Jokainen on vähän homo

nallem — Thu, 20 May 2010 10:35:58 +0000

Kolme päivää sitten vietettiin taas IDAHOa, eli Kansainvälistä päivää homo- ja transphobiaa vastaan. Katsoessani televisiosta homojen ja lesbojen keskustelevan homophobiasta muistin erään keskustelun jonka kävin ystäväni kanssa taannoin homobaarissa. Hän oli äimistynyt, kun sanoin tulevasta Normi Homo Lehdestä, että nimi särähtää korvaan. Hän kysyi miksi ja sanoin, että koska en ole homo. Voltti oli sentään ollut HLBT lehti, vaikka tietty sitäkin mainostettiin juuri homoille: ‘Heitä Homo Voltti’.
Hänelle ja monelle muullekin ympärillä minä kai olin jotenkin homo myös. Istuinhan juuri homobaarissa, eikä minua heteroksi luulisi edes oma mummo. Kai minulla joku syy oli haluta olla juuri siellä. Ja voihan monet minun suhteistani laskea homosuhteiksi tai ainakin homosteluiksi. Miksi sitten homo sana särähtää?
Vähän kuin Hesetan Pride teemat (Homo Suomi, Homo Ikoni, jne.), IDAHO tuli ja meni ja T jäi siitä taasen puuttumaan. Kun homous on se minkä taakse pitäisi itsensä laittaa, jää heterouden ulkopuolelle aika vähän tilaa.
Eikä minullakaan ole mitään yhteistä heteroiden kanssa, niin eikö se tarkoita että juuri homolehdet, homobaarit, homopridet ja homolaulut olisivat sitten se minun juttuni. Mutta jos en ole homo, niin eikö se tee minusta heteroa? Homous särähtää koska homoudesta on tullut muuri jota on vaikea ylittää ilman pitkiä selittelyjä.
Sitä mukaa kun olen saanut miettiä sukupuolta, niin olen myös miettinyt paljon omaa seksuaalisuutta. Monet määrittelevät itsensä eri tavoin eri konteksteissa, tai puhuvat biseksuaalisuudesta tai panseksuaalisuudesta. Itse puhun mieluiten queeristä.
Kun katson elämääni, niitä asioita jotka kiihottavat minua ja niitä jotka ovat saaneet minut kylmettymään niin näen että siinä on tietty järjestelmällisyys. Minun haluni ovat rajallisia, kaikki ei kiihota minua. Mutta ainut hetki kun niitä on rajannut sukupuoli on kun olen pyrkinyt määrittelemään itseni selkeästi homoksi tai heteroksi – tai mieheksi tai naiseksi. Eli kun olen yrittänyt mahtua kirjaimiin HLBT. Aina kuitenkin osa minun haluistani on jäänyt ulkopuolelle ja osa on myös ollut tyhjää, halun puutetta. Erilailla aina, mutta niin kuitenkin.
Lopulta on ollut todella suuri hyppy ajatella, että minun halujani määrittää jokin aivan muu asia kuin homous. Halut valuvat muihin tunteisiin ja usein pelkkä kiihottunut tila saa monet (muttei kaikkia) ympärillä näyttämään haluttavilta. Yhtä lailla kuin turvattomat tilat, tilanteet ja ihmiset saavat kaikki ympärillä näyttämään oudoille – niinkuin minun halut olisi jotenkin pyyhitty pois minusta. Niinkuin minua ihmisenä ei olisi.
Jos tunnen itseni turvalliseksi homobaarissa, voin minä siellä myös haluta. Mutta usein sekin on riskaabelia. Minä en voi vain olla, vaan jos jään kiinni siitä että en olekkaan aivan “ehta” homo niin minun pitää puolustella itseäni. Niinkuin se, että en joka hetki julista itseäni olisi huijaamista. Ja taas turvattomuus ja epävarmuus alkavat kalvaa mieltäni ja haluni pakenevat turvallisempiin hetkiin.
Ei minua oikeastaan edes kiinnosta mikä se järjestelmä on, minkä mukaan minun haluni toimivat. En minä halua baareja juuri sille halulle, en kulkueita, tykkään enemmän erilaisten halujen seurasta. Joten käytän queeriä, sillä silloin minun ei sitä tarvitse sen tarkemmin nimetä.

Kummakerho » transphobia

Jokainen on vähän homo