Sarjan aiempaan Rakkauden puukottamat -jännäriin (My.book 2007) verrattuna Viimeinen ruusu on realistisempi ja vakavampi. Tarinan uskottavuus säilyy mielikuvituksellisimmissakin juonenkäänteissä ja mysteerin ratkaisu selivää lukijalle vasta sitten kun Renatellekin. Muodoltaan Viimeinen ruusu on hyvin perinteinen salapoliisiromaani.

Parasta kirjassa on kuitenkin henkilöiden ja alakulttuurien kuvaus. Kaikki hahmot ovat omanlaisiaan persoonia ja tapojen ja arvojen moninaisuus tulee heidän kauttaan hyvin esiin. Erityisen hienosti on kuvattu ulkomaalaistaustaisten nuorten taiteilu monen kulttuurin välillä. Rankoista tapahtumista huolimatta kirjan henki on lempeä ja inhimillinen.

Alakulttuurien ohella sarjassa käsitellään monipuolisesti myös ystävyyttä, rakkautta ja seksuaalisuutta. Enemmistö hahmoista on lesboja, mutta suuntautumisen sijaan korostetaan seksuaalisuuden erilaista merkitystä eri ihmisille. Ja vaikka joka kirjassa on ronskia ja kiihkeää ruumiillisuutta, löytyy vastapainoksi myös syvää platonista ystävyyttä, joka saattaa kokijalleen olla intohimoisen rakkauden veroista. Rakkaus, rikos ja seksuaalisuus nivuotuvat usein yhteen, mikä ei tee tapausten selvittämisestä ainakaan helpompaa.

Sateenkaareva Renate Kress -sarja sopii kaikille avomielisille dekkarien ystäville. Viimeinen ruusu on loistava valinta etnisestä vähemmistöydestä kiinnostuneille, Rakkauden puukottamat taas viehättää ronskin huumorin ystäviä. Sarjan inhimillisestä otteesta pitävät kaikki, jotka tykkäävät kurkistaa erilaisten ihmisten sisimpään.