Tarkoitukseni on kirjoittaa kulttuurisesta kategoriasta heteronainen, siksi en tässä yhteydessä problematisoi sen enempää heteroseksuaalisuutta kuin naisen käsitettä.

Väitän, että lesbo- ja queernaisilla on sen vuoksi helpompi paikka neuvotella seksuaalisuudestaan, että he ovat joutuneet törmäämään epänorminmukaisuuteensa, ja sen vuoksi tarkastelemaan seksuaalisuuttaan erilaisin silmin. Lesbo- ja queernaisilla on omissa yhteisöissään suurempi vapaus määritellä omaa seksuaalisuuttaan, ulostulon kokemuksen kun voi ajatella olevan myös itsen ja oman seksuaalisuuden tarkastelun ja pohdinnan prosessi. Heterosuhteessa elävillä naisilla ei välttämättä löydy samanlaista perspektiiviä eritellä omaa tilannettaan, eikä yhteisöä joka jakaisi heidän kokemuksensa.

Heteronaisen halu on ehkä yksi voimakkaimmin kulttuurisesti säännellyistä. Perinteisesti naisen seksuaalisuus on nähty jonkinasteisena uhkana, ja monet naisia kontrolloivat instituutiot ovat perustuneet tämän uhan rajoittamiseen. Tuntuu oudolta ajatella asiaa vielä vuonna 2010, mutta samat mekanismit ovat läsnä edelleen.

Seksuaalisesti hyvin aktiivinen heteronainen saa osakseen kaikenlaisia sanktioita. Liian aktiivinen nainen leimataan helposti huoraksi (eli alempiarvoiseksi) tai epätoivoiseksi. Heteromiehet kavahtavat liian aktiivista naista, ja heterosuhteiden dynamiikkaan liittyy monia tilanteita joissa naisen odotetaan olevan passiivinen osapuoli. Nainen odottaa miehen iskevän hänet baarissa, naisen ei “kuulu” soittaa miehen perään, nainen odottaa miehen kosintaa jne.

Näin ulkopuolelta tarkasteltuna kuulostaa kammottavan normatiiviselta ja vanhakantaiselta, mutta sitten esimerkiksi naisten- ja tyttöjen lehdet ovat täynnä vastaavanlaista opastusta. Seksivalistus (hetero)naisille perustuu ajatukseen, että heteromiehet yrittävät käyttää heitä hyväkseen ja naisten on oltava siveytensä vartijoita. Raiskausdiskurssi perustuu samaan ajatukseen: naisen on suojeltava itseään heteromiehen halulta pukeutumalla oikein, kulkemalla oikeita reittejä oikeisiin aikoihin ja muilla tavoin rajoittamalla käytöstään.

Millä tavoin heteronaiset voisivat emansipoitua? Mielestäni queer-yhteisön ei tulisi sulkea pois heteroita, joilla on erilaisia queeriyttäviä kokemuksia. Myös kinky-piireistä voi, jos käy hyvä tuuri, löytyä uudenlainen vapaus oman seksuaalisuuden neuvottelemiseen. Lisäksi näkisin erilaisten seksuaalisuuteen positiivisesti suhtautuvien feminismien tärkeyden asiassa: vain lopettamalla seksuaalisen halun demonisoimisen myös heteronaiset voivat vapautua moralisoinnista.