queerien bdsm-harrastajien näkemyksiä race playstä. Haastateltavat eivät olleet kiinnostuneita aiheen kommentoimisesta, eivätkä pitäneet rotua tärkeänä kysymyksenä.

Samaa kirjoittaa tämän blogin kirjoittaja:

I have an easier time thinking about and doing play around oppression that I personally have been in the oppressed position in relationship to (like homophobia/heterosexism, mysogyny, transphobia, ageism), with some exceptions (I have not been able to engage with ableism play, anti-semitism play or play around fat oppression).  I have a harder time even thinking about/watching oppression based play oriented around My own privilege (class oppression, education-based privilege, racism/white privilege, xenophobia).

Samanlaisia ajatuksia on myös minulla. Keskustelin asiasta erään toisen toverin kanssa. “Eihän se olisi sopivaa”, sanoi keskustelukumppanini kun puhuimme asiasta. “Sehän olisi rasismia”. Ja kuitenkin hänen ja minun mielestäni on ok leikkiä seksistisiä skenaarioita, joissa mies dominoi ja nainen alistuu? Missä ero? Molemmissa, sekä seksismissä että rasismissa, on kyse rakenteellisesta väkivallasta, joka kohdistuu henkilön koettuihin ominaisuuksiin, joita hän ei pysty tilanteessa muuttamaan (sukupuoli/ihonväri).

Minuun koski erityisesti kohta Bauerin artikkelissa, jossa hän syytti bdsm-skeneä “värisokeudesta”, jos se ei suostu käsittelemään rasismia leikeissä samalla tavoin kuin seksismiä. Ja kun tarkoitan käsittelemistä, en tarkoita hyväksymistä ja uudelleentoistamista, vaan kriittistä tarkastelua. Bauer kritisoi valkoisia bdsm-harrastajia “värisokeudesta” esimerkiksi orjaleikkien kohdalla. Erilaiset orjaleikit ovat varmaan yleisimpiä d/s-leikkien muotoja. Kuinka moni leikkijä ottaa millään lailla huomioon sen kulttuurisen painolastin, jota orjuus on historiallisesti kantanut? Orjuuden yhteydet rasismiin, kolonialismiin ja imperialismiin ovat kiistämättömät. Miksei näitä osa-alueita pohdita orjaleikkien neuvotteluissa ja muissa yhteyksissä?

Minusta on aina ollut aika kiinnostavaa miten valtavirta-kinkypiireissä tunnutaan fanittavan keskiaikaisia inkvisition kidutuslaitteisiin perustuvia laitteita ja muuta rekvisiittaa. Itseäni ateistina kammoksuttaa ja vieroksuttaa kuvaston kristillisyys. Tuntuu, että uskonnollissävytteinen kuvasto ja orjaleikit oudolla tavalla riisuttuina rasistisesta painolastistaan otetaan piireissä kritiikittä vastaan.

Asia liittyy jo ensimmäisessä tekstissä esiin nostamaani bdsm-ideologian kritiikkiin. Virallinen bdsm-ideologia lähtee ajatuksesta, että leikkiin osallistuvat henkilöt ovat vapaita, länsimaalaisia, tiedostavia yksilöitä, joilla on samanlaiset kyvyt, taidot ja vapaudet neuvotella sessioista ja niiden kulusta. Ideologia ei ota huomioon, että ihmiset leikkivät erilaisista elämäntilanteista lähtien. Ihmisillä on erilaisia privilegioita ja erilaisia alistussuhteita, joita he kohtaavat tai (kuten minä rotukysymyksen kanssa) eivät kohtaa elämänsä varrella.

Mielestäni bdsm radikaalisti ajateltuna voi olla erinomainen tapa törmätä omiin sokeisiin pisteisiinsä ja privilegioihinsa. Jos joku leikki tuntuu minusta väärältä, poliittisesti mahdottomalta, oudolta, sairaalta, voi alkaa miettiä, törmäänkö siinä kohdassa johonkin omaan etuoikeuteeni, jota en pysty näkemään saati sanallistamaan. Ehkä leikkiminen voi tarjota tavan purkaa tätä umpikujaa, asettua toisen asemaan ja nähdä pieneltä osalta, mitä toisen kohtaama repressio on.

Täältä löytyy erittäin kiinnostava haastattelu race playstä. Jos luet sen, aloita kohdasta 1 ja etene järjestyksessä (linkit kaikkiin neljään tekstiin löytyvät viimeisestä osasta).

Lainaus ensimmäisestä osasta:

“Mo: I can go into the Big Ass Ice Cream Parlor of Racism and have a sample spoon, and leave.
Andrea Plaid: LOL!
Mo: I’m not trapped there being force fed the Rocky Road Ice Cream of Oppression until I am sick.”

Kannatan lämpimästi tässä blogissa esitettyä ajatusta että erilaisia vaikeita skenaarioita leikkivät
(anarkisti-)bdsm-harrastajat kokoontuisivat yhteen ja keskustelisivat ja jakaisivat kokemuksia. Olisi tärkeää puhua hyvistä ja vaikeista kokemuksista, triggereistä ja turvallisuudesta. Erityisesti leikit, jotka liittyvät poliittisesti vaikeisiin aiheisiin, kuten (hetero- tai cis)seksismiin, rasismiin, poliittiseen väkivaltaan yms. vaatisivat turvallisia tiloja, joissa niiden esiin nostamia poliittisia ja henkilökohtaisia kysymyksiä pääsee purkamaan ja jakamaan.

Eläinten oikeudet ovat minulle tärkeä aihe, koska eläinoikeusliike on tavallaan se henkinen koti, johon ensimmäiseksi lähdin mukaan ja joka oli minulle tärkein poliittisen vaikuttamisen areena 90-luvun puolivälistä lähtien (niin kuin monelle muullekin, kuten ympäristöaktivismin “aaltoihin” tutustuneet sosiologit tietävät). Minulle esimerkiksi veganismi on arvo, johon olen täysin sosiaalistunut ja jota en omassa elämässäni edes ajattele. Olen ollut vegaani monta vuotta.

Mutta kun kirjoitan bdsm:stä ja eläinten oikeuksista, en tavallaan ajattele eläinten oikeuksia sinänsä. Minua kiinnostavat elementit suhteessa eläinten oikeuksiin ja bdsm:ään ovat vaikeat halut ja niiden toteuttaminen, sekä se kulttuurinen asenne, jota eläinleikit peilaavat.

Jos ajatellaan valtavirta-bdsm-skeneä, sitä ei voi pitää kovin sensitiivisenä eläinten oikeuksille. Bdsm-kulttuuri yhdistetään lehmännahkafetisismiin ja seksikauppojen s/m-lelut sisältävät lähinnä pelkästään nahkaisia välineitä. Vegaanina tämä tuntuu luotaantyöntävältä.

Tiedän kyllä myös vegaaneja, joilla on aatteestaan huolimatta nahkafetissi. Siinä on mielestäni kyse vaikeasta halusta; kuinka toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan eettisesti, jos fetisismi kohdistuu epäeettiseen tuotteeseen? Vegaanit ovat yrittäneet luoda omia vaihtoehtojaan, esimerkiksi tämän Veganerotica-tuotemerkin alla. Kuulemma keinonahka ei kuitenkaan ole sama asia.

Vegaanit ja nahkafetissi voivat tuntua marginaaliselta kysymykseltä, mutta minusta sen kautta voi hahmottaa tarkemmin bdsm:n merkityksia yksilölle itselleen. Usein leikeissä on kyse tabuista ja niiden rikkomisesta. Jos vegaani kiihottuu nahkaruoskasta, samalla tavalla voi ymmärtää hierarkioita vastustavan anarkistin kiihottumista poliisi-, vartija- tai muilla auktoriteettiasemilla leikkimisestä.

Toinen eläinten oikeuksiin liittyvä kiinnostava kysymys ovat eläinleikit. En tarkoita zoofiliaa vaan eläinhahmon omaksumista leikkiessä, esimerkiksi puppy play- ja pony play-skenarioita. Puppy play-skenaariossa ideana on, että alistuva osapuoli asettuu koiran asemaan, käyttää pantaa, hänellä ei ole lupa puhua jne. Pony playssä alistuvaa osapuolta voidaan kohdella taakkoja vetävänä hevosena, näyttelyeläimenä tai hänellä voidaan ratsastaa. Yhteisenä piirteenä näissä on, ettei eläimen asemaan alistettavalla ole lupa puhua, turvasanaa lukuunottamatta.

Kinkpedia kirjoittaa kiinnostavasti:

For the dominant partner there are several reasons to want to dehumanize his subject. The feeling of power you can have ordering around a person who will not even be able to talk or move upright is higher than most other forms of domination. Dehumanization also lowers the threshold for many people – many people are able to treat an animal much harsher than a human being.

Mielestäni tässä kerrotaan jotain hyvin olennaista ihmisen ja muiden eläinten välisestä yhteiskunnallisesta suhteesta. Koska eläin ei pysty puhumalla puolustamaan itseään, sitä on luvallista kohdella paljon huonommin kuin ihmisyksilöä. Eläinoikeusfilosofiaan perehtyneet tietävät, että jako on spesistinen – esimerkiksi pienillä vauvoilla on puhekyvyttömyydestään huolimatta ihmisoikeuksia, toisin kuin kognitiivisesti kehittyneemmilläkin lajeilla, kuten ihmisapinoilla. Puppy- ja pony play -leikit kertovat omalta osaltaan, mitkä ominaisuudet (tai ominaisuuksien puute) olennoissa koetaan merkittävinä, jotta heitä voidaan alistaa ja kohdella väkivaltaisesti.

Tässä kirjoitussarjassa aion kirjoittaa vielä race playstä, eli rasismiin liittyvien skenaarioiden leikkimisestä. Luulen, että seuraavan tekstin tuottamiseen kuluu kauemmin aikaa kuin muihin sarjan teksteihin, koska oma ajatustyöni aiheeseen liittyen on vielä niin kesken. Valkoinen privilegio on tavallaan niin voimakkaasti itsestäänselvyys minulle ja ympärilläni oleville valkoisille suomalaisille, että vaatii aika paljon pohdintaa käsitellä aihetta bdsm-kehyksessä. Toivon kuitenkin, että jo ensi vuoden alussa saisin tekstin aikaiseksi ja kommentoitavaksi sivuille.

Edellinen teksti

Vaikka suhtaudun kriittisesti bdsm-ideologiaan ja neuvottelujen luonteeseen (ks. edellinen teksti), näen kuitenkin että onnistuessaan bdsm-roolileikit voivat avata turvallisia tiloja tutkia omaa seksuaalisuuttaan ja esimerkiksi sellaisia ulottuvuuksia, jotka ovat tabuja tai muuten mahdottomia toteuttaa. Yksi tärkeä osa-alue on sukupuoli, sen kokeminen ja sukupuoliroolien neuvottelu leikeissä.

Perustan tämän tekstin osittain Robin Bauerin artikkeliin Transgressive and Transformative Gendered Sexual Practices and White Privileges: The Case of the Dyke/Trans BDSM Communities (Women’s Studies Quarterly Vol. 36, Numbers 3 & 4, Fall/Winter 2008), joka on saatavilla yliopiston lukuoikeuksilla esimerkiksi täältä.

Arkielämässämme meidät asetetaan jatkuvasti erilaisiin paikkoihin sukupuolemme mukaan. Tällä positioimisella ei ole mitään tekemistä koetun sukupuoli-identiteetin kanssa, ainoa merkityksellinen asia on toisten tulkinta omasta sukupuolesta. Transihmisille kyse on läpimenosta, jos tämä tulkinta osuu oikeaan, cis-sukupuoliset usein ottavat tilanteen annettuna pohtimatta sitä sen kummemmin. Bdsm-leikkien kautta voi kuitenkin avautua ikkuna tarkastella ja kyseenalaistaa itsestäänselvyyksinä pidettyjä sukupuolittamisen tilanteita.

Kuten Bauer kirjoittaa, hänen haastattelemilleen queereille bdsm-harrastajille leikkien neuvottelut tarjoavat mahdollisuuden tutkia esimerkiksi vastakkaisen sukupuolen roolia. Hänen haastattelemansa lesbonainen kertoo pystyvänsä leikkimään vaikka 15-vuotiaan koulupojan roolissa ja saavansa sitä kautta käsityksen, millaisia kokemuksia pojalla olisi. Hän vertaa kokemusta kirjan lukemiseen, mutta erona lukukokemukseen tämä käsitys ei synny pelkästään mielikuvituksen varassa, vaan bdsm-roolileikeissä kuviteltu kokemus myös ruumiillistuu.

I can’t understand what it’s like to be a fifteen-year-old Irish boy in
an all-boy’s boarding school. But I can read the book and have a sense of
what it’s like. So if you wanna go out and buy a schoolboy’s uniform and
wear it and have somebody be the schoolmaster and I get to play it, now
I have a sense of what it’s like, even as me in my body as a woman. I’ll
never be a fifteen-year-old boy. I get to experience what I think a fif-
teen-year-old boy would be like. And that might be freeing in some way.
Maybe it will give me a different perspective, maybe I’ll suddenly under-
stand something I never understood about young boys.

Sukupuolen käyttäminen yhtenä neuvottelun osa-alueena nostaa esiin sukupuolikokemuksen tilannekohtaisuuden ja ristiriitaisuuden. Joku leikkijä saattaa tietyn kumppanin kanssa leikkiä tietystä sukupuoliroolista lähtien ja toisen kumppanin kanssa toisesta, tai roolit voivat vaihtua sessiosta toiseen. Sukupuolirooleilla leikittely tarjoaa tärkeän väylän vapautua yhteiskunnan biologistetusta sukupuolirooliasetelmasta, jossa sukupuoli- ja seksuaali-identiteetit nähdään muuttumattomina ja kontekstista riippumattomina.

Minun mielestäni se, jos sukupuolta ei oteta tärkeänä osana roolileikkien neuvotteluja, kertoo cis-keskeisyydestä. Ei tulisi vain olettaa, että biologisesti naiskehoinen haluaisi leikkiessään olla naispuolinen tai tulla kohdelluksi naiskehoisena, tai päinvastoin. Nämä asiat pitäisi tuoda mukaan sessiosta käytävään avoimeen keskusteluun.

Toinen sovittava asia on nimeäminen, esimerkiksi millaisella kutsumanimellä leikkijät toivovat itseään kutsuttavan. Suomen kielessä ei niin tärkeässä osassa, mutta ruotsin- tai englanninkielisissä leikeissä sitäkin tärkeämpää, on sopia sukupuolitetuista pronomineista. Kutsuvatko leikkijät toisiaan s/he, han/hon -pronomineilla vai sukupuolineutraaleilla sanoilla (esimerkiksi per). Muita sukupuolikokemuksiin liittyviä neuvoteltavia asioita voivat olla esimerkiksi leikkijöiden ikä (tytötelläänkö, pojitellaanko, herroitellaanko, sanotaanko Sir/Madam tai jotain muuta).

Kaikkien näiden tekijöiden muuttuminen neuvottelunalaisiksi tuo mukanaan mahdollisuuden tarkastella sukupuolia kokemuksina ainutlaatuisella tavalla. Niiden käyttäminen leikeissä saattaa mahdollistaa myös laajemman trans- tai genderqueer-identiteetin omaksumisen, kuten Bauer huomauttaa. Joka tapauksessa mahdollisuus tarkastella seksuaalisuutta ja erilaisia sukupuolikokemuksia turvallisesti leikkien kautta on vapauttavaa ja uusia näkökulmia avaavaa.

Minun mielestäni se, mitä omassa makuuhuoneessaan (tai keittiössään tai wc:ssään tai kirjaston wc:ssä) harrastaa, ei ole pelkästään yksityisasia, vaan se sisältää laajempia sosiaalisia seurauksia. Näiden seurausten pohtiminen on minusta niin kiinnostavaa, että aion kirjoittaa aiheesta monta tekstiä. Yleisen feminismin ja bdsm-seksin välisen suhteen lisäksi aion pohtia queerin ja bdsm:n suhdetta, eläinten oikeuksia sekä valtavirta-kinkypiirejä.

Käytän tässä kirjoitussarjassa termiä bdsm laajana yleiskäsitteenä erilaisille kinkyille seksin harrastamistavoille. Käytän mieluummin bdsm-käsitettä kuin kinkyä, sillä keskityn alistamiseen ja alistumiseen (d/s) ja erilaisia valtapelejä (power play) sisältäviin suhteisiin. Kuten wikipedia tietää kertoa, termi bdsm tulee englanninkielisistä sanoista Bondage (BD), Bondage & Discipline (B&D), Domination & Submission (D&S, DS, D/S), Sadism & Masochism (Sadomasochism) (S&M, SM). Lyhykäisyydessään se siis on vastavuoroiseen suostumukseen eli konsensuaalisuuteen perustuvaa seksiä, joka sisältää mm. sitomista, alistamista ja alistumista sekä sadomasokismia. Ei tietenkään välttämättä kaikkia näistä.

Feminismin käsitän tässä yhteydessä pyrkimyksenä kaikkien sukupuolten tasa-arvoon eli samankaltaiseen mahdollisuuteen käyttää valtaa. Laajemmin voin kertoa olevani anarkisti ja tarkastelevani sen vuoksi kaikkia rakenteellisia valtasuhteita kriittisesti, en pelkästään patriarkaattia ja miesten ja naisten välistä valtasuhdetta, vaan kaikenlaisia yhteiskunnallisia alistussuhteita. Kiinnostukseni eläinten oikeuksiin lähtee samalta perustalta.

Miten feminismin, valtasuhteiden kritiikin ja tasa-arvovaatimukset voi ylipäänsä yhdistää sellaisiin seksin harrastamistapoihin, joissa on tarkoituksena alistaa toista ihmistä? Bdsm-harrastajan näkökulmasta kysymys voi vaikuttaa absurdilta, sillä bdsm-seksissä ei ole kyse hyväksikäytöstä, vaan leikin osapuolet neuvottelevat sessioiden aluksi leikin säännöistä, rooleista ja omista rajoistaan. Ihannetapauksessa leikkimiseen liittyy useita sääntöjä, kuten vaatimus osapuolten päihteettömyydestä ja siten täydestä ymmärryksen tilasta, omien rajojen ymmärrys ja kommunikointi, sekä toiminnan lopettavan turvasanan sopiminen ja sen oikeaoppinen käyttö.

Siis, bdsm-seksi on feminististä ja valtakunnassa on kaikki hyvin. Epäilen kuitenkin, ettei kaikki ole aivan yhtä yksinkertaista. Feministisessä perinteessä on usein puhuttu privilegioista tai etuoikeuksista jotka toisilla ryhmillä on ja toisilta puuttuu. Tämän ajatuksen perusteella voisi lähteä tarkastelemaan kriittisesti bdsm-session neuvottelun “ideaalisen puheen tilannetta” ja kysyä, onko esimerkiksi heteroseksuaalisessa suhteessa mahdollista päästä tilanteeseen, jossa sekä mies että nainen pystyvät tasa-arvoisesti osallistumaan leikin sääntöjen neuvotteluun?

Lähempää tarkasteltuna ajatus feministisestä bdsm-seksistä muuttuukin olennaiseksi. Kuten subversive submissive -blogin pitäjä toteaa, suuri osa bdsm-seksistä on seksististä.

“A lot of people who engage in BDSM are sexist. “

Tämä tuskin on kenellekään yllätys, sillä bdsm-seksiä harrastetaan seksistisessä ja patriarkaalisessa yhteiskunnassamme. Mies joka alistaa ja nainen joka alistuu on kulttuurisessa kuvastossamme vallitseva asetelma.

Voiko tämän heteroseksistisen asetelman murtaa bdsm:n kautta? Jos voi, onnistuuko se vain naisten tai miesten välisissä suhteissa, jolloin valta-asetelma ei ole yhtä selkeä, nurinkäännettynä naispuolisen dominan ja miespuolisen subbarin välisissä suhteissa, joissa nainen saa ottaa takaisin häneltä anastetun vallan, tai switch-switch -suhteissa, joissa valta-asetelmat ovat jatkuvan neuvottelun prosessissa?

Minun nähdäkseni valtarakenteiden purkamisen ja bdsm:n radikalisoimisen paikat lähtevät juuri edellämainitusta neuvottelun prosessista. Kinky seksuaalisuus, kuten kaikki muutkin seksuaalisuuden muodot, on tämän yhteiskunnan ja kulttuurin tuote. Minä en ajattele yksilöpsykologisten selitysten tavoin, että bdsm-seksuaalisuus kehittyisi jonkun lapsuuden hyväksikäyttökokemuksen tai trauman seurauksena. Bdsm:ssä fetisoidaan yhteiskunnassa olemassaolevia valtarakenteita. Heteroseksuaalisisissa suhteissa elävät, miehille alistuvat naiset ovat saaneet tämän idean jostain. Ei myöskään ole sattumaa, että kinkypiireissä leikitään monilla muilla epäilyttävillä valta-asetelmilla, kuten pedofilialla (esimerkiksi vauvaleikit tai daddy-fetissi), rasismilla (race play) tai eläinten hyväksikäytöllä (puppy tai pony play). Bdsm:n vahvuus verrattuna vaniljaseksiin on näiden valta-asetelmien näkyviksi tekeminen.

Kaikki seksi sisältää luonnollistettuja valta-asetelmia, bdsm-sessioiden neuvotteluissa nämä valta-asetelmat on mahdollista tehdä näkyviksi ja sitä kautta kyseenalaistaa ne. Valta-asetelmien näkyväksi tekeminen ja sopiminen tarjoaa työkaluja tarkastella valtasuhteita ja hierarkioita ja päästä oman seksuaalisuutensa avulla käsiksi johonkin, jota voi poliittisella toiminnalla purkaa. Jatkossa aion tarkastella yhtä valtasuhdetta kerrallaan bdsm-kontekstissa, aloittaen heteronormista ja sen kyseenalaistamisesta queer bdsm:n avulla.

Hän pisti minut seinää vasten ja suuteli minua voitonriemuisena – olin vihdoin hänen (tai niin hän ajatteli). Avasin hänen sepaluksensa ja aloin hyväillä häntä, vedin hänet kiinni itseeni.

Meitä vastapäätä olivat vessan pisuaarit. Suurin osa ihmisistä kääntyi ovella, mutta joitain miehiä uskaltautui pisuaareille. Katselin heitä samalla kun hyväilin seuralaistani. Miehet näyttivät vaivaantuneilta meidän läsnäolostamme ja puuhistamme vessassa. Kukaan ei kehdannut sanoa mitään, mutta selin meihin he tuntuivat jännittävän sekä yrittävän rentoutua koko kropallaan samaan aikaan.

Minusta tuntui, että miehet joita katselin olivat vahvoja ja haavoittuvaisia samaan aikaan. Heidän horjumaton asentonsa ja määrätietoisuutensa oli jatkuvan hyökkäyksen alaisena. Me olimme vallanneet heidän pyhättönsä ja tehneet siitä virittyneen, jännittävän, seksuaalisen. Jokin heissä vetosi minuun, ehkä jopa enemmän kuin nuorukainen syleilyssäni.

Hymyilin heidän väkinäiselle keskittymiselleen. Katselin kuinka heidän piti tavallista enemmän vältellä katselemasta ympärilleen, meitä ja toisiaan. Tunsin heidän vaivaantumisensa, vetäytymisensä. Käsissäni, nuorukainen voihkaisi. Kiihotuin siitä miten tunsin täyttäväni samalla heidän tietoisuutensa, että kieltäväni heiltä oikeuden katsella. Koko vessa ja kaikki siellä olijat olivat sormieni välissä, vallassani, hyväilyssäni. Kusella käyvien miesten jokainen ele pyöri minun ja nuorukaisen ympärillä, vältellen, kierrellen, tunnustaen.

Yhtäkkiä hän sai ja halusi tehdä minulle sen mitä olin tehnyt hänelle. Kieltäydyin ja lähdin baarin puolelle, nuorukainen vielä hetken matkassa.

Istun sohvalla klubilla ja katselen kun pöydän toisella puolella istuvat ihmiset suutelevat kaikki toisiaan, ristiin rastiin, vuoronperään. “Tohon on kyllä pakko mennä mukaan”, sanoo vierustoverini, ja siirrymme molemmat. Istun alas ja suutelen yhtä ihmistä, sitten toista, sitten jotakuta muuta. En tiedä kenen sylissä olen eikä sillä ole minulle mitään väliä, vain kosketuksella on ja sisälläni nousevalla halulla.

Jonkun käsi on reidelläni, otan siitä kiinni ja laitan sen hameeni alle. Suutelen sitä jonka sylissä istun, se on hänen kätensä, hän puristaa reittäni ja siirtää kättään, koskettaa minua pikkuhousujen läpi. Otan kiinni uudestaan, hän vetäytyy vähän kuin torjuttuna mutten päästä, pidän kiinni ja vedän pikkuhousut sivuun, laitan hänet sisälleni ja huokaisen ensimmäisestä työnnöstä, haluan lisää, enemmän, haluan olla aivan täynnä.

En istu enää sylissä kuin puolittain, hän on melkein päälläni olisipa hän päälläni ja panee minua, kun avaan silmäni näen miten ihmiset katsovat meitä laajennein silmin. Juuri kun olen laukeamassa baarimikko kumartuu olkani yli, kerää pöydällä olevat tyhjät lasit, ja tajuan tehneeni jotain sopimatonta – taas.

Sarjan aiempaan Rakkauden puukottamat -jännäriin (My.book 2007) verrattuna Viimeinen ruusu on realistisempi ja vakavampi. Tarinan uskottavuus säilyy mielikuvituksellisimmissakin juonenkäänteissä ja mysteerin ratkaisu selivää lukijalle vasta sitten kun Renatellekin. Muodoltaan Viimeinen ruusu on hyvin perinteinen salapoliisiromaani.

Parasta kirjassa on kuitenkin henkilöiden ja alakulttuurien kuvaus. Kaikki hahmot ovat omanlaisiaan persoonia ja tapojen ja arvojen moninaisuus tulee heidän kauttaan hyvin esiin. Erityisen hienosti on kuvattu ulkomaalaistaustaisten nuorten taiteilu monen kulttuurin välillä. Rankoista tapahtumista huolimatta kirjan henki on lempeä ja inhimillinen.

Alakulttuurien ohella sarjassa käsitellään monipuolisesti myös ystävyyttä, rakkautta ja seksuaalisuutta. Enemmistö hahmoista on lesboja, mutta suuntautumisen sijaan korostetaan seksuaalisuuden erilaista merkitystä eri ihmisille. Ja vaikka joka kirjassa on ronskia ja kiihkeää ruumiillisuutta, löytyy vastapainoksi myös syvää platonista ystävyyttä, joka saattaa kokijalleen olla intohimoisen rakkauden veroista. Rakkaus, rikos ja seksuaalisuus nivuotuvat usein yhteen, mikä ei tee tapausten selvittämisestä ainakaan helpompaa.

Sateenkaareva Renate Kress -sarja sopii kaikille avomielisille dekkarien ystäville. Viimeinen ruusu on loistava valinta etnisestä vähemmistöydestä kiinnostuneille, Rakkauden puukottamat taas viehättää ronskin huumorin ystäviä. Sarjan inhimillisestä otteesta pitävät kaikki, jotka tykkäävät kurkistaa erilaisten ihmisten sisimpään.

Oli oikeastaan ihme, miten kahteen ja puoleen tuntiin oli onnistuttu ahtamaan niin monta surullista ja kaunista ihmiskohtaloa vaikeista haluista, tavoista olla ja olla olematta. Tuntuu ihan harmille, jos homouttaan kainostelevat sotilaat, sukupuolensa vaihtava Qtip, tai dragin jumalatar eivät jatka showtaan yhdessä toistekin, puhumattakaan strippaavasta rokkarista. Kingit ja Hempukat näyttivät yhdessä sen mitä drag ja kabaree voivat olla parhaimmillaan.

Anna Kontula kirjoittaa seksistä. Hän kritisoi “valtavirtafeminismiä” seksin sivuuttamisesta feminismiin liittyvissä keskusteluissa. Valtavirtafeminismi, äitiemme feminismi, on radikaalifeminismin ja suurten ikäluokkien tasa-arvopuheen muodostamaa “tekoradikaalia styroksifeminismiä”, joka jättää käsittelemättä monia seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä. Näitä kysymyksiä Kontula nostaa esiin kirjansa luvuissa erilaisten kertomusten kautta: raiskaus, prostituutio ja ihmiskauppa, lasten ja nuorten seksuaalisuus, feminismin suhde naiselliseen pukeutumiseen, seksuaalisuus ja elämänhallinta, sekä (hetero)seksuaalisuuden kontrolli.

Itse olisin kyllä kaivannut toisenlaista näkökulmaa moniin pohdinnan alla olleisiin kysymyksiin, mutta se johtuukin omasta näkemyksestäni queer-feministinä.

Queer-feminismi ja queer-teoria eivät toki ole sosiologi Kontulalle vieraita. Hän kirjoittaa

Suomessa kolmannen aallon feminismeistä tunnetuin lienee queer-feminismi, joka 1990-luvulta lähtien käänsi huomion sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asemaan. Pitkälti queer-feministien työn ansiosta voin itse keskittyä rauhassa puhumaan miehistä, naisista ja heteroseksuaalisesta halusta, koska näillä käsitteillä puhuu myös kritisoimani valtavirtafeminismi ja koska syventyminen edellyttää aina rajausta.

Kontulan pamfletin ansiot liittyvät (ei yllättäen) hänen pohdintaansa naisten yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta, lähtien siitä huomiosta että alimpana hierarkiassa ovat prostituoidut ja seksityötä tekevät siirtolaisnaiset. Seksityöläisistä väitelleen Kontulan prostituutiota ja ihmiskauppaa käsittelevät luvut ovat vakuuttavaa luettavaa.

Osa Kontulan väitteistä jää aika irrallisiksi heitoiksi, esimerkiksi heteronaisten halusta tulla miehen “ottamaksi”. Epäselväksi jää, puhuuko Kontula tarinassa bdsm:stä vai vaniljaseksistä (samaa ihmettelee Maailma feministin silmin ). Feminismi ja bdsm on kiinnostava aihe, jota aion käsitellä myöhemmissä teksteissä tarkemmin. Kontula kirjoittaa

Alistuminen ja alistetuksi tuleminen ovat kuitenkin eri asioita. Alistumisessa on eri tavalla kyse toimijuudesta, siinä päätän itse asettua tiettyyn asemaan ja aktiivisesti rohkaisen kumppaniani ohjastamaan.

Kontula on jännän äärellä kirjoittaessaan monista tabuaiheista, kuten heteronaisen halusta tulla heteromiehen alistamaksi. Radikaalifeminismissä kaikki maskuliinisen alistamisen ja feminiinisen alistumisen halu on nähty patriarkaatin vahvistamisena, jolloin joka kerran kun nainen suostuu penetraatioon, hän pönkittää sortajan asemaa.

Tässä kohtaa Kontula olisi hyötynyt queer-feministisen näkökulman käsittelystä. Olisin kaivannut syvemmälle menevää analyysiä maskuliinisuuksista ja feminiinisyyksistä, sekä niiden performoinnista ja fetisoinnista patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Ellei heteroseksuaalista halua irrota essentialisoivasta puheesta, jää tavoittamatta koko patriarkaalisen järjestelmän syvärakenne ja sen kautta sen purkamisen mahdollisuudet.

Heteroseksuaalinen halu ei ole sen luonnollisempi tai epäluonnollisempi kuin muutkaan halut. Kontulan kertomuksessa kunnon panoa haluava heteronainen käyttäytyy sen mallin mukaisesti, jota normatiivinen seksuaalisuus yhteiskunnassamme tarjoaa. Radikaalifeministisessä tasa-arvoseksissä käytössä on erilainen normatiivinen järjestelmä, mutta rajoitukset ovat yhtä kaikki läsnä. Minusta on kiinnostavampaa miettiä, miksi maskuliinisuus on yhtä kuin toimijuus ja dominanssi ja feminiinisyys yhtä kuin passiivisuus ja alistuminen. Kontulakin myöntää, että monet miehet ovat ahdistuneita dominoivan roolin vaatimuksesta. Feminiinisyys ei vastaavasti ole välttämättä lainkaan passiivista. Tätä tematiikkaa käsittelee piikki feministien lihassa, heteronaisten seksuaalisesta vallasta kirjoitteleva Henry Laasanen.

Jotta heteroseksuaalisuuden analyysissä pääsisi alkua pidemmälle, olisi tärkeää pohtia niitä paikkoja, joissa valta liitetään maskuliinisuuteen ja vallan puuttuminen feminiinisyyteen. Maskuliinisuuden ja feminiinisyyden merkkien kantaminen ovat yksi tällainen paikka, kuten Kontula huomaa

Siispä kaipaamani seksiä saadakseni joudun piilottamaan suorasukaisuuteni pitsiin ja pehmennän määrätietoisuuttani pastellisävyillä. Kiharoilla saan kasvoni näyttämään herkemmiltä ja korkeat korot korostavat hedelmällisyyttä urakeskeisyyden sijaan.

Feminiininen ulkokuori osoittaa naisen paikan paitsi alistettavana objektina, myös maskuliinista olentoa älyllisesti heikompana astiana.

Seksuaalisuuttaan feminiinisillä merkeillä korostava nainen mielletään väistämättä tyhmäksi, pinnalliseksi ja vastuuttomaksi. Minun sukupolvelleni on opetettu, että nainen pärjää siinä missä mieskin. Kaupan päälle saimme kuitenkin uskomuksen, että naisten heikkous on jotenkin sidoksissa traditionaalisiin hepeneisiin. Näistä patriarkaatin miellyttämiseen kehitetyistä, omaa arvoa alentavista vetimistä oli luovuttava, jos halusi elää tasaveroisena miehen kanssa.

Tasaveroisena – paitsi miehen, myös muiden maskuliinisen habituksen palvojien kanssa. Kontula huomaa, että feminiininen ulkonäkö ei ole arvostettu feministien keskuudessa tai patriarkaalisessa akateemisessa maailmassa. Sama pätee lesbopiireissä, joissa femmekeimailu on vähintäänkin epäilyttävää. Kun Kontulan kertomuksen nainen tulee suljetuksi ulos feministipiireistä femmeilynsä vuoksi, sama kohtalo odottaa liian femmeä toimijaa paitsi lesbokulttuurissa, myös monissa poliittisissa liikkeissä.

Miesnormin käyttäminen neutraalin ja vakavastiotettavan mittatikkuna ei toki ole uusi asia, ei edes 1960-luvun jälkeisten feministivirtausten keksimä. Ongelma on, että se otetaan edelleen kyseenalaistamattomana monissa piireissä. Kantamalla feminiinisyyden merkkejä luopuu älyllisestä itsenäisyydestään. Kontula käsittelee mielenkiintoista aihetta pohtiessaan (radikaali)feministisen liikkeen nurjaa suhtautumista femmeyteen. Sen sijaan olisin toivonut, että hän olisi päässyt ongelman juurelle ja analysoinut, miksi on yhä niin, että naispuolisen uutisankkurin on madallettava ääntään kuulostaakseen vakuuttavammalta. Miksi maskuliiniset toimijat edelleen dominoivat ryhmäkeskustelutilanteita radikaaleissakin poliittisissa liikkeissä ( Merkittävä vai merkityksetön sukupuoli? ).

Minusta näyttää, että asetelman purkamiseksi kaikkien sukupuolten on tehtävä työtä yhtä lailla. Kuten raiskausta ei voi laittaa uhrin syyksi, myöskään femmejen emansipaatiota ei voi asettaa femmejen harteille. Nähdäkseni ainoa tapa purkaa heteronormin asettamat ulkonäkövaatimukset – myös maskuliinisen habituksen palvonta – on asettua sitkeästi vastarintaan. Itse en aio luopua femmeydestä vaikka olen kyllä havainnut sen negatiiviset vaikutukset minulle sekä akateemisessa että radikaaliliikkeiden maailmassa. Toisaalta en aio alistua myöskään maskuliiniseen vallankäyttöön. Etsin jatkuvasti uusia kanavia, joiden kautta voin tehdä heteromaailman luonnollistetut elementit epäluonnollisiksi. Toivoakseni myös Kontula lähtisi syventämään pamflettinsa näkökulmia queer-feministiseen suuntaan ja uskaltautuisi kyseenalaistamaan heteromaailman luonnollistetun järjestyksen. Tätä ulottuvuutta olen jatkuvasti jäänyt kaipaamaan paitsi hänen julkisten esiintymistensä, myös pamflettinsa lukemisen jälkeen.

Kuten Kontula, myös minä olen syntynyt feministiäidin lapseksi. Äitini on käynyt erilaisissa radikaalifeministisissä ryhmissä, ja olen kiitollinen äidilleni siitä että hänen poliittisista näkemyksistään monet ovat valuneet minulle. Queer-feminismistä äitini sen sijaan ei tiennyt – eikä tiedä – yhtään mitään. Äitini ei osannut varoittaa minua polkupyöräpornosta, sillä sellainen on täysin hänen maailmansa ulkopuolella. Kuten, pelkään, tällä hetkellä myös Anna Kontulan tavoittamattomissa.

Tänään käynnistyi Uskalla niminen kampanja, joka kohdistuu urheilukulttuuriin. Kampanja pyrkii rikkomaan heteronormia tuomalla esiin homojen, lesbojen ja biseksuaalien eriäviä kokemuksia ja olemassaoloa urheilun kentällä. Helsingin sanomat uutisoi, että Espoon ja Helsingin liikuntatoimet ovat kieltäneet siihen liittyvien julisteiden laittamisen ilmoitustauluilleen. Myös uutista kommentoneiden viesti on selkeä: seksuaalisuus kuuluisi olla kaikkien oma asia. Ja niinhän se onkin varmasti myös urheilutoimien johtajien mielestä: urheiluun ei kuulu seksuaalisuus yhtään enempää kuin mikään muukaan muu kuin… no urheilu!

Seksuaalisuushan on usein uhkaavaa, varsinkin jos sitä tuodaan esille paikoissa joissa sen jokin ilmenemismuoto on perinteisesti ollut estettyä. Mielestäni Uskalla kampanja lähti aivan väärään suuntaan pyrkiessään avaamaan tilaa tietyille seksuaalisuuksille siellä missä sitä ei ilmiselvästi kaivata. Jos seksuaalisuuden esille tuominen on uhkaavaa ja ei kuulu urheiluun, eikö se pitäisi sitten kitkeä sieltä oikein kunnolla? Ehdottaisinkin siis seksuaalisuuden poistamiskampanjaa urheiluun liittyvistä käytänteistä, ettei tälläisille eri seksuaalisuuksien esiintuomiskampanjoille olisi enää tarvetta. Kyllä epäheterot tytöt ja pojat – Seksuaalisuuden ei tarvitse olla määrittävä tekijä ihmisen elämässä!

Kampanjan olisi oltava suhteettoman suuri, olisi pureuduttava kaikkiin urheiliin liittyviin rakenteisiin että voitaisiin varmistaa seksuaalisuuden ja sen esille tuomisen hävittäminen. Ensin tietenkin poistettaisiin pukutilojen ja varsinkin suihkutilojen sukupuolijaot – eihän heteroseksuaalisuuskaan kuulu urheiluun joten sen voi kätevästi jättää kotiin kun lähtee vaikkapa uimahalliin. Myös muut mahdollisesti urheilutilannetta seksualisoivat henkilöt on poistettava, kuten katsojat. Jos vähäpukeisten urheilijoiden urheilusuorituksia ihailee, saattaa saada seksuaalista mielihyvää (Beckham -fanit: turha selittää). Tämän estämiseksi urheilla voisi säkki päällä jos joku on näkemässä. Suihkussakin voisi olla hyvä olla vaan vaatteet päällä – ne kun tunnetusti toimivat kuin panssari seksalisoivia katseita vastaan.

Myös liian intensiivinen fyysinen kontakti on suora tie seksuaalisuuteen. Aiemmin heteronormi on toiminut niin, että samaa sukupuolta olevat ovat voineet rauhassa kosketella toisiaan, eikä urheilukentällä kukaan ole tullut raskaaksi. Mutta tämäkin jako on ikävä kyllä poistettava, sillä seksuaalisuutta on muukin kuin lisääntyminen.

Seksuaalista toimintaa voi ilmetä myös suuremmissa kuin kahden hengen ryhmissä. Joukkueissa piileekin siis suuri seksualisoitumisen vaara. Tunnesiteet kulkevat seksuaalisuuden rajamailla heti kun jättää oletukset ihmisten seksuaalisuuden suuntautumisen, sukupuolen tai ideaalin kumppanimäärän laidasta narikkaan. Seksuaalinen anarkia on aina oven takana.

Ja kun näin ollaan näissä seksuaalisuuden eri muodoissa, niin kaikkihan tietävät että kun on riittävästi endorfiineja, kipu alkaa tuntua todella hyvältä. Tälläisiä mielihyvän tuntemuksia saattaa saada esim. jääkiekosta, joka tulisi rauhoittaa pikimmiten. Ei enää kiihtymistä ja kipua yhdessä, niin säästytään liiallisesta seksuaalisen mielihyvän tunteilta urheillessa. Myös selkeästi jotain seksuaalisuutta ylistävät lajit on laitettava pannaan, kuten pariluistelu ja paritanssi.

Urheilussa on myös paha seksuaalisuuden kasvain joka on jostain syystä vuosisadat jäänyt huomaamatta. Kilpailu luo tilanteita missä voittajat voivat saada seksuaalista huomiota enemmän kuin tavallisesti – muiltakin kuin joukkuetovereilta. Terveet, suhteellisen nuoret ja cissukupuoliset ja ei vammautuneet, perinteisissä parisuhdekuvioissa olevat ihmiset ovat vallanneet ammattiurheilun itselleen. Tämä jos jokin on outo seksuaalisuuden esille tuominen, eikä kukaan ole tehnyt sen kitkemiseksi mitään! Siellä he hyppivät urheiluruudussa kun me oudot istutaan kotona tuntemassa olomme jollain epämääräisellä tavalla riittämättömiksi. Voittaminen ja kaikenlainen jaottelu pitäisi siis yksiselitteisesti kieltää, että pysyisi urheilu urheiluna ja ihmisten seksuaalisuus siitä poissa.

Perheenisä järkyttyi julkisesta seksiaktista.

Julkista seksiä! Homoseksuaaliset orgiat!

Poikansa kanssa kävelyllä ollut mies näki yllätyksekseen julkista seksiä heinäkuun alkupuolella Helsingissä. Miehen mukaan Laakson kallioilla vietettiin suoranaisia homoseksuaalien orgioita.

- Järkytys oli suuri, kun kävelin paikalle 3-vuotiaan poikani kanssa. Itse en ole tapahtuneen jälkeen kallioille uskaltautunut, mies kertoo.

Poliisimies Mäkiniemi sentään suhtautuu asiaan huomattavalla tyyneydellä:

- Jos se ei ketään häiritse niin mikäs siinä, Mäkiniemi toteaa.

Uutinenhan on siis se, että “perheenisä järkyttyi”, ei se, että pusikoissa suhisee.  Sen nyt kaikki tietävät muutenkin. Täytynee seurata lehdistöä, jotta saan selville, mistä muista asioista järkyttyminen ylittää uutiskynnyksen. Ainakin Matti on järkyttynyt Tepon uskoon tulemisesta.

Kunniattomuuden huippua lähestytään, kun harrastetaan homoseksuaalista seksiä ravintolan panokopissa. Panokoppi on ehdottomasti perverssimpi tila kuin esimerkiksi puisto, sillä puistossa harrastavat seksiä myös muuten moraalista seksiä harrastavat normaalit heteropariskunnat, jotka haluavat käydä perverssin rajamailla turistimatkalla. Nämä turistimatkat tulee järjestää siten, että todistajia tapahtumalle ei ole – perverssin ekskursion tulee pysyä yksityisenä ja salaisena.

Normaali heteroseksuaalisuus on aina yksityistä. Viitatessaan puolisoonsa tai kumppaniinsa hetero viittaa ensisijaisesti sosiaaliseen kumppaniinsa, toisin kuin ei-heteroseksuaali. Ei-heteroseksuaali viittaa aina kumppanista puhuessaan seksikumppaniinsa, sillä ei-normatiivinen seksuaalisuus määrittää osanottajiaan kaikissa tilanteissa erityisinä seksuaalisina, kummina yksilöinä. Heteroseksuaalisuus rakentuu kohtaamisissa neutraaliksi tilaksi, jolla ei ole ei-normatiivisen seksuaalisuuden kaltaista välintöntä kytköstä seksiaktiin.

Ilkka Kanerva joutui eroamaan ulkoministerin tehtävistään juuri julkisen seksuaalisuuden vuoksi. Kanervan julkinen häpäiseminen ei johtunut hänen seksuaalisuutensa kummallisuudesta, vaan siitä, ettei hän noudattanut heteroseksuaalisuuden sosiaalisia normeja. Kanervan julkinen himo alemman sosiaalisen statuksen yksilöä kohtaan oli rike kunniallisuutta vastaan. Normeista piittaamattomuus johtaa julkiseen häpäisyyn.

Heteroseksuaaliseen, normatiiviseen seksiin liittyvät hedelmällisyys, omistussuhteet, sukulaisuus, ja seksuaalinen identiteetti ovat kietoutuneet yhteen yhteiskunnan rakenteiden kanssa. Queerseksuaalisuus toimii osin tämän sosiaalisen järjestyksen ulkopuolella. Queerseksuaalisuus epävakauttaa normatiivista sosiaalista järjestystä tuottamalla pariutumisia ja ryhmittymisiä jotka eivät ole sidottuja lisääntymisfunktioon tai statukseen. Matalan sosiaalisen statuksen yksilön ei tarvitse käsitellä partneriaan osana sosiaalista pääomaa, omaisuutta. Siksi myös seksuaalisen toiminnan julkisuudella on eri merkitys kummalle. Kummat ovat normiston ulkopuolella jo sen vuoksi, että kumma seksi on erotettu sosiaalisen statuksen markkinoista vapaaksi leikkikentäksi. Se, ketä panet on yhdentekevää, koska sukupuolella, genitaaleilla ja parisuhteilla ei ole ennalta annettua merkitystä. Parisuhde ei tarkoita monogamiaa, ja seksi ei tarkoita sosiaalista suhdetta.

Panokoppi on sosiaalisen ja seksuaalisen anarkian hautomo. Panokoppi häivyttää sosiaalista statusta tarjoamalla neutraalin tilan seksin harrastamiseen – ei ole väliä, oletko käyhä, vanhempi, naimisissa tai ulkoministeri, sillä olet kopissa vain keho harrastamassa fyysistä kanssakäymistä. Siksi panokopit aiheuttavatkin niin voimakkaan reaktion yhteiskuntamme tukipylväissä. “Äiti kaupungista” kirjoittaa Helsingin Sanomien keskustelupalstalla (kirjoitus jätetty alkuperäiseen asuunsa paikallisvärin vuoksi):

Olenkin tainnut erehtyä pitämään myös lesboja ja homoja ihan tavllisesti käyttäytyvinä kansalaisina. Olen aina ajatellut, että me kaikki teemme työmme ja opiskelemme tunnollisesti ja näihin aisoihin ei vaikuta se mitä siellä jalkovälissä vilahtelee. Niillä välineillä kun emme yleensä töitä tee. Jos homobaareissa ylesesti harrastetaan seksiä, niin kuin joku täällä väittää, taidan muodostaa käsitykseni seksuaalivähemmistöistä uudelleen! Seksi kuuluu kaikkiin parisuhteisiin ja se on aina kahdenkeskistä, yksityistä toimintaa, eikä mitään puskissa ja kopeissa piehtarointia.

Jos seksi on vapaata ja nimetöntä, kuka enää pitää yllä yhteiskunnan järjestystä? Kuka elää kunniallisesti, jos kunniattomasta seksistä ei seuraa sosiaalisia sanktioita? Kuka enää menee naimisiin, pysyy uskollisena, kasvattaa lapsistaan normaaleja, jos seksiä voi harrastaa kenen kanssa haluaa, siellä missä haluaa, ilman lain määrittelemää elatusvelvollisuutta ja verohelpotuksia?

Etelä-Suomen lääninhallituksen sosiaali- ja terveyslautakunta on ottanut asiakseen suojella yhteiskunnan mainioksi todettua järjestystä seksuaalisen ja sosiaalisen anarkian uhalta uhkailemalla ravitsemusliikettä. Rauha ja järjestys on palautettu, uhka tainnutettu, ja voimme taas jatkaa pariutumista kunniallisuuden sääntöjen mukaan.